maanantai 30. maaliskuuta 2015

Outoja oireita räntäsateen keskellä


Olen päänsärkyihmisiä, ollut lapsesta saakka. Migreenioireilukin on tuttua minulle ja siskoilleni ja tietysti myös lapsillemme. Autossa mökille matkatessa saimme päänsäryn, jos aurinko vilkkui puitten välistä. Työhön uppoutuminen ruuhkavuosina toi mukanaan kolmen päivän päänsäryt, joihin kyllä sitten löytyi helpotusta monelta suunnalta. Yökisko hampaisiin, verenpainelääkitys, hieronta ja rentoutumisharjoitukset auttoivat kaikki osaltaan.

Matalapaine on tuonut nuorempana aina vuorenvarman päänsäryn, oli sitten vesi- tai lumisadetta, nyt ei enää niinkään. Nelivitosena sain vaihdevuodet ja alkoi tulla kamalia kahdentoista tunnin oksennusmigreenejä. Niihin otin aina täsmälääkkeen liian myöhään, enkä ole varma, olisiko auttanut ajoissakaan otettuna. Se päänsärky oli kauheaa, mutta ei auttanut kuin odottaa iltayhdeksää, jolloin se aina loppui. Aikanaan loppuivat nämäkin onneksi, mahdollisesti työstressin helpotettua osa-aikatyössä.

Tänään sain taas kokea uudenlaisia oireita. Räntäsadepäivä... Levittelin kasvoilleni päivävoidetta, kun ihmettelin, miksi en näe kunnolla. Osa kasvoista tuntui oudosti häviävän peilistä. Levittelin hiukan meikkiä ja huomasin näkökentän oikeaan laitaan ilmestyvän pitkän välkkyvän sahalaitaviivan. Se nousi vähitellen ylemmäksi ja vartissa hävisi kokonaan. Enpä ollut tuollaista nähnyt ennen; jos oli jotakin välkettä näkynyt migreeniä ennakoimassa, se oli ollut nopeaa salamointia oikeassa ylänurkassa.

Menin syömään ja otin lehden eteeni. Ihmettelin, kun en osannut lukea, en saanut tavattua yhtään sanaa. Luin kirjaimen kerrallaan, enkä ymmärtänyt, mitä sana tarkoitaa. Olen nopea lukija, mutta tällä kerralla en saanut lauseesta mitään selvää. Nytkö se alkaa, ehti käydä mielessä, aivoverenkierron häiriö tai vuoto, halvausoireet, afasia ja kaikki muut hankalat vaivat! Nostin kädet yhtä aikaa ylös muistellen aivohalvauksen oireita, ja onneksi nousivat molemmat nätisti.

Alle kymmenessä minuutissa meni sekin ohi ja alkoi pieni toispuoleinen päänsärky. Siihen otin tavallisen särkylääkkeen estämään suurempaa kipua. Migreeni se tietenkin oli, ihan klassisilla oireilla, mutta minulle uusilla ja onnistui kyllä säikäyttämään. Iltapäivä menikin sitten nukkuessa. Huh.


12 kommenttia:

  1. Apua, olisin itsekin säikähtänyt noista oireista. Onneksi voit jo paremmin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävästi näitä kaikenlaisia oireita alkaa tulla iän myötä. Onneksi meni ohi samantien tällä kertaa:)

      Poista
  2. Kuule - nyt mars, mars lääkäriin - tuollaiset oireet voivat olla muutakin kuin migreeniä. Olen itse aikoinani kärsinyt migreenistä, mutta nykyisin tosi harvoin: jätin pois hormoonit, lisäaineet (eritoten natriumglutamaatin) ja keinomakeutusaineet. Ja tiedän, että migreenin piikkiin laitetaan moni muukin oire. Joten kannattaa kyllä käväistä lääkärillä ihan oman mielenrauhankin takia tarkistuttamassa, ettei ole jotain muuta.
    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotettavasta lähteestä (suomi24.fi) luin, että näitä oireita on monella migreenissä;) Jos olisi kestänyt yhtään kauemmin, olisin oikeasti huolestunut ja mennyt päivystykseen, mutta meni nyt kuitenkin kymmenessä minuutissa ohi. Verenpainelääkitystäni lisättiin juuri vuoden alussa, että saataisiin tasoa alemmaksi.

      Hormoneja aloin kyllä miettiä. Laastarissa on pienin määrä, mutta voisin kokeilla aluksi sen leikkaamista puoliksi. Ilman hormonikorvaushoitoa minusta ei olisi ollut työssäkävijäksi aikoinaan, oireet olivat niin voimakkaita.

      Poista
  3. Hui, minäkin menisin käväisemään lääkärillä, varsinkin, jos tuon kaltaisia oireita ei ole ollut, vaikka migreeniin viittaakin.

    minä viietin eiliseen päivän migreenissä... Aamulla ehdin ottaa panadol zapin ja luulin kivun jo lieventyvän, mutta ei. Vasta tänä aamuna viiden aikoihin pystyin saamaan jotakin ruokaa alas. Minulla migreeniin liittyy voimakasta pahoinvointia, mutta ei auroja....

    Mukavampaa tiistaita toivottelen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa sinulla kamala päivä! Pahoinvointi yhdistettynä jyskyttävään päänsärkyyn on pahinta. Toivottavasti ne sinullakin loppuvat pian.

      Poista
  4. Hei
    Sahalaitakuvio silmännurkassa voi viitata myös lasiaisen irtoamiseen verkkokalvolta ( kokemusta on! ), Tällöin kannattaa ehdottomasti käydä nopeasti tarkistuttamassa silmälääkäriltä, ettei verkkokalvoon tule tämän seurauksena repeämää/reikää. Jos näkökentässä alkaa "kellua" pieniä, mustia hiutaleita, voi olla kysymys tästä.
    Tosin nuo muut oireet viittavaat kyllä migreeniin.
    Pääsiäistä t. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkökenttää olenkin osannut seurata, koska sain silmänpohjavuodon -92 ja -10. Luin jjuri, että jos lasiainen vetää irrotessaan myös verkkokalvoa irti, tulee myös näkökenttään muutos. Anopillani oli sellainen joskus, hänellä tuli sitä nokisadetta näkökenttään.
      Näköön ei onneksi tullut nyt mitään muutosta, ja kun oireet etenivät migreenin tahtiin, niin en taida lääkäriin vielä mennä. Yhdellä työkaverillani on aivorunkomigreeni, ja sen pelottavia oireita kuunneltua omat tuntuvat pieniltä:)

      Poista
  5. Onpa kurjaa. Oireet ovat pelottavia. Onneksi menivät ohitse.
    Itselläni parikin ystävää takkuaa toistuvien migreenikohtaustensa vuoksi.
    Eikö niihin ole saatavissa mitään täsmähoitoa? Ei siis lopu jännitys ihmisen elämästä
    ainakaan ikääntymällä, pitäisikin käydä tutkituttamassa omat silmänpohjat. Edellisestä tutkimuksesta on
    jo aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei lopu jännitys elämästä ikääntyessä, vaan käy juuri päinvastoin. Kaikenlaista pikkukiusaa ja toisilla isompaakin.
      Onneksi tänään paistoi puoli päivää aurinko ja se jatkui vielä töistä päästyäkin:)

      Poista
  6. Tsemppiä ja empatiaa anonyymilta lukijalta... Omaa kokemusta migreenistä ei ole eikä tietoa, mutta jos minulle tulisi tuollaisia oireita, menisin kyllä lääkäriin. Se että migreeniä on sinulla jo ennestään esiintynyt ja että nuo uudet oireet voivat myös olla migreeniä, ei välttämättä takaa sitä että uudet oireet ovat migreeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kyllä perää. Koska moni on nyt sanonut tästä, taidan itsekin huolestua ja varailla aikaa lääkärille.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...