sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Lomaviikko kotosalla


Kovin hiljaiseksi on käynyt some-elämäni, siis omien tuotosteni osalta. Vietän kyllä paljon aikaa katselemalla muitten aikaansaannoksia Instagramissa ja Facebookissa, puhumattakaan Bloglovinista ja Youtubesta. Varsin harvoin kuitenkaan kommentoin mitään ja sama toimii tietysti toisinkin päin.

Muistan muuten tarkasti,  milloin kuulin ensimmäistä kertaa Youtubesta. Olin serkkuni häissä Espoossa toukokuussa 2005 ja toinen serkku, jonka kanssa nuorempana intoilimme progemusiikista, kertoi että tietokoneella on kanava, josta voi katsella ja kuunnella musiikkia. Jännittävää oli alkaa etsiä vanhoja suosikkeja, joita silloin löytyi varsin huonosti toisin kuin nyt. Nykyisin tosin hupinani on katsella mieluummin ammattilaisten meikkivideoita.




Kun joskus luen omia vuosien takaisia juttujani, huomaan kirjoittaneeni aikaisemmin usein päiväkirjamaisesti. Sellainen on itse asiassa kivaa luettavaa: jotain pientä muistiinpanoa ja ajatuksenpoikasta joka päivältä. Siinä pääsee aika lähelle toista ihmistä. Jostakin syystä ei nyt synny samalaista, vaikka tälläkin viikolla olen ollut puoli viikkoa lomalla eli siis vapaalla koko viikon. Olen taas halunnut vajota hiljaisuuteen ja pitää ikävää. Tai ei, ei se välttämättä ikävää ole ollut, mutta en ole siis ottanut juurikaan yhteyttä ihmisiin. Kävin vain kahtena päivänä kaupungilla ja kerran kahvilla ystävän kanssa. Mieleni olisi tehnyt lähteä Helsinkiin, mutta se ei monestakaan syystä sopinut juuri nyt.


Niin että koiran seurassa on päivät kuluneet. Se toisaalta pitää huolen rytmistä ja ulkoilusta, mutta yhdessä suhteessa sen kello edistää. Aamulla se syö vasta, kun jompikumpi meistä herää. Iltaruoka sen sijaan on siirtynyt aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi. Alkuun se annettiin iltaseitsemältä, ja nyt on jo pitkään annettu neljän jälkeen. Tänä vuonna vinkuminen on aikaistanut ruokalua kahteen vapaapäivinä, ja nyt juoksujen aikaan yhteen. Se vaan on niin hirveän  nälkäinen! Tätä kirjoittaessani kello on yksi ja Vilma tuijottaa herkeämättä silmiini ja vinkuu hiljaa. Välillä tekee hermostuneen kierroksen ja ääntelee voimakkaammin.


Toisaalta Vilma jaksaa sitten niine hyvineen kyllä seuraavaan aamuun. Ja ainahan on hellämielinen isäntä, joka tiputtelee kaikenlaista pientä tuolin vieressä uskollisena istuvalle kaverilleen. Kukapa tuota voisi vastustaa!



Viikonlopun kunniaksi leipaisin kakun aineksista, joita sattui kaapeissa olemaan. Pussillinen mantelilastuja, vanhoja appelsiineja, turkkilaista jogurttia: niistähän tulee appelsiini-mantelikakku. 
Tein sen eilen ja maistui kyllä hyvältä teen kanssa, mutta tänään se oli jo todella upean mehevää ja maistui miedosti appelsiinilta, kun äänestyksen jälkeen tulimme kotiin kahville. Suosittelen lämpimästi, ohje on sivupalkissani eli täällä. Eikä ole mikään kuivakakku!

Ja nyt paistaa jo aurinko:)

10 kommenttia:

  1. Joskus on hyvä ottaa aikaa ihan itselleen. <3 Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon sitä kuitenkin ottaa itselleen paineita siitä, että pitäisi ottaa yhteyttä ja pitäisi sitä ja tätä:)

      Poista
  2. Joskus on hyvä nollata ja hiljentyä, sitten taas jaksaa. Appelsiinimantelikakku kuulostaa niin taivaalliselta, sillä täällä ollaan elämäntaparempalla. Ihania kuvia ja niin suloinen haukku <3

    Levollista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäntaparemppa kuulostaa hyvältä, välillä sellainen on paikallaan. Olisi muuten täälläkin!

      Poista
  3. Toisaalta on onni kun meillä ei oo koiraa, mä en kestä yhtään noita anovia silmiä. Herkkuja tipahtelisi tämän tätösen kautta enempi kun tarpeeksi. Onneksi kissat ovat nirsoja ruuan suhteen. No, ainakin jotkut! Joskun on kiva olla omissa oloissaan, nauttia vain omasta seurastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat on yleensä niin valmiita syömään joka käänteessä, paitsi pojan mäyräkoira, joka on nirso. Kun jääkaapin ovi narahtaa, Vilma herää syvimmästäkin unesta ja on hetkessä paikalla:)

      Poista
  4. Minäkin muistan ekat Youtube-katselut: oli se vaan niin jännittävää kun kaikki maailman musiikki ja useat tv-sarjat, dokumenteista nyt puhumattakaan olivat klikkauksn päässä. Nyt tuntuu, ettei enää tulisi ilman toimeen.

    Kauniit unikkokuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan senkin, kun naapurissa pääsin ensimmäistä kertaa internettiin. Olimme juoneet viiniä ja netti tuntui jotenkin elämää suuremmalta asialta. Ensimmäinen hakuni ever oli Peter Hammill, suuri idolini musiikissa nuorena. Halusin tietää, mitä hänelle kuuluu parinkymmenen vuoden jälkeen:)

      Poista
  5. No lohdullista kuulla että siskolikka siellä on samanlainen kuin Riitu täällä, välillä raivostuttavaa. Ruoka-ajan meillä suurinpiirtein aamulla klo 8 ja iltapäivällä klo 17, mutta ruoka kyllä kelpais millon vaan jos antais. Meillä on ollu nyt yhtä vonkuamista ja pesäntekoo viikon verran. Valeraskaus. Paras pesäpaikka Riitun mielestä on kirjoituspöydän sokkelin kolossa, siirrettiin pöytä lähemmäs seinää, mutta siitähän meteli syntyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilmankin lempipaikka on kolossa: eteisessä meillä on matala kaappi, jonka päällä voi istua. Olemme ottaneet ovet pois ja laittaneet päällystetyn pehmusteen ja tyynyn sinne ja se on Vilman oma piilo ja väijypaikka.

      Tuota valeraskautta meillä ei tosiaan ole ollut, mutta juoksujen aikaan koira on omituisen ärjy muille. Kiljahteli jopa parhaalle kaverilleen Otolle, joka yritti nuuskia.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...