maanantai 21. lokakuuta 2013

Ruoto suoraksi!


Lomailin nyt sitten täältäkin viikon verran. Ei vaan huvittanut avata tietokonetta, mikä voi olla ihan terveellistä näinkin paljon audiovisuaalisten laitteitten ääressä aikaa viettävälle. Nyt oli kuitenkin jo pakko hoitaa pankkiasioita koneen äärellä. Se ei kuulu suosikkihommiini, vaikka olen tarkka raha-asioissa. Luulen olevani myös huolellinen, mutta silti kaikki löytämäni virheet ovat tähän asti olleet omiani. Doublechekkaan siis nykyisin kaikki.


Olen siirtänyt kannettavani vierashuoneeseen vanhan lipaston ääreen. Täällä saa järjestettyä sopivan hämärän valon kuvien käsittelyyn, kun aikaisemmin olen istunut liian valoisassa paikassa olohuoneen pöydän äärellä. Tämä lipasto ei ole lempihuonekaluni, mutta en ole hankkiutunut siitä vielä eroonkaan. Se painaa sitä paitsi ihan julmetusti. Vanha kaluste on aikanaan palvellut äitini kotona koululaisten pöytänä, ja sen jälkeen minun huoneessani koko kouluaikani. Aluksi maalasin puunvärisen lipaston kirkkaanpunaiseksi, sitten viininpunaiseksi. Myöhemmin se sai pintaansa kiiltävän mustan maalin, ja viimeisen vuosikymmenen se on ollut mattamusta. 


Jos tarkkaan ajattelen, en tykkää koko kalusteesta yhtään. Eikö ole ärsyttäviä tällaiset ikuisesti kestävät puuhuonekalut, joihin liittyy ristiriitaista tunteita ja siksi niistä on niin vaikea hankkiutua eroon? Tälle paikalle sopisi paljon paremmin joku vähemmän tilaa vievä tavallinen lipasto, jonka uumeniin saisin kätkettyä ja samalla suojaan vanhimmat valokuva-albumini. Ehkä ajattelen sitä ikuisuuskysymystänikin eli muuttoa pienempään asuntoon, jolloin kaikki tavaramme eivät muutenkaan mahtuisi enää mukaan. Eli pattitilanne siis.

Jotenkin en halua ajatella tätä huonettak enää omanani. Tämä oli minun huoneeni, kun asuin vielä vanhempieni kodissa. Se jälkeen se on ollut meidän yhteinen makuuhuone ja myöhemmin poikien kasvettua heidän käytössään. Nyt sanomme tätä Pyryn ja E:n huoneeksi vanhemman pojan ja hänen avovaimonsa mukaan.


Olen näköjään ärtyisällä päällä. Kävin päivällä hierojalla pitkästä aikaa,  ja sitä edellistä kertaa en edes muista, mutta keväällä se varmaan oli. Koko ruoto oli niin saamarin kankea, että olisin ulvonut kivusta, jos olisin ollut yhtään nuorempi. Vähän sieltä ja täältä on vaarallisesti tuikkinut jo muutaman viikon, eli oli viimeinen hetki käydä möyhentämässä lihaksia ja avaamassa rangan lukkoja. Se teki niin hyvää! Ärtyisyys kehittyi vasta, kun nukahdin sohvalle päiväunille ja heräsin siitä tunnin päästä jotenkin vaan pahantuulisena. Niin käy joskus. Olen harvoin pahantuulinen, ja se on nyt.


Ei auta, takaisin pankkipalveluiden äärelle, laskunmaksuun ja tilaamaan uusia kahvikapseleita. Huomenna herään taas hyväntuulisena, lupaan sen. 

Ruoto suoraksi sanoi muuten aikanaan fysioterapeutti Oulussa kuntoutuskurssilla ollessani. Se jäi hyvin mieleen, yritän muistaa sen joka päivä.


Kuvat ovat viime torstailta Kiuruvedeltä, jossa ensilumi satoi, kun kävimme yhden yön verran anoppia helsaamassa.


4 kommenttia:

  1. pattitilanteita, tylsiä huonekaluja, ärtyisyyttä - kaipaat selvästi suuntaa ylöspäin ja se on ihan varmaa että siihen suuntaan oot menossa ( kun ei nyt apeammaksikaan juuri voi) ;)
    Eli naurua, hymyä, rauhaa, ongelmien ratkeamista toivottelen täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteinen loma viime viikolla oli mukavaa menemistä ja ihmisten tapaamista. Nyt jäin kotiin koiran kanssa möllöttämään, mikä sekin on omiaan ärsyttämään. Sovin nyt lounastapaamisen kahden vanhan ystävän kanssa ja se ilahduttaa jo valmiiksi. Eli ihmisiä ja toimintaa sitä kaipaa;)

      Poista
  2. Joskus ei kestä paljastaa itselleen omaa pahantuulisuuden syytä, omalla kohdalla ainakin näin usein käynyt. Joku toisen sanominen tai oma moka jää kaivelemaan... Viime perjantaina ajattelin innoissani palkita itseni työviikon ahkeroinnista menemällä erään kultasepänliikkeen viimeisenpäivän loppuunmyyntiin (70%....). Vaan ylitöiksi venyi enkä kyennyt mihinkään. Kyllä kiukutti. Mutta toisaalta tekee vallan hyvää välillä pahantuulisuuskin. Kunnon kahvit saavat sitten mielen lauhtumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, että välillä tekee hyvää olla pahantuulinen ja suorastaan vihainen. Olen oikein opettelemalla opetellut itsekseni taas raivoamaan ja kiroilemaan, kun tuntuu olevan aihetta. Olemaan vihainen. Nuorena annoin tulla tunteitten ulos, mutta niin sitä vaan elämä ja työelämä opettaa, ja jossakin vaiheessa on ruvennut kääntymään kielteiset tunteet sisäänpäin. Huonostihan siinä käy.

      Nyt on vaikeaa suutahtaa miehellekin, hillitsen edelleen terävän kieleni ja sanon sanottavani mielessäni. Se ei ole hyväksi minulle, mutta on tietysti miehelle;) Ennen sanomisistani seurasi mykkäkoulu, mutta siitä on edistytty paljon.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...