keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Suuri tapaaminen


Isäni ja äitini menivät naimisiin 50-luvulla. Heidän perheensä asuivat Oulussa reilun kilometrin päässä toisistaan. Nuorisoa oli siinä porukassa yhteensä 13, kun nämä kaksi perhettä yhdistyivät. Näistä kahdesta sisarusparvesta syntyi pian toinenkin aviopari. Siitä tuli iso ja meluisa sukuni. Meitä serkuksia on nyt 25, siinä missä omien lasteni serkusparvea on vain 8.


Olen hehkuttanut jo aikaisemminkin, miten sosiaalinen media on lisännyt kanssakäymistä sukulaisten kanssa. Yksi serkku perusti pari vuotta sitten suljetun ryhmän tälle sukuyhteisölle, ja nopeassa tahdissa ryhmään liittyivät kaikki Facebookissa olevat sukulaiset. Julkaisimme siellä ensin kuvia piironginlaatikoista löytyneistä  ikivanhoista albumeista, muistelimme suvun historiaa ja kerroimme vähän omistakin asioistamme. Nyt siellä hoidettiin viime viikonlopun tapaamisen järjestelyt.



Yksi vuokrasi tapaamista varten Steineryhdistyksen hallussa olevan vanhan huvilan Hietasaaresta. Eipä aikaakaan, kun kävi ilmi, että huvila oli ollut aikanaan isäni enon omistuksessa. Sopiva paikka siis serkkutapaamiselle. Yksi paikalla oleva pikkuserkku kertoi viettäneensä siellä lapsena aikaa kesäisin isoisänsä luona. Oli omakin isäni käynyt huvilalla nuorena.




Meitä tuli paikalle yhteensä 35 eri puolilta maata. Ikähaarukka oli 4-83 vuotta ja porukka löysi heti toisensa. Tapasin mm. uudelleen yhden serkun, jota olin nähnyt viimeksi lapsena.


Kaikki toivat mukanaan jotakin ja ruoka ja juoma teki hyvin kauppansa. Nuotiopaikka veti hyvin väkeä, sen ympärillä oli onneksi paljon tilaa.


Ohjelmassa oli musiikkiesitystä sekä taiji -esitys pihalla. Pyynnössämme suvun taiji-harrastajat vetivät harjoituksen kaikille, ja kyllä oli vaikea välillä pysyä tasapainossa! Leikimme myös ikivanhaa koulunpihojen leikkiä rump-rump-rellaa. En tiedä, onko sitä leikitty muualla:
Rump, rump rellaa,
reka reka rellaa.
Seisahduppas sekarloo.
Mi vastoin käym, mi vastoin käym.
Ahnestippas kallista rööraa,
esikunta arestipa röskytä rös.



Olimme niin tyytyväisiä ja onnellisia tästä tilaisuudesta tavata toisiamme, että ajattelimme ottaa sen uusiksi lähivuosina.



Punakoivu, erikoinen ilmestys. Wikipedian mukaan puun on hieskoivun muoto, joka on kotoisin nimenomaan Pohjois-Suomesta ja menestyy siellä parhaiten. Vaikka melkein kaikki olimme Oulusta kotoisin, ei juuri kukaan tuntenut punakoivua.



8 kommenttia:

  1. Olipa hyvin kerrottu, oli mukavaa. Lepposaa. Ja hyvät sapuskat. Ja leikit ja musisoinnit ja tulilla oli kivaa laulaa. Uusiksi ehdottomasti!

    Eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi vähän harmittamaan, kun en jaksanut jäädä enää illaksi. Oli varmasti kivaa laulaa yhdessä nuotiolla. En ole tehnyt sitä pitkään pitkään aikaan, jos ei sitten mökin terassilla laulamista lasketa:)

      Poista
  2. Olipa teillä ihana tapaaminen! Luin loman aikana jostain naistenlehdestä samanlaisesta , tosin joukko! Taitaa liittyä tähän aikaan tuollainen suvun kanssakäymisen elpyminen. Sosiaalisella medialla on siihen vaikutus ihan varmaan kun siellä tulee tavattua vanhoja sukulaisia ja ystäviä, niitä joita ei muuten missään tapaisi (tai korkeintaan hautajaisissa)Kaunis huvila juhlapaikaksi tuo vanha talo. Punakoivua näkee täällä päin koristepuuna etenkin uusilla auinalueilla. Itskin kun näin se ensimmäisen kerran niin tuli vähän epäuskoinen olo. Omalla laillansa kaunis puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosiaalisesa mediassa voi tällainen puoliksi epäsosiaalinenkin olla löyhästi tekemisissä monien ihmisten kanssa. Soittaminen ja kyläily on työlästä, ja ihmisiä tulee tavattua aika harvoin välimatkojenkin takia. Tekstarien, whatsupin, blogien ja facebookin kautta pysyy vähän jyvällä toisten elämästä, joten ainakin minulle ne tuottavat iloa. Ja sitten voi tosiaan löytää uudestaan jo unohtamiaan ihmisiä:)

      Poista
  3. Suvulla on puolensa, hyvät ja huonot! Fb:n kautta olen löytänyt maailmalle kadonneita serkkujani, joita on tosi paljon kun on isoja lapsikatraita sekä isän ja äidin puolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukulaisissa voi tutustua lähemmin sellaisiinkin ihmisiin, joita ei välttämättä valitsisi ystävikseen, siinä on yksi suvun rikkauksista!

      Poista
  4. Kuulostipa kivalta kokoontumsenne!
    Yksittäisen ihmisen tuntuu hyvältä kuulua isompaan joukkoon, tuntea sukulaisuutta, kyllä se niin on tarkoitettu, uskon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja rakkaus sukulaisiin on ikuista, varsinkin niihin, jotka on tuntenut jo lapsena. Vaikka ei tiedä ja tunne kunnolla enää aikuisena, on silti joku elämää suurempi side olemassa.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...