keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kevään viimeiset papukaijatulppaanit ja vähän sukulaisista


Tässä muutama viikko sitten löysin vielä kaupasta kimpun papukaijatulppaaneja, pieniä nuppusia. Päivien kuluessa ne avautuivat hieman ja sain ikuistettua näitä lempikukkia talteen itselleni. En tiedä mitään ihanampaa kuin raidallisten terälehtien katselu, ja parhaimmillaan se on isona ruudulla.


Olin viikonloppuna enoni hautajaisissa. Hän oli sisarussarjansa nuorin ja vain yhdeksän vuotta minua vanhempi. Hänen vaimonsa on minua nuorempi ja lapset ovat nuoria aikuisia. Muistotilaisuus oli omannäköinen ja sydäntälämmittävä ja sellaista oli taas kerran sukulaisten tapaaminenkin. Vaikka ei juttelisikaan kovin monen kanssa, riittää jo näkeminen ja halaaminenkin lämmittämään suuren suvun keskellä varttuneen sielua pitkäksi aikaa.


Nyt sitten on alkuviikko mennyt tavalliseen tapaan hiljaisuudessa. On ihmeellistä, miten saan päivät kulumaan nopeasti tekemättä oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Kun kaiken tekee hitaasti, menee paljon aikaa (kuulostaa vähä-älyisen aforismilta, mutta on kuulkaa totta!)

Kaksi päivää luin niin paljon blogeja, että jo kyllästytti ja tänään tartuin jo aikoja sitten ostamaani Anni Kytömäen Kultarintaan. Olin jossakin vaiheessa lukenut siitä viisikymmentä sivua ja jättänyt ihmetellen kesken. Nyt aloitin uudestaan alusta asti ja pääsin heti paremmin mukaan tähän omaperäiseen kerrontaan. Saa nähdä, miten se jatkuu. Ainakin äiti kertoi tykänneensä kirjasta ja täti sanoi, että se paranee loppua kohti.



8 kommenttia:

  1. Ihailin noita papukaijatulppaaneja aiemmin keväällä yhdessä toisessa blogissa, en edes tiennyt, että tollaisia on ennen sitä. Jotenkin superkauniita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tulee vastaan hyvin harvoin, mutta nämä löysin onneksi ruokamarketista.

      Poista
  2. Todella kauniita tulppaaneja // en tiedä mutta en ole törmännyt niihin vai onko niin etten ole huomannut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papukaijoja ei vaan tule kauppoihin kovin usein. Edes kukkakaupoissa ei ole näkynyt, joskin harvoin käyn niissäkään.
      Ulkomailla ilahduttaa aina nähdä kadunvarressa kukkauppoja, jotka levittäytyvät ulos ja joista ihmiset lähtevät kukat kösivarrellaan:)

      Poista
  3. Minä taas pidän aforismista ja tuosta kirjanlukutavasta.
    Tuttuja molemmat.
    Onneksi kirjoitat ja kuvaat taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hämmästyneenä todennut, että kaikkeen menee aika paljon aikaa. Sitä aina kuvittelee tekevänsä jotakin kädenkäänteessä, mutta oikeasti monessa jutussa työvälineenä on aika. Töissäkin. Kerran työntutkija sanoi, että yhteistyön työväline on aika, ja se todella avasi silmäni.

      Poista
  4. Kultarinta on jostain syystä odotttanut ja odottanut sitä hetkeä, että tarttuisin siihen. Ehkä pelkään sen metsäisyyttä. Pelkään, että aihe tulee liian lähelle omia sielunsyvyyksiäni, eikä kirja sitten olekaan sitä, mitä odotan...

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on jälleen tauolla, vaikka kyllä se ihan luettava on. Se ei kuitenkaan vie mennessään samalla tavalla kuin vaikka Kissani Jugoslavia. Olen yrittänyt myös kahlata läpi yhtä Katja Ketun kirjaa, joka puolestaan vaikuttaa heikolta ja omituiselta Kätilön jälkeen.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...