sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lomailua


Hiihtolomaviikolla ei suksi luistanut, mutta meitähän se ei haitannut. Vietimme kivan viikon Oulussa tavalliseen tapaan, mutta tällä kertaa perjantaihin saakka. Autoimme vanhempiani vähän muuton valmisteluissa, vaikka nyt jälkeenpäin ajatellen kovin vähäiseksi se oma osuuteni jäi. Hankin jätesäkkejä ja erikokoisia säilytyslaatikoita. Molemmat vanhemmat alkoivat käydä läpi työhuoneen kirjahyllyä ja omia arkistoitaan. Karsivat oikein reippaalla kädellä. Innostuivat siitä niin, että yhtenäkin iltana piti puoli yhdentoista aikaan komentaa heidät lopettamaan ja menemään välillä nukkumaan!

En tällä kertaa kuitenkaan luuhannut kaupungilla kuin ihan vähän. Kodin ykkösessä tuli sen sijaan käytyä melkein joka päivä lisää säilytyslaatikoita ostamassa. Kahtena päivänä pääsin kuitenkin käymään tässä uudessa kahvila Roosterissa. Viehättävä paikka ja hyvä tunnelma vanhassa kauniissa talossa.


Sattumalta otin koko reissun ainoat kuvat tuosta kahvilasta, muuten en tullut kaivaneeksi kameraa kassista. Muutama lisäksi puhelimella ja siinä kaikki. Olen tietysti iloinen, kun sosiaalinen elämäni on ollut niin vilkasta pitkästä aikaa. Nyt viikonloppuna kotonakin olemme olleet itse eilen kylässä ja meillä on ollut tänään kahdet lounasvieraat. Aika iso ero tavallisiin vapaaviikkoihini verrattuna, jotka vietän pääasiassa koiran kanssa kaksin.


Menen vielä viikon päästä takaisin auttamaan muutossa. Katselin bussilippujen hintoja netistä ja kauhistelin kuudenkympin yhdensuuntaisen matkan hintaa. Onnibussilla olisi päässyt menomatkan kahdellakympillä. Sitten huomasin Matkahuollon tarjousliput ja sain sekä meno- että tulomatkan viidellätoista eurolla kummankin. Siinäkin yksi virhepainallus näppäimistöllä toi viisi euroa lisää, ensimmäinen lippu olisi ollut kympin hintainen!


Mukavaa viikkoa itse kullekin!



14 kommenttia:

  1. Mukavalta näyttävä paikka!
    Olipa kiva viikko sinulla. Heti kun työelämästä on vapaata saa sosiaalinen elämäkin pontta.

    Kiitos, sitä samaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä vilkastuu myös heti, kun lähtee reissuun. Oulussa on paljon ihmisiä, joita haluan tavata, ja se on mukavaa:)

      Poista
  2. Kauniisti sisustettu kahvila.
    Aurinkoista viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli samanlainen valaisin varmaan kuin sinulla, vilahtaa yhdessä kuvassa:)

      Poista
  3. Voi, miten ihanan näköinen kahvila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustus on juuri tätä hetkeä, rennon tanskalais-amerikkalainen fuusio sitä sun tätä. Ja ehkä hirsitalokin aiheutti osaltaan sen, että talossa oli hyvä henki.

      Poista
  4. On aivan ihana kahvila, käyn siellä lähes viikottain. Silmät ja sielu nauttivat siellä. Kahvi-juoma- ja ruokatarjonta on myös tosi laadukasta ja persoonallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät ja sielu nauttivat! Meillä ei ole yhtä mukavannäköistä kahvilaa täällä. Ja oli tosi kiva nähdä sinua siellä!

      Poista
  5. Tunnelmallinen kahvila :)

    Kosmetiikkatestissä on haaste sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninni! Käyn katsomassa ja väsäilen vastauksia, kunhan pääsen toimivan yhteyden äärelle:)

      Poista
  6. Kivan näköinen kahvila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset ratkaisut näyttävät hyvältä isossa tilassa:)

      Poista
  7. Kivan näköinen kahvila. Tykkään tuollaista symppispaikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustaja on kyllä onnistunut luomaan kivan tunnelman.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...