torstai 15. toukokuuta 2014

Vapaailta


Olen viettänyt vapaailtaa, kun mies on iltakoulussa. Se tarkoittaa heillä kahta työpäivää peräkkäin, jolloin kaikilla on huomenna vapaata. Ei ole yhtään hassumpaa meille kummallekaan poiketa vaihteeksi arkirutiineista. 


Olin järjestänyt hommani niin, että saatoin lähteä vähän aikaisemmin töistä kotiin. Oltiin siis jo kolmen jälkeen Vilman kanssa ulkona. Tämä koira on tottunut niin säntilliseen aikatauluun, että tulin nyt yhdeksän aikaan jo kolmannelta lenkiltä ulkoa. Tai lenkki ja lenkki, kevyttä käpötystä voisi olla oikeampi kuvaus. Mielessäni kyllä kirosin, koska en ole aikoihin saanut kammettua itseäni ollenkaan liikkumaan töitten jälkeen.  Koiran yninä vaan kuulostaa niin raivostuttavalta, että on parasta lähteä. Ihanaahan siellä on ja linnut laulaa, mikäs siinä. 


Valmistin itselleni myös vihannesmunakkaan päivälliseksi. Iltaruokaa en ole jaksanut tehdä kertaakaan tällä viikolla. Päivällä on käynyt mielessä, että en kestäisi enää millään jatkuvaa kokopäivätyötä. Kaikki energiani menee työpäivään. Ja jos ei muuta, niin ei-oon myyminen tappaisi pian työnilon ja alkaisi ahdistaa näin kesäsäästöjen tullen.


No mutta sehän ei ole tilanne ja nyt voin ottaa ilon irti niin töissä kuin kotonakin. Keittiön pöydällä on vaasissa äitienpäiväkimppuni, josta poistin jo muutaman kuivuneen kukan. Liljasta sen sijaan on avautunut koko ajan uusia nuppuja. Vielä illallakin riittää valoa kaivaa kamera esille.



Loistavaa loppuviikkoa kaikille!



2 kommenttia:

  1. Kevyt köpötys kuullostaa erittäin hyvältä, juuri itsellekin sopivalta! Ihanaa viikonloppua ja lämpöä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun käpöttelee kolmekin kertaa illassa, sehän käy jo liikunnasta.
      Toivottavasti se luvattu kesä lopulta saapuu!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...