perjantai 23. marraskuuta 2012

Seesamikanaa


Seesamikana vilahti edellisessä postauksessa ja sen ohje ansaitsee tulla julkaistuksi täälläkin, oli sen verran kivaa ruokaa. Ohje on tosi helppo ja löytyi viime viikolla Keskisuomalaisen ruokasivulta.  Siellä oli parikin kanaohjetta, joihin tarvittiin seesamiöljyä ja sitä piti tietysti hankkia. Kannatti, sillä se toi juuri sellaista oikeaa vivahdetta, jota olin kaivannut mm. kanawokkiin.
SEESAMIKANA     
Neljälle tarvitaan:
400 g broilerin sisäfileitä (maustamattomia tietysti)
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl seesamiöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
pala tuoretta inkivääriä kuutioituna tai raastettuna
suolaa tarvittaessa 
pinnalle: seesaminsiemeniä

1. Sekoita marinadin ainekset, lisää fileet ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa tunnin verran.
2. Pyöräytä valutetut sisäfileet seesaminsiemenissä. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia eli kunnes fileet ovat kypsiä.


Nämä eivät saaneet kahdessakymmenessä minuutissa vielä yhtään väriä pintaan, joten pidin viisi minuuttia pizzatoimintoa päällä. Johan tuli väriä varsinkin pohjaan, mutta reunoissa maistui sitten jo palanutkin. Eli ei kannata.


Annos näyttää isolta ja sitä se onkin: kaupassa oli vain 700 g pakkaus sisäfileitä. Tein siis kaksinkertaisen marinadin ja söimme silti melkein kaikki palat kerralla.

Mehevä munakoiso-tomaattisalaatti olisi kaavailujeni mukaan ollut riittävä lisäke tällä aterialla, mutta kaipasimme kuitenkin jotakin dippiä lisäksi. Pojan mielestä majoneesipohjaista, minusta riittäisi kevyt kermaviili- tai ranskankermadippikin. Sen teen ensi kerralla, jokaiselle pieni kippo lautasen reunalle, kuten ravintoloissa.



Otin nämä ruokakuvat pienellä Ixuksellani ja läheltä otettuna siinä tulee helposti vääristymää. Puhelimen kamerakaan ei näytä hassummalta, otin silläkin kokeeksi yhden kuvan. 




14 kommenttia:

  1. Näyttää maukkaalta, meinaan kokeilla. Puhelimella otettu kuva on yllättävän hyvä!

    VastaaPoista
  2. Waaauuu apua vesi kielelle tuli! Todella herkullisen näköistä ja kuuloista, tätä on ehdoton pakko testata! kiitos hirmuisesti tästä, tätä olin jo odotellutkin edellisen postauksen jälkeen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti et sitten pety. Tuli mieleen, että voisihan nämä paistaa pannullakin, että saisi paremmin väriä.

      Poista
  3. Hyvän näköistä ja helppoa, vois olla ruoka minun makuuni. Tätähän olisi helppo tehdä isollekin porukalle!
    Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, pellillinen syntyy helposti ja käy vaikka naposteluksikin.

      Poista
  4. Voi että on hyvännäköstä! Ja se munakoisosalaatti kans, nam. Ja sitten muistan sen todellisuuden, että meillä pitää kanan olla kanaa vain currylla ja lisäke pelkiltään riisiä tms. Muuten saa syödä yksin - vaan eihän se tietenkään haittaa, jos on näin hyvä sapuska ;-)

    eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kelpaa, jos on uutta ruokaa, vai...onko se mies, joka on kranttu eikä lapset?

      Poista
  5. Voisin tykätä näistä, joten pitää kokeilla. Minusta paahdettussa seesamissa on miellyttävän aromikas maku. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seesamissa on tosi hyvä maku, pidän siitä mm. keksien ja näkkärin päällä.

      Poista
  6. Jummijammi, että näyttää hyvältä ja varmaan maistuukin. Kermaviili- tai turkkilainen jogurttidippi sopisi hyvin, en itse juuri enää majoneeseja käytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä.. Paholaisenkastikekin kävisi tähän hyvin.

      Poista
  7. Seesamiöljy on ihan mun lempparia. :) Tätä ohjetta pitää koittaa pian, kiitos herkullisesta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kiinnostaa! Ihmettelen oikein, miten en ennen ollut tullut hankkineeksi seesamiöljyä, sen maku on niin jäljittelemätön.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...