sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulunpunaista ja valkoista


Puhuin tänään yhden ystäväni kanssa ja sanoin, ettei ruusu ole minusta mikään joulukukka. Hänen mielestään taas punaiset ruusut tiiviinä kimppuna näyttävät hyvinkin jouluiselta. Joulutähdet taas eivät meitä kumpaakaan nyt innostaneet. 



Viimeisiä tarvikkeita kaupasta hakiessa löysin etsimäni valkoiset ja punaiset tulppaanit ja sitten silmä osui kimpulliseen pieniä ruusuja. Minähän kokeilen! Kotona tökkäsin lyhennetyt varret kosteaan sieneen ja kieritin ympärille sisalia. Olin ostanut sitä pussillisen Plantagenista amaryllistä hakiessa. Ruusuja olisi saanut olla enemmänkin, että olisi saanut tasaisen pyöreän kimpun.

Tein valkoisille hyasinteillekin tuollaisen systeemin koriin, mutta ne eivät varmasti ehdi avautua koko jouluna. Amaryllis sen sen sijaan avaa kukintonsa varmaan jo huomenna. Aika viime tipassa siis.



Muuten valmistelut ovat lopultakin hyvällä mallilla ja huomenna joulu voi pyörähtää käyntiin. Kinkku on tosin vielä uunissa ja sen tuoksu saa koirat vähän hermoilemaan. Ne käyvät välillä tarkistamassa keittiössä, onko siellä jotain syötävää.

 Välillä voi sentään rauhoittua syömään luuta.



Rauhaisaa joulunaikaa ja leppeää lomailua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ruusut on erinomainen valinta! Kauniisti aseteltu. Kinkunpaisto aiheutti levottomuutta meidänkin kissoissa : ) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  2. Kaunis on ruusuasetelmasi. Olisin myös ostanut tulppaaneja ruokapöytään, vaan kun ei mistään löytynyt. Valkoinen tulilatva siis tilalla ja duunasin sitä vanhoilla joulukoristeilla! :)

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat, punaiset ruusut. Niin kauniita, että tästä on lähdettävä itsekin niitä etsimään kukkakaupasta. Lyhyt varsi on loistoidea!
    Lämmintä joulunaikaa!

    VastaaPoista
  4. Hyvällä mallilla näyttää siellä joulu jo olevan. Täälläkin. Hyvää Joulua sinulle Katriina!

    VastaaPoista
  5. Leppoisaa joulua sinulle ja perheellesikin!Meillä on kimppu valkoisia ruusuja rauhoittamssa muuten punaista joulua!

    VastaaPoista
  6. Tunnelmallista Joulun Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  7. Kiva idea, jota minäkin voisin kokeilla, kun useimpia joulukukkia en siedä, tulee allergiaoireita.

    Leppoisia joulunpyhiä teille!

    eikka

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille jouluntoivotuksista! Toivottavasti omakin joulunviettonne on sujunut mukavissa merkeissä. Vielä on yksi vapaapäivä tiedossa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...