keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulukuvia


Meillä ei ole ikinä ollut tyylikästä kuusta, ei mitään nykymuodin mukaista. Minä olen kasvanut lukemalla Aku Ankkaa ja minun ihannekuuseni on täynnä. Siinä on paljon kaikkea, paitsi nauhoja. Parina joulunpäivänä vielä saa olla punaisia palloja, mutta jo tapanina riisun ne pois ja jätän vain kultaiset ja hopeiset. Tällainen hyvin täyteläinen Ankkalinna-kuusi onnistui kunnolla vasta, kun hankimme muutama vuosi sitten tekokuusen koirien takia.





Keittiössä on joulunpunainen aamiais- ja riisipuuropöytä. 







Joulu alkaa olla takana tältä vuodelta. Monta mukavaa päivää ja kaksi joulunviettoa, toinen vanhemman pojan ja miniän kanssa lauantaina ja toinen nuoremman kanssa tiistaina. Olimme olleet kaikki ihmeen kilttejä, ja minä sain lahjoja enemmän kuin uskalsin toivoakaan. Ja yksi on vielä tulossa. 



Tein tänä vuonna vähemmän perinneruokia ja pienempiä määriä kuin ennen. Unohdin jopa valmistaa rosollin kokonaan, vaikka olin hankkinut ainekset siihen. Yhden uuden jouluherkun löysin ja siitä tuli meille uusi suosikki, jota aion tehdä ensi joulunakin. Postaus on tulossa myöhemmin.


Leikkasin nuupahtaneet hyasintinkukat pois ja huomasin vasta sitten pienet uudet kukat sivuversoista.


12 kommenttia:

  1. Ihana kuusi! Meillä tulee ensi jouluna näyttämään vähän samalta, koska saan mummolta "perityt" kuusenkoristeet ja aion kyllä iskeä niistä joka ikisen kuuseen, ne on super-retroja ja niin kauniita. Onneksi aidon saksalaisen muovimetsän kuuset kestää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mies osti oikein tuuhean kuusen, että se näyttäisi aidolta jalokuuselta. Kestää sitten varmaan ikuisesti ja kantaa kaikenlaiset koristeet -ja paljon!

      Poista
  2. No kylläpä onkin muhkea ja muheva.
    Meidän kuusi on puolimetrinen metsäkuusenpätkä,
    joka on ollut meillä ensimmäisestä adventista.
    Aattona se sai koristeet…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukuusessa on omanlaisensa tunnelma. Ajattelin ennen joulua, että jos lapsia ei tulisi ollenkaan käymään, en haluaisi kuusta ollenkaan.

      Poista
  3. Sama täällä, joulukuusen rehevyyden ja loisteen suhteen, juuri tuollainen sen kuuluisi olla. Aina vaivasi kun ei saanut tuollaista haluamanlaistaan aikaiseksi. Täällä metsän keskellä kun asutaan ja omia kuusia lähellä, niin luonnollisesti sieltä sitten. Omanlaiset vaatimukset kuuselle, kun laitetaan se yhden sivuikkunan eteen, ei tarvi olla ihan symmetrinen. Vaatimus on ollut tarpeeksi rehevä kuusi, että runkoa ei erottaisi. Viime vuosina olen hieman saksimalla kuusta muotoillut. Viime vuosina ollaan siirrytty kuusenkoristelussa minimaalisuuteen ja pelkät tyttären tekemät valkoiset sydämet ja kuusenkynttilät.

    Kaunis tuo keittiön valaisin, klassikko!
    Taitaa olla monessa perheessä useampi joulukattaus, kun jälkikasvu hajaantuu. Niin meiklläkin.
    Juuri tällaiselta mukavalta ja onnelliselta joulun tulee kuulua ja näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kokeilin kuusessa pelkkiä olkikoristeita, joita niitäkin on paljon, mutta ei siitä mitään tullut. Palloja niitten piti olla.
      Joulu tuntui ihanan pitkältä, kun sitä vietti kahdessa erässä. Nyt palaa jo mielellään arkeen ja vuodenvaihteen juttuihin.

      Poista
  4. Mukavia joulukuvia ja kiva kun kuusi on omanlainen, niin se pitää olla - tuo muistoja menneestä. Ihania joulukukkia: valkoinen komea joulutähtiä ja joulutuoksua tuovia hyasintteja. Kodikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukukat tuovat hienosti tunnelmaa, kun niitä ei tavallisesti ole. Nyt jäi tulppaanikimppu hankkimatta jouluksi, mutta en kyllä tiedä, mihin olisin sen sijoittanut.

      Poista
  5. Meilläkin on vähän tuota tyyliä kuusi ja koristeet, paitsi myös nauhoja. Harmi kun lameet olivatkin jo heitetty viime vuonna roskiin ja uusia ei muistettu ostaa. Valkoista tai pinkkiä kuusta mä en oikein talouteeni tahtois, vaikka olisi muotiakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, pinkki ei ole jouluväri, ei millään. Eikä kirkas sininen. Kuusi voisi näyttää hyvältä pelkillä valoillakin; mulla on siinä kolmet valot.

      Poista
  6. Mukavaa katsella teidän muitten joulukoristeltuja koteja, kun itsellä jäi koristelut minimiin tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova homma siinä onkin, myönnettävä on. Jäi itselläkin viime tippaan, kun vieraat tuli perjantaina.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...