perjantai 4. syyskuuta 2015

Eloisia patsaita


On aina yhtä suuri ihme, kun näkee jotain aitoa ja elävää taideteoksessa. Olen nähnyt lukemattomia tauluja, jossa henkilö melkein tulee ulos raameista. Kuten se 1600-luvun lopun omakuva maalarista Prahassa, nuoresta miehestä, joka oli niin nätti ja elävän näköinen, että häntä teki mieli tervehtiä!

Mutta kyllä veistääkin voidaan näköjään aitoa ja elävää. Tai no, tarkemmin ajatellen kai kaikki hyvä taide on juuri sellaista.

 Ei kovin tavallinen valinta malliksi.

Nämä kuvat ovat tietenkin alkukesän matkalta Roomasta. Huomasin kiinnostuvani siellä useista veistoksista, enemmän kuin ennen. En tiedä siitäkään alasta mitään, mutta osaan kyllä ihailla.

Miten jotkut osaavat kuvata ohutta kangasta taltalla näin!

Voiko enää tämän synkeämmätlä ja murheellisemmalta näyttää? Mies on saanut kirjeen. Hän joutuu ehkä lähtemään sotaan, tai on menettänyt perintöoikeutensa tai jotain muuta vakavaa.

Kumpikin on täysin lyöty.

Tämä hymypoika taas tuo mieleeni jonkun elokuvien poikakoulun uuden opettajan, 
aidon entisaikojen kirkasotsan! Täynnä suuria ihanteita, vähän kokemusta.

Ihmeellisen aito esitys tämänkin. Ujo piimä.

Voi tytöt, mitä pikku enkeleitä!


6 kommenttia:

  1. Toi viimeinen patsas on tosi makee, jotenkin pysähdyttävä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri semmosta hyvä taide on: pysäyttävää. Joku saa aidon elämyksen, välähdyksen johonkin ennestään tuttuun asiaan tai tunteeseen ehkä.

      Poista
  2. Kiitos näistä, on sykähdyttävän eläväisiä veistoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit!
      Muuta eloa en tahdo tänne blogiin saadakaan, kun en viitsi enää tietokonetta avata. Tabletti on todella muuttanut tottumuksia.

      Poista
  3. Veistoksista pidän minäkin ja kuvissasi oli upeita sellaisia. Mitä muuta voikaan odottaa Roomalta:)

    Pari vuotta sitten kävin Eremitaasissa ja yksi kerta ei riittänyt. Kävin samalla reissulla siellä kaksi kertaa ja olisin voinut mennä kolmannenkin kerran, niin paljon siellä on katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ihana päästä käymään Pietarissa! Taide-elämyksiä minä sieltäkin eniten odottaisin, ja Eremitaasi on kai Louvren kaltainen paikka, josta voi yhdellä kerralla nähdä vain pienen osan:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...