perjantai 17. tammikuuta 2014

Matkustusta


Sisko lähti ottamaan aurinkoa Kanarialle, poika on kohta lähdössä Madeiralle. Kyllä määkin lähden. 


Tää lähtee huomenna seikkailemaan Kuopioon kauppakeskus Matkukseen ja Ikeaan. Onhan sekin jotain. Loppuviikosta rupesi jo tuntumaan, että elämässä voisi olla enemmän äksöniä. En ole aikoihin käynyt esimerkiksi missään kulttuuririennoissa. Kaupungilla on kyllä kaikenlaista tarjolla, mutta ei ole joulun jälkeen tullut mieleenkään lähteä mihinkään, eikä sitä ennen.

Ehkä tämä valo saa taas heräämään enemmän elämään.



Aurinkoista viikonloppua, voikaa hyvin!

8 kommenttia:

  1. Ei tuollainen "lähimatkailu" yhtään hullumpaa ole sekään. Viime päivinä olen tuntenut itseni jotenkin normaalia pirteämmäksi, kirkkaat pakkaspäivät tekee pitkän pimeyden jälkeen ihmeitä. Kuukausi sitten olisin ihan valmis ollut lähteä lämpöiseen etelään, mutta tällä hetkellä suorastaan nautin näistä talvipäivistä. Ihanaa viikonlopua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan erilaista on kyllä, kun on valoa ja raikas ilma. Vaikka en ole enää muutamaan vuoteen kärsinyt kaamoksesta, niin silti se tuntuu.

      Poista
  2. Mukavaa viikonlopun reissua. Ikea piristää aina tai ainakin romppeiden hiplailu :) Tulppaanit tekevät tuloaan ja voi miten ihanasti olet niitä jälleen kuvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo kuvat ovat ihania! Muutaman vuoden takaa silti, sillä nyt ei vielä ole sopivaa valoa niissä huoneissa, joissa olisi pöytä ikkunan lähellä. Mutta helmikuussa aurinko osuu jo keittiöön ja olohuoneeseenkin.

      Poista
  3. Paremman puutteessa Ikea on oikein hyvä.
    Minulla oli aikoja jolloin Prismakin riitti
    iltamenoksi… ja kummastakin voi hankkia tuliaisiksi
    tuoreet kukat ;)
    Virkistyhän valosta, kukista ja matkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tällä kertaa K-supermarketista ostamassa sekavärisen ison kimpun tulppaaneja, kun mainostivat. Sellaisia ei saa täällä yleensä mistään ja ne olisivat minusta ihan parhaita. Yritin tänään ottaa kuvia niistä sentin ja kahden sentin loittorenkaan kanssa, mutta en saanut oikein kameraa toimimaan mieleni mukaan. Töppäilin tarkennuspisteen valinnan kanssa ja toivon vaan, etten vaihtanut asetuksista jotakin sellaista, jota en osaa itse muuttaa. Ärsyttää, kun tarkennuksen takia kamera ei ota kuvaa, vaikka haluaisinkin, ja tätä yritin muuttaa. Kokeilin automaattitarkennusta ja manuaalia, kummallakaan ei ottanut. Kameran valikossa menin ihan sekaisin, siitä on liian kauan, kun viimeksi olen niitä katsellut.

      Poista
  4. Kovin lähelläpä kävit. Löytyikös mittää..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina löytyy! Ostin mustavalkoiset päälliset sohvatyynyihin, uuden mustan pöydän tietokoneelle ja mustia tauluhyllyjä. Plus kaikenlaista pientä kivaa. Pääsen vihdoinkin uudistamaan työhuonetta.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...