sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste lauantai


Kaisa Reetta T.  heitti haasteen kuvata omaa arkea viitenä päivänä peräkkäin. Pidin parhaana tarttua siihen vasta vapaalla, sillä muuten olisin kuvannut joka ilta omia varpaitani sohvalla maatessa. Lauantain kuvat otin puhelimella, koska se on aina mukana. Joskus harmittaa, kun oikeita kameroitakin on käytössä kolme eri kokoista, niin en  ota niitä enää ulos mukaan. Oikeastaan voisin tehdäkin tämän haasteen niin, että otan kaikki kuvat puhelimella ja yhdistän ne yhdeksi kollaasiksi.

Lauantain olikin sitten niin täynnä kaikenlaista mukavaa tekemistä, etten käynyt tietokoneella ollenkaan. Päivän alkajaisiksi lähdimme miehen ja koiran kanssa lenkille metsään. Oli lämmintä ja  raikas tuuli tuntui kivalta iholla. Vilma uskalsi kahlailla lammella, vaikka yleensä ei vapaaehtoisesti kastaudu yhtään. Tosin siellä oli myös yksi rohkea nainen uimassa, ja pitkään. Minulla oli pitkästä aikaa sauvat mukana. 

Tykkään muuten kovasti  noista uusista Niken lenkkareista, ne ovat kevyet ja ihanan joustavat pohjasta. Aion ottaa nuo iloisenväriset kengät mukaan Lontoon-matkalle, siellä niillä jaksaa kävellä koko päivän. Mieleen palaa edellinen käynti Lontoossa 1996, siis kahdeksantoista vuotta sitten. Etsin silloin kissojen ja koirien kanssa lähtiessä yksivärisiä valkoisia lenkkareita, mutta eihän niitä tahtonut mistään löytyä. Inhosin silloin vauhtiraitoja yhtä paljon kuin nytkin.

Muistan myös, miten keräsin omasta mielestäni tyylikkään matkagarderobin vaaleista pellavahousuista, farkuista, siniharmaasta pellavaliivistä ja valkoisesta T-paidasta. Sinä kesänä vaatekaappini muuttui niukkaväriseksi, siellä oli vain farkunsinistä, valkoista, mustaa, tummansinistä ja hiekan- ja pellavansävyjä. Myöhemmin mukaan tuli harmaa. Nyt ovat violetti ja vadelmanpunainen palailleet jo takaisin, ja haastan jatkuvasti itseäni käyttämään enemmän värejä. Silti viihdyn parhaiten noissa edellämainituissa yksinkertaisissa väreissä.

Olen hankkinut myös LauRien nilkkapituiset pinkit kesähousut ja Eccon sandaalit. Odotan lievällä kauhistuksella, miltä näyttää kun tungen selluliittireiteni noihin tiukkoihin housuihin...Mutta mitä sillä on niin väliä, ajattelin kun näin kerran Teneriffalla yhdellä naisella shortsit ja metallisen jalkaproteesin.


4 kommenttia:

  1. Kiva, että otit haasteen vastaan! Minä sain haasteen jo monta viikkoa sitten, enkä vieläkään ole saanut sitä loppuun :)

    Joskus kivat lenkkarit löytäessäni mietin, että pitäisikö ostaa heti toiset varastoon. Joku kenkätyyppi vain tuntuu juuri niin omaan jalkaan sopivalta ja sitten niitä ei heti kohta kaupoissa olekaan...

    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookissa oli kiva seurata tuttujen ja sukulaisten arjen kuvitusta. Sinne tulee muutenkin lähetettyä pelkästään puhelinkuvia. Kyllähän niissä eroa on, sitä ei voi kiistää.

      Lempikenkiä pitäisi tosiaan käydä ostamassa uudet hyvissä ajoin ennen kuin mallin valmistus loppuu. Olen juuri käyttänyt hyviä Riekerin mustia mokkakenkiä muutaman vuoden ympäri, niin ihanat ne ovat olleet jalassa. Tietenkään samaa mallia ei enää saa edes verkkokaupoista. Ostin lopulta lähes samanlaiset Pomarfinnit, jotka puristavat pitemmän päälle varpaista ja nousevat kannasta. Toistaiseksi mikään kokeilemani poppaskonsti ei ole auttanut.

      Poista
  2. Pinkit housut kuullostaa kauhukuvistasi huolimatta kivoilta. Itsellänikin on, mutta ne pirulaiset menivät ja venyivät käytössä. Olisi pitänyt aluksi ottaa suosiolla liian pienet, kun olin lueskellut, että noiden Ginan housujen kanssa saattaa niin käydä, mutta en vaan kaupassa voinut ostaa housuja, jotka sai lattialla maaten pistää kiinni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sentään hirveän tiukkoja housuja viitsi ostaa:)

      Kesäauringossa kirkkaammatkin värit näyttävät hyvältä, varsinkin jos saa itseensäkin vähän väriä. Luotan Doven vaaleampaan ruskettavaan kosteusvoiteeseen, sillä olen hankkinut terveen värin vuosikaudet. En ota koskaan aurinkoa, koska palan niin nopeasti.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...