perjantai 24. tammikuuta 2014

Monta aihetta iloita



Tänä aamuna sain miettiä kaksi kertaa, mitä on ollut tapana pukea päälle, kun lähtee kahteenkymmeneenviiteen asteeseen kävelemään. Ei tullut mieleen pukea legginsejä pitkien housujen alle, puin pelkät paksuhkot sukkahousut. Toppahousuthan jäävät nyt kymmenen senttiä vyötäröltä auki, kun ostin ne edellisen laihdutuksen jälkeen...Onneksi mies suostui viemään autolla vähän tavallista pitemmälle, joten ei tarvinnut kävellä kuin kymmenen minuuttia. Kolmessakymmenessä asteessa saan vanhana astmaatikkona nykyisin hengenahdistusta, mutta tämä menee vielä hyvin. Kylmä ei tullut, kuten ei toivottavasti silläkään blondilla, joka tuli tukka tiukalla poninhännällä vastaan eikä edes huppua kelpuuttanut päähänsä.

Yhtään en panisi pahakseni, jos tulisi vähän lisää lunta. Mutta se tietäisi taivalle pilviä, ja toistaiseksi olen nauttinut valosta ja kirkkaudesta niin paljon kuin nyt töissä käydessä sisällä voi vaan nauttia. Valo vaikuttaa meihin niin paljon, miten keneenkin, ja minä olen iloinnut joka hetkestä sen pitkän matalapaineen väistyttyä. 



Työviikkoni on ollut kiva ja tavallistakin monikulttuurisempi, mikä on antanut minulle erityisen paljon. On ollut puolalaista, kanadalaista, sveitsiläistä, italialaista, somalialaista, kolumbialaista ja hollantilaista, ihanista suomalaisista puhumattakaan. Kielinä on riittänyt suomi, englanti ja tulkki. Onneksi aikaa on ollut tarpeeksi enkä ole joutunut kiirehtimään, se on yksi suuri tekijä työn ilon tuntemisessa. On ollut aikaa kuunnella ja keskustella, jos on ollut aihetta. Olen myös osannut rajata hommiani, mikä on ilon aihe itselleni, mutta ei ehkä asiakkaalle.

Tämä on ollut hieno viikko siksikin, että olen joka ilta ollut nukkumassa jo kymmeneltä ja nukkunut hyvin. Good girl, niin sitä pitää, taputapu. Ei uskoisi, että on niin vaikeaa, kun on kuitenkin jo työelämänsä loppusuoralla.

Huomenna voisin palkita itseni hyvästä viikosta leipomalla porkkanakakun tuolta sivupalkista. Alkoi tehdä sellaista mieli. Tähän aikaan vuodesta tekee mieli myös kuumia keittoja: minestronea, hapankaalikeittoa, hernekeittoa ja kasvissosekeittoja. Ehkä saan myös viime viikolla Ikeasta ostamani tauluhyllyt työhuoneen seinälle ja pääsen sommittelemaan niihin kuvia.




Pst. Talvikuvat ovat menneiltä vuosilta, ei täällä vielä noin paljon lunta ole:)

7 kommenttia:

  1. Huikea kuva tuo ensimmäinen! Pakkasessa vielä otettu. Wow! Toivotaan, että se nyt vähän hellittäisi. Tuntuu pahemmalta kuin onkaan, kun ei ole sitä lunta eristekerroksena. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukanniemessä on hyviä kuvauspaikkoja, mutta viitsin kävellä sinne vasta, kun pääsee oikaisemaan jään yli. Nyt vielä saisi sataa lunta lisää. Ja pakkanen hellitti!

      Poista
  2. Vaikka on kylmä, niin voi, että tuo lumi osaa olla kaunista! Ihana kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito talvipäivä on kaunis, siinä on niitä tämän maan valtteja. Olen aina ollut talvi-ihminen, vaikka taliurheilut ovat jääneetkin. Kummallisesti hiihtäminen jäi pois kokonaan, kun oli pari huonoa talvea joskus.

      Poista
    2. Talviurheilusta oli siis puhe, taliurheilusta en tiedä mitään. Tällä tabletilla tulee kauheasti kirjoitusvirheitä, ja tahtoo niitä jäädä kirjoituksiini muutenkin. Joskus huomaan vasta seuraavana päivänä.

      Poista
  3. Ihana tuo Vilma ja lumimaisemakuva!

    Ja onnelliselta kuulosti viikkosi, kiva.
    Joskus menee niin nappiin työssä ja siitä saa voimaa antavaa tyydytystä ja työniloa.
    Ja kunnon yöunet, pitemmän päälle välttämätöntä saada kunnolla nukuttua.
    Kyllä tämä valon lisääntyminen tuntuu taas tosi miellyttävältä! Kuinka se luonto osaakin järjestää, juuri sopivan pitkästyttävästi tuota kaamosta :) Mutta nyt tästä valoa päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valon lisääntyminen on tasannut unetkin kahdeksaan tuntiin, aiemmin kun vedin vapaapäivinä yhdeksää ja kymmentä tuntia. Työ ihmisten kanssa on enimmäkseen palkitsevaa, ja joskus suorastaan ihanaa:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...