perjantai 23. tammikuuta 2015

Mac-paletti ja uurteinen todellisuus


Tiedätte että rakastan violettia silmissä. Jos näen luomiväripaletissa vaaleanpunaista ja violettia, minun on hyvin vaikea ohittaa sitä välinpitämättömästi. Ei yhtään auta kertoa, kuinka monessa muussa paletissa niitä jo on. Eniten pidän sinivioletista, muuta myös luumu kaikissa sävyissään on ihan ohittamaton. Ennen joulua katselin näennäisen välinpitämättömästi Stockmannin verkkokaupan sivujen MACin valikoimaa, kun kuulin että niitä saa nyt sieltäkin.


Keepsakes-sarjan Plum Eyes -paletti alkoi melko pian näyttää aivan minun näköiseltäni. Päätin siis korjata sen pois kuljeksimasta. Kahdenkymmenen prosentin alennuskupongin kanssa hintaa jäi vain 36 e ja paletti tuli postilaatikkoon parissa päivässä. Se oli sellainen joulunaluslahja itselleni.


Kaunista on ja huokaus! Tätähän nyt voi ihan vaan katsellakin, mutta olen toki kokeillut silmiin jo useamman kerran. Yllättäen olen suosinut eniten alemman rivin toista vasemmalta eli Subtly elegant -ruskeaa, tai harmaanbeigeä, jossa on yllättävän paljon pigmenttiä. Se sopii mattaisena luomivaon varjostukseen erinomaisen hyvin vaaleitten ja tummien seuraksi, eikä ole liian punertavaa. Paletista katsomalla ei uskoisi toisaalta, kuinka tummaa se on, eikä kuitenkaan liian tummaa arkipäivään.

Värit näyttävät tältä käsivarrella, sormenpäällä levitettynä. 

Ja sitten vielä käytäntöön silmillä: pohjalla vaalea Sensibility, liikkuvalla luomella Plum Grand, Nocturnelle ja Shadowy Lady. Luomivaossa ja sen yläpuolella mattainen Subtly Elegant ja häivytysvärinä Tarten poskipunaa. Nestemäinen rajaus Sensain.


Tervetuloa vanhenevan, turhamaisen leidin uurteiseen todellisuuteen. Joka puolelta laskeutuu, rutistuu, vetäytyy tai pullottaa, varsinkin kun valo tulee vain yhdestä suunnasta, mutta pieni tasoittelu siellä ja väripläjäys täällä parantaa silti kummasti mielialaa.

Olen vaalentanut kuvaa, koska valoa tuli ikkunasta keskipäivälläkin liian vähän. Siitä johtunee, että luomivaon varjostus näyttää aika vaalealta. Oikeasti se oli kyllä tummempi eikä yläpuolella peilissä näkynyt tuollaista tummaa rengasta. Outoa!


Meikillä ei saa vanhenemista piiloon millään, ja naururypyt pysyvät paikoillaan jo ilman hymyäkin, mutta ihon väriä voi aina tasoitella seerumeilla ja naamioilla, ja tässä kuvassa vielä Lumenen BB-voiteella. Tähän  kun vielä heittää iloisen violetit rillit päälle, niin lähtee heti viisi vuotta silmäpusseista!


Huulille vetäisin kuvaan Lumenen kynää viime kesältä. En käytä talvella näin sinertävää pinkkiä, koska se näyttää vähän höhlältä tammikuun kylmässä valossa. Arkikäytössä on hillitty nudempi väri, kuten Aerinin Liebling, jota varsin ahkerasti olen levitellyt; nyt vaan vetäisin pinkin puseron seuraksi kesäisen punan.


Mutta ei siis ollut turha ostos tämäkään. Kaikki värit ovat käyttökelposia, jotkut enemmän kuin toiset. Laatu ei petä, jos nyt ei herätä erikoisempaa ihastustaankaan. Pysyvää jälkeä näillä saa, se on sanottava, mutta niin saa kaikilla käytössäni olevilla luomiväriellä. Ihan ilman pohjustajaakin useimmat pysyvät kuosissa iltaan asti. Kermamaisempia ja paremmin levittyviäkin olen käyttänyt (Guerlain, YSL, Urban Decay), ja isompi nappi olisi tietenkin helpompi siveltimelle. Mutta minä halusin nämä värit.

Sanoisin että on aika monikäyttöinen paletti tällaiselle vanhemmallekin naiselle. Sali Hughes muuten sanoo kirjassaan Pretty Honest, että "Lilac should be banned on everyone over nine!" 

Sali on ihan kiva ja suorasanainen nainen ja kirja on mukavaa luettavaa, mutta tässä hän nyt vaan on väärässsä!


Toivottavasti ette ole kyllästyneet kosmetiikkapostauksiini. En ole pitkään aikaan ollut innostunut kuvaamaan ruoanlaittoa tai sisustamaan. En ole nyt millään valokuvauskurssillakaan. En halua kirjoittaa kirjoista, koska se tuntuisi työltä. vaikka ei leipätyötäni olekaan. Kulttuurin harrastaminen taas on jäänyt muutenkin vähäiseksi tänä talvena.



18 kommenttia:

  1. Minä pysyn täällä, odottelen blogitapaamista,
    jonne voi ottaa meikkipussin mukaan,
    väritellä viiruja, laittaa uurteita piiloon.
    Tytär riemuitsi kovin MACin tulosta kotikaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista muuten aikuiset naiset eivät koskaan tee! Vertaile meikkipussejaan siis, en ainakaan minä tee sitä muitten kuin parin parhaan ystävän kanssa. Siksi olenkin nyt järjestämässä leidiporukallemme naamio- ja meikkipäivää ajatuksella vaihtaa mielipiteitä asiasta ja saada kuulla toisten mielipide.

      Poista
  2. Ihana paletti, myönnän katsoneeni tätä samaa verkkokaupassa, mutta sitten puna ja kiilto voittivat. ;) Minusta Lumenen puna sopii sulle loistavasti talvellakin, ihan pefect!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksittäisistä väreistä sai aika huonosti käsitystä verkkokaupan sivuilla. Teki niin mieli mennä tökkäsemään sormi väriin ja kokeilemaan iholle! Odotan edelleen, milloin pääsisin Helsinkiin, kosmetiikan lisäksi olisi monta muutakin kiinnostavaa kohdetta.

      Poista
  3. Samat sävyt viehättävät minuakin. Siitäkin huolimatta , että niitä ryppyjä löytyy ja yläluomi valuu mulla silmän päälle ja vääristää mun niin (omasta mielestä) ihanat rajaukset ;D . So what , meikkaminen on kivaa ja kyllä se pikkuisen ainakin mun talvinaamaani piristää. Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rillien takaa ei oikeastaan muuta näykään kuin rajaukset, ja ilman niitä ei paljon mitään. Jos silmät lurpattaa, niin sitten vaan enemmän väriä huuliin!

      Poista
  4. En ainakaan minä ole todellakaan kyllästynyt kosmetiikkapostauksiisi! :D
    Aivan ihana paletti ja meikki <3 Tuo Sali on todellakin väärässä, piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjassa SH muuten paukuttelee virkistävästi mielipiteitään kosmetiikasta. Parinkymmenen vuoden työkokemuksella hänellä on siihen jo kanttia:)

      Poista
  5. Oi, mikä väriyhdistelmä paletissa ja kasvoilla värit tomivat myös hyvin... Kaunis meikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen niin, että vanhemmat ja pikkuhiljaa rypistyvät naiset eivät juuri meikkaustapojaan esittele, mutta kyllä meitä silti saattaa kiinnostaa toisten löydät ja vinkit. Sitä niin helposti jumittuu vain muutamiin vanhoihin tapoihin. Siksi teen tällaisia itselleni arkikäyttöön sopivia meikkejä.

      Kuten huomaat, niin selittelyn tarvetta on:)

      Poista
    2. Hei, itsekin ikääntyneenä sanon tähän että minusta on todella mielenkiintoista lukea muitakin kuin nuorten naisten meikkiblogeja. On jopa vähän nurinkurista, että meikkaus- ja ihonhoitotaitureina arvostetaan vain niitä, joilla ei edes ole mitään haasteita omalla "kanvaksellaan". Sinä olet kyllä todella kaunis nainen, kuviasi on ilo katsella. Mutta ymmärrän selittelyn tarpeen - meikkiblogien pitäjät ovat yleensä pari-kolmekymppisiä - mutta veikkaan tämän johtuvan enemmän tietoteknisistä sukupolvieroista kuin siitä, että muut ikäisesi naiset eivät olisi kiinnostuneita meikkaamisesta!

      Muuten: minä olen ihmetellyt tuota samaa varjostuksen "rengastumista" kuvassa! Minustakaan varjostus ei näytä livenä yhtään tuollaiselta, mutta olen silti ajatellut, että jaahas, varjostusväri pitäisi ilmeisesti jotenkin häivyttää paremmin. Mutta sitten kun häivytän enemmän, koko meikki latistuu tai alkaa näyttää ihan kulahtaneelta, kuin päivän mittaan johonkin häipyneeltä. Nyt taidan uskoa omia silmiäni, kun sinäkin totesit ettei se oikeasti näyttänyt renkaalta! :)

      Poista
    3. On kiva kuulla, että sinäkin olet kiinnostunut näistä! Samoin voi olla moni muukin, joka ei kuitenkaan itse tekisi juttua aiheesta.

      Alan nyt vasta vähitellen huomata, että on eroa arkimeikillä ja kuvausmeikillä. Valokuva syö värejä ja toisaalta näyttää kaikki ihon virheet raadollisen tarkasti. Kasvotuksin toisen kanssa niitä ei näe, koska ihminen on elävänä edessä. Rajausten ja varjostusten pitäisi olla kuviin paljon tummempia kuin muulloin. Sitten valo saattaa juuri kuvanoton hetkellä heijastua jotenkin oudosti luomiväreistä, tai mistä tahansa, koska monissa tuotteissa on hohtoa mukana. Ehkä siitä on kyse tuossa omituisessa renkaassa yläluomen yläosassakin.

      Poista
  6. Kosmetiikka on sellaista arjen pientä luksusta ja postauksesi ovat oikein kivoja <3
    Tuo rasia - oi oi miten kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasia on tosiaan houkutteleva, eikä edes kohtuuttoman hintainen. Meinasinkin otsikoida jutun, että huurteinen kohtaa uurteisen;)

      Poista
  7. Onpa ihana paletti! Voisin melkein ostaa jo pelkän rasian perusteella ;) Sävyt korostavat upeasti silmiesi väriä. Kiva kun kävit kommentoimassa blogissani, niin löysin sinunkin blogisi! Klikkasinkin itseni jo lukijaksi ja jään seurailemaan jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Minä olenkin seurannut jo jonkin aikaa mielenkiintoista blogiasi, kommentointi vaan on ollut vähäistä:)

      Poista
  8. Aivan mahtava paletti. Sävyt sopivat hienosti sekä ihosi että silmiesi väriin. Nyt tunnen pakottavaa tarvetta vierailla verkkokaupassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän näissä blogeissa onkin vikana, että tulee pakottava tarve vierailla muuallakin kuin jääkaapilla;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...