maanantai 29. joulukuuta 2014

Lauder-laukku ja joulu


Minulla se on sitten hyvä anoppi! Se osaa valita joka joulu lahjaksi jotakin käytännöllistä ja tarpeellista. Tai jos tarkkoja ollaan, niin se on hänellä kyllä johtavana ajatuksena, mutta hän antaa jokaisen kuitenkin itse hankkia lahjansa. Käytännöllisen ja ehdottoman tarpeellisen.


Minä HALUSIN tuon laukun. Se että se sattui olemaan täynnä Estée Lauderin kosmetiikkaa, oli ihan sattumaa, minä halusin vain laukun. Beautyboxin, sellaista minulla ei ole ollut aikoihin. Hirveän kiva pakata mukaan automatkoille. Käytännöllinen siis.

Veivasin ja katselin kuvia siitä ja selitin itselleni tuhat ja sata kertaa, miksi se on täysin tarpeeton ja kalliskin. Olen ihan yli-ikäinen tällaisille hömpötyksille. En tarvitse lisää meikkejä, eikä se edes mahdu mihinkään.


Niin siinä sitten kävi, että osuin juuri ennen joulua yhtenä iltana Stockmannin verkkokaupan sivuille ja huomasin tuon laukun siellä kanta-asiakastarjouksena. Se oli menoa se. Tilaus lähti nanosekunnissa ja poika sai viestin käydä hakemassa paketti lähimmästä Stokkan pisteestä ja tuoda mukanaan joulunviettoon.

Pakkauksesta paljastui aikamoinen määrä tavaraa. Iso paletti pitää sisällään kaksitoista kiinnostavaa luomiväriä ja kaksi poskipunaa. Siinä on mm. todella kaunis sininen väri Peacock Blue. Minulla on käytössä kolmetoista luomiväripalettia, mutta tämän lisäksi vain Sleekin iDivine-paletissa on yksi sininen. Tälle on siis ollut selvä tilaus: ehdottoman tarpeellinen lahja siis kuitenkin! 

Kolmen huulikiillon paletti on väreiltään aivan käyttökelpoinen, kiillot levittyvät hyvin sormenpäällä tai siveltimellä. Huulipunista Rose Tea on tuo ruskehtava, kaunis väri huulilla. Keväinen Candy on pystyssä. Vanilla Truffle vaaleimpana on ainoa, jota en itse taida käyttää. Ripsiväri on luotettava Sumptuous Extreme, musta kajal, silmämeikin poistoaine, yöseerumi ja ravitseva voide tuttuja ja hyväksi havaittuja. 
Ihania tuotteita, taattua laatua. Iloa pitkäksi aikaa, testattu on. Ja laukku: se on juuri sitä, mitä sen pitäänkin olla.

***

Sain kaikenkaikkiaan ihania joululahjoja, ja enemmän kuin olin odottanut. Olin ihan suu messingillä aattoillan, kiitos kaikille! Koko jouluviikko meni seitsemän hengen voimin mukavasti. Tuttuun tapaan lilluimme aattona jo ennen puoltapäivää läheisessä kylpylässä ainoina asiakkaina. Ajatella: koko valtava systeemi vain meille, pari ihmistä tuli myöhemmin. Vähän kuntouintia, vesikävelyä, erilaisia porealtaita, välillä höyrysaunan kokeilua, veden kohinan kuuntelua altaan reunaan nojaten ja ulos pakkasen huurruttamaan metsään katsellen. Lopuksi venyttelyä lämpimässä vedessä.

Kotona odotti aamulla valmiiksi keitetty riisipuuro ja luumukiisseli. Kun iltapäivällä menin ulos sytyttämään lyhtyjä ja ulkotulia, näin ensimmäisenä tiellä joulupukin ja tontun. Siitä alkoi joulu.



14 kommenttia:

  1. Oi kun se on kaunis. Laukku siis, mutta niin on sisältökin! Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ollut vähän heikkona tuollaisiin vanhanaikaisiin beautyboxeihin.

      Poista
  2. UUUU.. ei mennyt rahat hukkaan! Aivan ihana joululahja :)

    VastaaPoista
  3. Ihana lahja, mahtavaa, kun saa itse valita niin tulee takuulla mieluinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on minusta paljon kokeiluun houkuttelevia sävyjä silmiin. Katson mielelläni Sharon Farrellin videoita, hän on innostava kokeilija. Ja mikä valtava muutos hänen naamassaan meikillä!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Sain myös saman surullisen uutisen. Kerrottakoon tässä muillekin, että Vilman ja Riitun Puppe-äiti on kuollut keväällä vain 8-vuotiaana.

      Teillä on uusi nimi!

      Poista
  5. Rahalle paljon vastinetta kun moneen muuhun pakkaukseen vertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolle jäi hintaa vain 105€, ja se on tuosta määrästä todella kohtuullinen. Luomiväripaletit ovat hurjan kalliita, Lauderilta edellinen maksoi yli kuusikymppiä. Niin, mulla on tosiaan sekin...

      Poista
    2. Itse asiassa näin tänään tuon paketin Kicksin alennusmyynnissä hintaan 76€.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...