keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Terveisiä keittiöstä


Blogiani selatessa voisi saada käsityksen, että olen kovinkin innokas keittiöihminen. Olin ehkä ennen, mutta into on nyt kovasti hiipunut. Viime vuonna en enää viitsinyt tehdä ruokaa joka päivä ja nykyisinkin syömme ainakin pari kertaa viikossa valmissalaatteja. Töihin joudun aina ottamaan eväät ja valitettavan harvoin se on enää kotiruokaa. Päivällisaikammekin on siirtynyt iltakahdeksaan, jos siis vaivaudun valmistamaan jotakin terveellistä. En vaan muka jaksa ja ehdi ennen sitä.

Tänä iltana muuten aion ryhdistäytyä ja tehdä ison kanavihanneskeiton, koska menen loppuviikoksi töihin.  

Selailin omia kuvatiedostojani ja poimin tänne muutamia kuvia keittiöstä. Kuvat ovat muutaman vuoden takaa remontin jälkeen otettuja, mutta samannäköistä siellä vieläkin on. Mitä nyt olen pyyhkinyt pölyt hyllyiltä muutaman kerran.


Tämä vekotin tekee kahvini vapaapäivinä, hankin sen juuri siihen tarkoitukseen. Kahvinkeitto on sellainen rutiini, jonka meillä hoitaa mies Moccamasterillaan. Minä teen itselleni päivällä Nespressokahvit yksin ollessani. En osaa sanoa, kummasta pitäisin enemmän, niin erilaisia ne ovat. Suodatinkahvina Nordqvistin vahva Festivita on vuosia ollut suosikkini viikonloppuaamuihin. Ja kun oikein haluan hemmotella itseäni, kiehautan mikrossa maitoa sen joukkoon. Nespressoissakin tykkään eniten vahvoista laaduista, kuten Arpeggiosta, mutta en tee siitä tiukkaa espressoa, vaan desin verran lungoa.


Tässä voisi olla vaikka jonkun sunnuntaipäivän ateriaehdotus. Alkupalaksi on pakasteruistaikinasta paistettu nopea piirakka sinapista, voimakkaasta juustosta ja kirsikkatomaateista. Päälle on vielä ripoteltu oreganoa ja uunin kautta saatu herkullisen rapeaa ja maukasta syötävää!

Alkuperäinen tomaattipiirakan ohje täällä.


Kananrinnat on tässä heitetty aamiaisen jälkeen muutamaksi tunniksi pussiin marinoitumaan sitruunan, mintun ja valkosipulin kanssa. Sopivasti ennen lounasta kanat on työnnetty uuniin kaapista löytyvien vihannesten ja marinadin kanssa. Puolen tunnin päästä uunista tulee sitten mehukkaita paloja runsaan salaatin ja ehkä perunalohkojen seuraksi.

Ohje löytyy täältä.


Jälkiruokana on kokeilussa Lemon posset ensimmäistä kertaa. Kuohukermaa keitetään sokerin kanssa ja lisätään joukkoon sitruunaa: sen on pakko olla hyvää ja niin se onkin, älyttömän hyvää. Tämäkin on parasta tehdä valmiiksi jo aamulla jäähtymään jääkaappiin, ja tätä muuten tehdään vastakin. Vielä ennen tarjolle viemistä heitetään koristeet päälle.

Ohje löytyy täältä.


Lopuksi surautetaan espressot kaikille. Jos onnekkaita ollaan, on emäntä loihtinut aamulla jonkinlaisen leivonnaisen sunnuntain kunniaksi. Aina ei olla niin onnekkaita, hyvä jos muutama keksi löytyy kahvin seuraksi.


6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, huonopuoli on se, että minulle tuli nälkä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se vika kaikissa ruokaa käsittelevissä jutuissa on. Leivonta on pahin!

      Poista
  2. Sopivasti on juuri meneillään tämän viikon paastopäivä.... Vähän samaa on käynyt minullakin. Itseä varten en jaksa kamalasti kokkailla, pitää olla enemmän väkeä monen ruokalajin aterioinnista innostuakseni. Huomasin juuri, että olen viikonloppuisinkin alkanut vähän liiaksi helppoilla. Olisi hyvä, että silloin panostaisi vähän enemmän ateriointiin ja eri ruokalajeihin. Työpäivinä käyn aina lounaalla (paitsi paastopäivänä). Minusta tekee hyvää käydä ulkona ja irrottautua hetkeksi työn rutiineista. Usein tosin työkaverien kanssa hoidamme vertaistukikeskustelut lounaan lomassa, mutta aivot saavat kuitenkin hetken lepuutusta. Kauniita nuo siniset jälkiruokakulhot kuvissasi. Muutenkin astiasi ovat melkein kuin minun kaapistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi ihana käydä syömässä kunnollinen kasvispitoinen lounas päivällä. Olen huomannut joskus koulutuspäivinä, että sellaisen jälkeen ei kaipaa edes kotona illalla lämmintä ruokaa. Sen sijaan niukkojen eväitten varassa olevalla on illalla sudennälkä kotona ja sehän ei tee hyvää kenenkään muodoille.

      Suosin tuollaisia eleettömiä ja yksinkertaisia astioita. Ihailen Teema-mukien ja -lautasten yksinkertaista nerokkuutta;)

      Poista
  3. Oih, miten ihana ja tyylikäs keittiö sinulla on! Tuo kaakeliseinä on kertakaikkiaan ihana!

    Ja nuo ohjeet sitten - voi hyvä tavaton! <3 <3 <3 Tästä sinun blogistasi on tulossa minun keittokirjani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta! Tykkään itsekin keittiöstäni, se on toinen itse suunnittelemani, mitä nyt pyysin konsultaation sisustussuunnittelijalta -ja hyödyllinen olikin. Tummat värit tuntuvat tuovan kodikkuutta, havittelen niitä lisää muihinkin huoneisiin.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...