maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kotihiiren uusin pahe


Kotihiiri on onnellinen, kun saa puuhailla pieniä hommiaan aamuauringon paistaessa sisään kaikista ikkunoista. Voi pestä vaikka koneellisen talvipipoja ja villahuiveja. Voi etsiä Marseille-saippuan komeron kätköistä ja kasata kaikki tummat nahkahanskat lavuaariin ja pestä nekin. Kuivauskaappiin vaan. Tällaisista hommista tulee mieleen ajat, jolloin pestiin vielä nukenvaatteita. 


Voi sijoittaa huvikseen eteisen taulut ja kuvat uudella tavalla. Olohuoneen taulut saavat myös lopulta, toivottavasti uudet paikat, ne ovat nimittäin odottaneet seinän vierellä jo viikkoja. Välillä voi köllähtää sohvalle lukemaan uutta Evitaa ja sitten käydä koiran kanssa lenkillä kuuntelemassa lokkien kirkunaa lahdelta.  


Uusin paheeni on sudokujen tekeminen tabletilla. Teen vain niitä vaikeimpia ja nautin  suunnattomasti, kun välillä onnistun. Jos en onnistu, nautin siitä, että voin jättää kesken ja heittää kelvottoman menemään! On ihan hilkulla, onko jo mennyt liiallisen puolelle vai ei, mutta siis ihanaa, ja paljon helpompaa tietokoneella ja kosketusnäyttökynällä kuin tavallisella kynällä ja paperilla. Se on kuin tanssia silmillä, vähän niin kuin kukkien kuvaaminen on tanssia kameralla.


12 kommenttia:

  1. Onpas makean väriset kukkaset sun kuvissa! Mä tykkäsin joskus kauan sitten ihan tavallisista sanaristikoista, tehtiin niitä monesti miehen kanssa yhdessä juuri ennen nukkumaan menoa. Sitten tuli kyllästyminen...Mies tekee niitä kyllä vieläkin! Ihmisellä pitää olla muutama pahe! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mies teke mielellään ristikoita ja ostaa sen takia maanantain Ilta-Sanomat, siinä on aina viikoksi ratkomista.

      Poista
  2. Vitsi..ja minä en ole oppinut edes ristikoita täyttämään..kun ei ole kaveria joka avittaisi sanoissa? Pitänee ostaa ristikkoslangikirja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti vaatii kokemusta, kuulemma niissä on paljon samoja viittauksia ja jäynöjä.

      Poista
  3. Ihania kukkakuvia! Sanaristikot ovat rentouttavaa puuhaa. Itse vasta myöhäisaikuisiässä niitä opin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekivalöytää uusia rentoutumiskeinoja! Minä luulin ennen, että se on ajantappamista ja että siihen mulla ei ole tarvetta. No ei olekaan, mutta ei nämä ajantappamista ole, vaan aivojen lepuuttamista ja toisaalta aktivointia.

      Poista
  4. No mulla kävisi just noin tablettisudokujen kanssa. En meinaa millään luovuttaa lehtisudossakaan ja saatan miettiä numeroita ees taas vaikka kuinka kauan.
    Hienoissa kuvissasi pääsee ihan kukkien iholle, jos näin voi ilmaista. Kaunnin värinen tuo gerbera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tabletilla voi kokeilla jotakin ratkaisua, palata talaisin lähtökohtaan, jos ei toimi ja kokeilla jotakin muuta. Se siinä on niin kivaa, paperilla se on vaikeampaa ja pelkkä mielikuvitus ei riitä kovin pitkiin ajatuskulkuihin. Erilaisista numeroyhdistelmistä tulee erilaisia mielikuvia, kerran esim. kalastusta Jäämerellä tai Kioton perinnekorttelit:D

      Poista
  5. Nyt täytyy taas miettiä tabletin ostoa, jos sillä onnistuu sudokujen tekeminen helposti. Olen jäänyt niihin koukkuun ja iltapäiväkahvihetki on pilalla, jos ei ole sudokua. Ne vaan ovat niin mukava keino saada työajatukset pois mielestä.
    Aurinkoa, ihanaisia kukkia ja sudokuja kevääseesi! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos noin tykkäät sudokuista, saat tabletilla aina uuden ja sopivan vaikean tehtävän. Jos ei ratkea, voit samnatien kokeilla uutta ja erilaista. Se on tosiaan ihanaa! Kosketusnäyttökynä on myös kätevä.

      Poista
  6. Melkein käy kateeksi tuollainen kotihiiren elämä, ajattelee työhiiriseuraavaa lomanpätkää odotellessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä järjestely on oikeasti ihana, lomaa ei kaipaa samalla tavalla. Lomaakin on, mutta se puolittuu myös. Työviikko on nyt odotettu ja iloinen, kun ei ole väsymystä. Olen jopa oppinut menemään silloin ajoissa nukkumaan.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...