tiistai 11. marraskuuta 2014

Meikkisäilytys kuntoon


Olen järjestellyt tässä marraskuussa tilaa kylpyhuoneen pöytälaatikoihin ja siinä samalla siirtänyt kaikki loputkin meikit työhuoneeseen. Ikean tietokonepöydästä vasen puoli on minun käytössäni ja oikea miehen. Arvatkaa mitä siellä oikealla puolella on? No kynä,  pari kuittia ja mikrokuituliina näytön puhdistamiseen. Siis tyhjää täynnä. Jos hän ei pidä varaansa, siellä alkaa kohta olla jotakin muutakin. Onhan hänellä työtavaroilleen hyllykkö vieressä.


Aloitin askartelemalla tyhjistä Liv-boxeista lokerikot laatikon pohjalle. Juuri tätä tarkoitusta varten olin kerännyt niitä yläkaappiin, musta väri sopii kuin nakutettu mustaan pöytään. Kuin ihmeen kaupalla mitoituskin täsmäsi: kolme poikittain alariviin ja neljä pystysuunnassa yläriviin.  Kansista sai leikattua sopivia jakajia keskelle. Olin kauhean ylpeä aikaansaannoksestani, minä kun en tällaista tuunailua kovin usein harrasta.


Ennen pidin tällä hetkellä tarpeettomia värejä ja välineitä kylpyhuoneen laatikossa, mutta ajattelin, että turhaan säilytän niitä siellä lämpimässä tilaa viemässä. Kaikki mahtuivat nyt hyvin pahvilokeroihin.


Harmi vaan, että on niin pimeää. Vaikka pöytä on ikkunan ääressä, ei siitä aamulla paljon apua ole. Kerään siis ennen töihin lähtöä laatikosta käteen Diorin Star-meikkivoiteen, johon olen tänä syksynä ihastunut, Stilan poskipunan ja muutaman muun tarvitsemani tuotteen. Otan mukaan Nomess-lokerikon, jossa siveltimien lisäksi on peiteaineet, kulmakarvavärkit ja ripsivärit. Menen kylppärin halogeenien alle sipaisemaan naaman ja tukan työkuntoon.

Kirkasvalolamppu, sitä en ole muistanutkaan. Senhän voisi tuoda tänne ja saada samalla virkistävä valoannos valmistautuessa. Missähän koko lamppu on, viime talven pimeydessäkään sitä ei muistaakseni juurikaan muistettu sytyttää?


12 kommenttia:

  1. Tunnen punan nousevan kasvoilleni. Omat meikkini ovat aina sekaisin, vaikka kuinka yritän pitää yllä järjestystä. Livboxit kannattaa siis säästää. Minulla on käytössä Palaset laatikostoja sekä uutta että vanhempaa retromallia.

    Ihanaa kuulla mielipiteesti Diorin Star -meikkivoiteesta, olen harkinnut sen ostamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin menossa ostamaan ihan toista tuotetta, kun Kicksin myyjä suositteli Dioria ja kokeili lukemattomia sävyjä leukapieliini. Lopulta hän löysi sopivan, ja arvostin kovasti hänen paneutumistaan asiaan. Ihoni on oliivisävyinen ja tuntuu ajan myötä muuttuvan vain keltaisemmaksi. Voide itsessään on ihana, sen huomaa katsoessaan vielä illallakin peiliin: kestää ja pitää ihon freesin näköisenä. En yhtään ihmettele hypetystä sen ympärillä:)

      Poista
  2. W - O - W !

    Sinä olet ihan huippu! En pääse varmaan koskaan moiseen systemaattisuuteen - tosin vähäisistä meikeistä ei edes yksi laatikko täyttyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meikeillä haetaan iloa silmälle, joten sitä iloa pitää minulle olla säilytyksessäkin. En siedä edes likaisia sieniä tai siveltimiä ja pidän kaikki siistinä. Tämä on nautinto ja harrastus, vaikka pienimuotoista tosi tekijöihin verrattuna:)

      Poista
  3. Ihana järjestys ja mikä oivallinen idea tehdä itse tuo järjestelijä! Tykkään valtavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tähän mallia joskus viime vuoden alussa, kun nämä boxit olivat vielä uutta ja ihmiset miettivät niille uusiokäyttöä. Niihin on muutenkin kiva pakata lahjoja tai lähettää jollekin itse koottu lahjaboxi:)

      Poista
  4. Näyttää TOSI hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä olisi vielä pari pöytätasoa, jotka odottavat samanlaista siivouspuuskaa:)

      Poista
  5. Oi oi, upeaa ja kekseliästä - hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen pienimuotoinen järjestely on minusta kivaa. Nautin siitä kun tiedän, missä mitäkin on. En ole koskaan halunnut säilyttää meikkejä pussissa. Ihmettelen itsekseni, miksi jotkut kuljettavat koko meikkipussia käsilaukussa.

      Poista
  6. Minäkin olen säästellyt Livboxeja säilytystarkoitukseen, mutta en ole tajunnut leikellä niitä noin. Täytyy kokeilla, koska kaaos on taas päässyt valtaamaan meikkipöydän sisuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo jakajat ovat käteviä, voi leikata pystysuuntaan tai pitkittäin, ja järjestys säilyy!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...