Marinoituja ajatuksia työstä

Olen tehnyt viimeksi ruokaa kotona viikko sitten sunnuntaina. Maanantaina menin töihin viiden viikon loman jälkeen ja sehän oli suorastaan sokki loman leppoisaan menoon ja hitauteen tottuneelle. Löysin kyllä avaimet ja muistin jopa salasanat, toisin kuin viime kesänä, ja oli mukava tavata taas ihmisiäkin, mutta siinä ne positiiviset puolet sitten olivatkin. Kävi ilmi, että työsarkaa ja -huonetta on vaihdettava yhden työkaverin kanssa. Siitä oli ollut puhetta ennen lomia, mutta että se piti tehdä heti lomalta palatessa ilman yhtään siihen varattua aikaa, samalla kun perehdyin taas sähköposteihin, kirjanpitoon ja asiakkaisiin!

Niin sitten kävin asiakastyön välissä läpi siinä huoneessa viettämäni yhdentoista vuoden aikana kertyneitä papereita ja nakkelin turhimpia roskiin. Tyhjensin kaapeista omia tavaroitani kahteen pahvilaatikkoon, pinosin omat kirjat mukaani ja keräsin taulut seiniltä. Samalla vastailin kahden ihmisen puhelimeen, kun olin ensin muistellut, miten aataminaikuisesta nokiasta saa näppäinlukituksen pois päältä.

Illalla kotona ajattelin, etten jaksa mitenkään mennä enää aamulla takaisin, olin ihan lopussa jo yhden päivän jälkeen. Tunne oli varsin tuttu pahimman uupumuksen ajoilta, silloin olin tosin varma, etten mene enää ikinä takaisin. Seuraavana aamuna tunnelma oli jo toinen ja kannoin töihin tultuani kiltisti tavarat uuteen huoneeseen. Uusi on paljon suurempi ja valoisampi kuin entinen, talon pienin huone. Sitä paitsi huomasin, että ikkuna on aamuauringon puolella eikä valo tule koskaan silmiin eikä paahda seinää kuumaksi. Kesällä sillä on merkitystä. Jaan huoneen vuoroviikoin toisen osa-aikatyötä tekevän kollegan kanssa.

Siellä sitten paiskin viikon hommia, (meitä oli kaksi tekemässä viiden ihmisen töitä näin kesälomakaudella) ja yritin samalla ottaa selvää, missä mitäkin on. Koska en löytänyt mitään tarvitsemaani, päädyin järjestämään kaappeja uudelleen. Onneksi meillä kummallakin huoneen nykyisellä käyttäjällä on melko säntillinen tapa tehdä töitä ja pidämme huoneemme järjestyksessä.

Muutos itsessään oli toivottu ja kiva juttu, mutta muuttamiseen olisi pitänyt jonkun älytä jättää vapaaksi edes puoli päivää.  Olin ennen lomalle jäämistä jättänyt itseni tuntien ensimmäisen päivän melkein tyhjäksi hommiin perehtymistä ja mahdollista muuttoa varten, mutta muut olivat lisäilleet siihen yhtä ja toista. Olin vihainen ja närkästynyt, niin kuin voi olla sellainen, joka on ollut kauan töissä, tottunut itse organisoimaan hommansa ja kestää huonosti stressiä.

Ja niin meillä syötiin viikko salaattia. Mies oli vielä alkuviikon lomalla ja tarjosi maanataina itse tekemäänsä Nizzan salaattia, mistä olin iki-kiitollinen. Töihin ostin joka päivä evääksi valmiin salaatin ja useimpina päivinä söimme niitä illallakin. Jääkaappi oli täynnä tuoreita vihanneksia, mutta minä olin niin väsymyksestä lamaantunut, etten edes kuvitellut tekeväni mitään itse. Aika lailla salaattilinjalla on menty viikonloppukin ystävien luona kyläillessä, joten tässä kirjoittaessa taidan kääntää kelkkani: tämähän oli loppujen lopuksi hyvä viikko! Muutos töissä teki ja tekee minulle hyvää ja salaatti on ehdotonta lempiruokaani. Mitä tässä vielä valitan?

Ensi viikko on kuitenkin vapaa.