keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Talvipäivä on my own



Vietän taas päiviä ihan hissukseen. Olihan viime viikollakin toki kolme vapaapäivää töistä, mutta kun yhtenä aamuna menin sydänfilmiin ja toisena päivänä oli vuosittainen tarkastus omalääkärillä, en laskenut niitä täysin vapaiksi päiviksi. Yksi meno päivässä tekee siitä jo toimeliaan päivän. Ihan totta. Muistan jo niin kaukaa kuin äitiyslomilta alle kolmikymppisenä, että kotonaolijan päivään mahtui vain yksi meno, oli se sitten kaupunkireissu, neuvolakäynti tai joku muu meno. Muuten tuli kiireen tuntu.

Olen joulukuusta asti tuntenut painon tunnetta rinnalla. Tunne on melko samanlainen, kun verenpainetaso on korkea, keuhkoputket ovat astman takia ahtautuneet tai ahdistaa ihan muuten vaan. En ole koskaan erottanut näitä toisistaan, mutta onneksi kahteen ensimmäiseen on olemassa mittarit.

En vaan nyt ole tullut käyttäneeksi niitä. Töissä on ollut liian tiivistä, ja kotona taas kaikkea kivaa tekemistä, kuten joulu. Kivat ja myönteisetkin asiat nostavat stressitasoa, mutta työstressiä kestän erityisen huonosti: kiirettä ja tunnetta siitä, että en saa kaikkea millään mahtumaan aikatauluun enkä ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä pitäisi.

Nyt sitten ennen lääkärikäyntiä havahduin katsomaan verenpainekorttiani, ja huomasin, että viime vuonna olin mitannut paineet tasan yhtenä päivänä kesällä. Silloin paineet olivat matalat ja tunsin sen nahoissanikin. Olin niin tyytyväinen, että ensimmäistä kertaa 23 verenpainetautivuoden aikana unohdin koko asian pitkäksi aikaa. Lääkäri oli kyllä suositellut mittaamista kerran viikossa.

Niin sitten sain korkeita tuloksia. Mittasin ainakin viisi kertaa ja rentouduin aina välillä, kunnes sain edes jotakuinkin siedettävän lukeman. Minulla on aina ollut mittauspainetta, vaikka olen yksin kotona. Otin sitten lukemat aamulla, päivällä ja illalla. Kaikki samanlaisia.

Vielä oli vara lisätä lääkkeitä: nyt otan kahta aamulla ja kolmea iltapäivällä.

Olen muuten käynyt tällä viikolla sauvakävelyllä ja kuntosalilla. Tästä se tapojen parantaminen taas alkaa joulutauon jälkeen. Ainakin on yritystä.

Hanki! Kinos!


Talvista ja hiljaista tietä loivassa rinteessä. Ei ketään missään. Suomalaisen unelma.


6 kommenttia:

  1. Tuo on totta, että siinä vaiheessa tietää olevansa "sairas", kun ne elämän myönteisetkin asiat stressaavat. Itselläni on sama yksikin, vaikkakin kiva tekeminen on minulle "työpäivä". Niitä on viime aikoina riittänyt, koska olen joutunut laittamaan herätystä remonttimiesten takia ja huomaan, että ahdistus kasvaa koko ajan taustalla, mutta pakko vaan kestää, kun tästä ei nyt ole muuta ulospääsyä. Pelkään enemmänkin sitten sitä remontin jälkeistä aikaa... Rentouttavia vapaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole sinulla helppoa. Pienikin remontti häiritsee kotonaolijaa ja tuppaa vielä venymään paljon aiottua pitemmäksi. Porukkaa lappaa omilla avaimilla. Meillähän koirakin karkasi viime kesänä, kun jättivät oven auki, ja joutuivat sitä sitten etsimään;)
      Krooniset sairaudet oirelevat joskus myös ihan omia aikojaan, ei aina keksi syytä siihen.

      Poista
    2. Se tuossa tosiaan on paha, kun ne remonttimiehet tavallaan tunkeutuu mun reviirille, sille mikä on ollut mun turvapaikka ja se missä olen voinut rauhoittua. Nyt sekin on viety. Niin ja tietysti, ne rikkoo mun rakkaat rutiinit täysin. No, nyt on sellainen suvantovaihe hetken aikaa menossa, ainoa harmitus on, että suihkussa joutuu käymään taloyhtiön saunatiloissa.

      Poista
    3. Mulla on ollut viime syksynä jonkinverran sopeutumista työhuoneen vaihtoon. Pois omasta ja itse sisustamastani toisen ihmisen reviirille. Omat tapani ja tavarani siirsin toiseen huoneeseen ja päätin ottaa asian kokonaan siltä kannalta, että se tekee minulle h-n hyvää! Jouduin ponnistelemaan ja pinnistelemään ja ajattelin vaan, että tämä tekee aivoihin uusia uria ja se vasta tekeekin hyvää. Kaikki muuttui kuitenkin parempaan suuntaan ja itse asiassa huomasin olevani muutoksen tarpeessakin.

      Toivottavasti sinä löydät jotakin hyvää tuosta omasta tilanteestasi. Sinähän teet töitä kotona.

      Poista
  2. Koko ikäni (18-vuotiaana seurattiin ekan kerran, ei sen jälkeen) on ollut korkea verenpaine. Yksi lääkäri väitti, että elimistö (sydän ja verenkierto) olisi tottunut korkeisiin paineisiin. Toinen lääkäri kumosi moiset käsitykset. Äitiysneuvolassa ja ajoittain lääkärikäynneillä asia aina uudelleen todettu ja on meillä miehellä kotonakin mittari. 160-220 yläpaine siis, alapaine vain hieman koholla. Päässä suhisee ja päänsärkyjä varsinkin nyt vanhempana useammin. Viimeksi kun kävin kramppaavaa jalkaani näyttämässä, niin verenpaine todettiin tosi korkeaksi. Siitä ei koskaan vaan seuraa mitään! Mitä ihmettelen. Salmiakki ja suola kiellettyjen listalla, mutta en mä oo kovin kummankaan perään. Enempi mä tykkään makeasta. Takuuvarmasti 30 eri lääkäriä ei oo kuitenkaan ollut kiinnostunut mun verenpaineesta sen vertaa, että jotain tapahtuisi vuosien aikana. Se on totta, että päivään ei saa tulla kun yksi meno ja se on siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa yllättävää! Kuulostaa aika korkealta paineelta. Jos itselläni olisi tuollaista, mittailisin parin viikon ajan arvoja paperille ja varaisin sitten ajan työterveyslääkärille. Sieltä saisi perustutkimukset ja sitten varaisin ajan yksityiselle sisätautilääkärille, jos asia ei muuten etenisi. Keski-ikäisellä alkaa tulla jo haittoja. Itsekin sain silmänpohjaan ensimmäisen verenvuodon ja vasta sen jälkeen työterveyslääkäriltä lääkkeet.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...