lauantai 29. marraskuuta 2014

Tilaus Bangerheadilta


Takavuosina pidin tiukasti kiinni siitä, että laatikossani oli kerrallaan käytössä vain yksi värivoide, yksi poskipuna, puuteri ja yksi ripsiväri. Halusin selkeyttä tavaroihini, niin ja tietysti kauneutta: meikkien piti miellyttää myös silmää esille otettaessa. Huulipunia, luomivärejä ja eri tarkoituksiin hankittuja kyniä sai ja pitikin sitten olla useampia. Siveltimiäkin oli alle kymmenen. Helene Schjerfbeckin punatukkainen tyttö muuten kuvassa muka kainostelee moisia turhuuksia, vaikka on selvästi käynyt purkilla itsekin.

Se oli silloin. Nyt on kiva, kun on monta kappaletta kaikkia ja saa valita, millaista värivoidetta tänä aamuna haluaisin käyttää. Millä välineellä sen mieluiten levittäisin..? Kaiken ei ole pakko olla kallista ja ylellisen näköistä. Tällä viikolla mieluisin pohja on muuten ollut Rimmelin Lasting Finish värissä soft beige. Olen levittänyt sen sormilla, koska se tuntuu niin kivalta käsissä. Ihanan pehmeä voide ja kaunista jälkeä yli viisikymppisenkin iholla.


Sen takia siis lankesin Liv-boxista tulleeseen Bangerheadin alennuskuponkiin. Tilasin sieltä Lily Lolon poskipunan värissä In the Pink ja theBalmin hohtopuuterin Mary-Lou Manizer.  Hohtopuuteri on muuten tuote, jota sellaisenaan minulla ei ole ollut vielä, paitsi Urban Decayn Shattered Face Case -paletissa. En ole koskaan käyttänyt sitä, koska paletti on ollut meikkipussissa töissä. Tarvittaessa olen mieluummin taputellut sormella poskipäille Clarinsin Instant Light -voidetta ja saanut sillä hiukan nuorekasta hehkua kasvoilleni.

No nyt on hohtoa, ja ihan nättiä vielä. Sen kanssa saa silti olla täti-ihminen tosi nuukana. Hohto näyttää oikeassa tilanteessa nuorelta ja tosi kivalta, mutta ei kovin ryppyisellä paikalla. Kädellä se tuli juuri sellaiselle paikalle ranteen puolelle:) Harjoitukset ovat käynnissä, mikä tarkoittaa, että käytössä on joka päivä. Tarvitsenkohan enää heijastinta ulkona?


Lily Lolon poskipuna on iholla kaunis pinkki, eikä ollenkaan niin tumma kuin pakkauksessa näyttäisi. Siinä on hiukkasen helmiäistä mukana, vaikka puristeessa se näyttääkin ihan matalta. Tuotteessa on muuten aika omituinen tuoksu, vähän paha suorastaan, ja arvelen sen johtuvan siitä että se on tuoksutonta luonnonkosmetiikkaa. No, mutta väri on kevyt ja kiva, ja hinta edullinen.


Kolmanneksi pakettiin tuli vielä Stilan Mile High Lashes, josta myös olen lukenut kehuja. Tämä saa odottaa ensi vuoteen, sillä ripsivärejä ei voi pitää kovin monta yhtä aikaa avattuna. Kestoaika on kuitenkin rajallinen, vaikka ikinä en sentään kolmen kuukauden jälkeen ole heittänyt yhtään pois. Nyt on kaksi käytössä ja kaksi uutta jonossa, siis vallan ideaali tilanne ripsiväririntamalla!


6 kommenttia:

  1. Kivoja ja käytettäviä juttuja - ei mitään turhaa. The Balm kiinnostaa minua kovasti. Ehkä tilaan jonkun sarjan tuotteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalaisilla on paljon kivoja sarjoja, ja vielä tuollaisia hauskoja!

      Poista
  2. Mä jään odottamaan sun kokemuksia tuosta Stilasta, itselläni on aina etsinnässä täydellinen ei 38-ripsari. Sellaista ei ole vielä löytynyt, vaikka monta hyvää onkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisen ripsivärin etsintä on varmaan ikuista! Miniäni mielestä hänelle kerran tuomani Benefitin They're Real on paras, mutta minä en suuremmin siitä tykännyt, heitin jopa kesken kaiken sen kyllästyneenä menemään. Mulle perus-Hypnose on paras, mutta ei se estä koko ajan etsimästä vielä parempaa:)

      Poista
  3. Onpa harmi, että tähän blogiin on tullut mainoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minä maksan kaikki itse kaikki tilaamani tuotteet ja tilaan ne vain kosmetiikkahulluuteni tähden, en ole tekemisissä mainostajien kanssa. Liittyessäni Indiedaysiin tuli tosin tuo yläbannerin mainos, siitä en itsekään pidä, mutta siitä ei päässty myöskääneroon, vaikka yritin. Siitä ei kuitenkaan tule rahaa itselleni, koska satojen ihmisten pitäisi klikata mainoksia päivittäin ja eihän sitä kukaan tee. Pidän kuitenkin Indiedaysistä siksi, että saan sitä kautta ehkä enemmän lukijoita.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...