maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ihastuneena Ateneumissa


Kesäloman alettua lähdimme H:n kanssa käymään visiitillä Helsingissä. Olin odottanut tilaisuutta päästä katsomaan Ateneumin uutta ripustusta. Jos nyt joku ei ole käynyt siellä ja on kiinnostunut, tulee tässä muutama suosikkini.

Olen kulkenut äitini kanssa taidenäyttelyissä lapsesta asti. Alussa ehkä enemmän tai vähemmän innostuneena; ketä nyt lapsena taulut, sen enempää kuin kirkot tai museotkaan niin kamalasti kiinnostaisivat. Vanhempani olivat tiedonhaluisia ja uteliaita ja halusivat koluta paikkoja kesämatkoilla ympäri Suomea. Ja kyllä Oulussakin taidenäyttelyitä riitti. Sittemmin aikuisena se on ollut yhteinen hupimme.


Taidepostikortteja olen ostellut museoista ja tehnyt niistä vaihtelevia kokoelmia jääkaapin ja pakastimen oveen. Siksi monet taulut tuntuvat niin tutuilta ja lähes omilta, hehe. Siksiköhän sydämeni oli lähes pakahtua onnesta, kun astuin sisään Suomen taiteen tarina -näyttelyyn. Kaikki nämä täällä!


Tarvitseeko kertoakaan, että olin ripustuksesta valtavan vaikuttunut. Sen on suunnitellut alankomaalainen Marcel Schmalgemeijer, luin täältä. Tämä ripustus on pysyvä, ainakin vuoteen 2020 asti.

Kuvat, värit ja aiheet korostuvat ihan eri tavalla, kun ne on ripustettu ajatuksella ryhmiksi. Yksi taulu kerrallaan näyttää jotenkin ankealta tämän jälkeen.

Oli niin paljon tällaista hyvin tuttua...

Ja sitten tällaista vähemmän tuttua, mutta sitäkin ihanampaa katsella.



Tämä taulu on Hugo Simbergin Iltaa kohti, enkä ole ennen nähnyt sitä. Löysin tiedon, että se on hankittu Ateneumiin vasta viime vuonna. Mallina Simberg on käyttänyt omaa isäänsä ja poikaansa.

Edelfeltin Lapsen ruumissaatto

Gallén-Kallelan Aino-taru

Albert Edelfeltin Pariisin Luxembourgin puistossa

Olin kerran kiertelemässä Edelfelt-näyttelyssä ja kuljin tämän taulun ohi, kun sen eteen oli istunut ryhmä pieniä koululaisia. Esittelijä tai opettaja kysyi lapsilta, mikä aika päivästä taulussa oli, ja mikä vuodenaika. -Jestas, huomasin etten koskaan ollut pohtinut moista tauluja katsoessani. Huomasin taas kerran, että olen hotkija kuvien katselussa niin kuin olen lukemisessakin. Liika nopeus kostautuu, hitaasti saisi paljon enemmän irti kaikesta.

Tästä tunnistan ylhäällä vasemmalla Elin Danielson-Gambogin ihanan omakuvan.
Sen alla on pieni Maria Wiikin tekemä kuva. Keskellä Edelfeltiä.

Edelfeltin Kuningatar Blanka vetosi minuun kovasti nuorena, 
mutta sen alla oleva Magnus von Wrightin kuva Annankadusta talvisena päivänä vetoaa vieläkin kauneudellaan.

Tämäkin Gino Severinin klovni on koristanut jääkaappiani kauan sitten. 
Nyt puhuttelee enemmän sen oikealla puolella oleva Unto Koistisen teos ja riipaiseva Schjerfbeck.

Kenen lie, mutta mitkä värit!

Tyko Sallinen oli rikkinäinen ihminen ja pirullinen aviomies, mutta osasi kyllä maalata. Omakuvasta ei tule mieleen kovin sympaattista mielikuvaa, eikä kuva Helmi-vaimosta oikealla ole mitenkään imarteleva. Mirri mustassa puvussa on tämän nimi, minulla oli joskus julisteena kuva Mirri sinisessä puvussa -taulusta.

Taulut alhaalla vasemmalta Magnus Enckell ja Jalmari Ruokokoski. Nämä sopivat hyvin yhteen.

***

Kuvat otin miehen iLuuri-kutosella, koska vain se oli sallittua.
Jatkoakin seuraa, tässä joskus.

16 kommenttia:

  1. Pitäiskin taas käydä Ateneumissa kun miehellä alkaa ensi viikolla loma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin otin nyt vähän takaisin, kun en ole käynyt kuukausiin missään näyttelyissä. Saan niistä aina paljon.

      Poista
  2. Osaatko sanoa oliko Järnefeltin Vesileinikki päässyt taas esille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ainakaan kiinnittänyt nyt huomiota siihen. Googlasin kuvan ja aika tuntematon oli mulle, jotan tuskin olen nähnyt.

      Poista
    2. Hei, kiitos kivasta ja monipuolisesta blogikirjoituksesta! Jaamme sen Ateneumin somessa.

      Marikalle tiedoksi: Järnefeltin Vesileinikki ja rantakivet (1895) on tällä hetkellä lainassa Oslon Nasjonalmuseetin Japanomania-näyttelyssä. Teos löytyy kokoelmapalvelustamme: http://kokoelmat.fng.fi/app?lang=fi&si=http%3A%2F%2Fkansallisgalleria.fi%2FE42_Object_Identifier%2FA_IV_3648

      Yst. terv. Anna Kari, tiedottaja, Ateneumin taidemuseo

      Poista
    3. Tästä olen oikein iloinen!

      Poista
  3. Olipa mahtava virtuaalivierailu Ateneumissa, kiitos!
    Jospa heinäkuussa pääsisi itsekin paikanpäälle noista lisää nauttimaan.
    Eräällä Ateneumissa käynnillä reilu kymmenen vuotta sitten sattui samoin minullekin, että joku lastenryhmä Edelfeltin taulun edessä. Seurasin taustalla koko kierroksen ajan ja sain samalla erittäin syventävää ja mielenkiintoista maalauksiin liittyvää tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän kahtalainen suhtautuminen opastettuihin kierroksiin, enkä ole oikeasti tainnut sellaisella koskaan ollakaan. Musiikissa kuuntelen harvoin sanoja, kun sävel ja muu äänimaailma vie mennessään. Kuvissa tärkeintä on värit, ja tietenkin itse kuva, joka voi viedä ties minkälaiseen maisemaan oman pään sisällä. En useinkaan kaipaa tietoa tekijästä. Toisaalta on kiva lukea taiteilijoitten elämänkertoja ja katsoa sitten heidän taulujaan: kuinka paljon tutummilta ne näyttävät, niihin suhtautuu sen jälkeen myös erityisellä lämmöllä.

      Poista
  4. En ole ehtinyt vielä käydä katsomassa paljon kiiteltyä ripustusta, kun koko alkukesä on mennyt parketinuusimiskatastrofiin. Käyn stadin näyttelyt keskimäärin kahteen tai jopa kolmeen kertaan läpi. Se on osoittautunut hyväksi keinoksi nauttia näyttelyt pieninä paloina. Ateneumissa on viikonloppuisin tunnin luentoja, niissä tulee taiteilijoista aina tosi hyvää infoa ja sen lisäksi nostetaan muutama teos vähän tarkempaan analysointiin. Ovat mielestäni korkeatasoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset luennot olisivat kullanarvoisia, niistä saisi vähän uudenlaista perspektiiviä kuvien katsomiseensa. Kävin kerran yhdellä kansalaisopiston taideluennolla ja sekin oli antoisa.

      Poista
  5. Jatkan vielä vähän: olen kuskannut yksinhuoltajana lapsiani pienestä pitäen näyttelyihin ja museoihin ja käyvät niissä edelleen innokkaasti. Kun Aino seisoi alle kouluikäisenä kaimaansa kuvaavan taulun edessä, hänen silmästään pulpahtivat kyyneleet poskille. Sanaakaan sanomatta kän käänsi selkänsä taululle. Hän ei halua vieläkään edes vilkaista teosta ja minunkin silmissäni se on muuttunut lähinnä irvokkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, kansallisromanttiseen tyyliin kuvattu naisen ahdistelu ja raiskausyritys...

      Poista
  6. Olipa mukava Ateneum-käynti tämä! Kumma juttu, eräs tuttavani moitti näyttelyn eikä suositellut yhtään. Täytyykin mennä katsomaan.

    Minä taas saattaisin seisoa taulujen edessä tuijottamassa ja uppoutumassa niihin vaikka kuinka kauan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nämä kulta-ajan taulut ovat niin helppoja ja siksi nautittavaa katsottavaa. Voi antautua runsaudeb vietäväksi, voi pysähtyä tutkimaan seinää pitkäksi aikaa.

      Poista
  7. Liikutuin Edelfeltin lapsen saattomatka taulusta 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on liikuttava. On kamalaa ajatella, miten usein perhe saattoi ennen menettää lapsiaan. Eikä se ollut silloin yhtään helpompaa kuin nytkään.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...