keskiviikko 1. elokuuta 2012

Muutama ihana messutalo


Halusin jostakin syystä kiertää messutalot vastapäivään. Koska keskityin vain nuuhkimaan tunnelmia ja sisustuksia, käännyin takaisin heti, jos näky ei miellyttänyt tai tungosta oli liikaa. Ensimmäinen mielenkiintoinen talo oli numero 37, Casa Forte.


Pidin talon ulkoasusta ja sisäpuoli vastasi täysin sen mukaisia odotuksia. Sisällä oli modernia, graafista ja kaunista. Musta-harmaa-valkoinen sisustus oli toteutettu tuoreesti ja jotenkin syötävän tyylikkäästi.


Täällä oli eteisessä vastassa se viherseinä, itsekasteleva systeemi, joka näytti kivalta uutuudelta. En tosin ikinä ottaisi sellaista omaan kotiini, ajattelin heti sen huoltoa. Jo oma Indoorgarden-systeemi tuntuu joka kolmas viikko työläältä.


Keittiö oli aivan hurmaava! Saarekkeen päällä ei ollut isoa tuuletinta, vaan se oli upotettu kattoon. Katto taas oli laskettu viehättävän matalalle, onneksi,  sillä viereisen ruokailutilan kattona oli melkein taivas.


Aurinko valaisi ihanasti raikkaan ruokailuryhmän keskipäivän aikaan. Aika monta ikkunaa tässä päästi valoa sisään enkä huomannut minkäänlaisia valoesteitä. Myös lämpöä siis tulee, ja sitä täytyy koneellisesti sitten viilentää monen monen kuution verran. Mutta asiapa ei minulle kuulu.


Työtaso ja allas ikkunan äärellä sekä lamppu sen yläpuolella viehättivät kovasti. Musta kaappiseinä hurmasi varmaan kaikki katsojat, ainakin lehdet.




Lastenhuoneissa jatkui sama ilakoiva ja kekseliäs linja, eikä liian realistinen. Juuri tällaista kaipaan asuntomessusisustuksilta!


Vaatehuoneen (?) ovi ihastutti sekä värillään että krouvilla ripustuksellaan. 


Makuuhuone löi aluksi katsojan ällikällä ja sen jälkeen ei voinut kuin kuolata rohkean idean perään. Betonilattia näyttää uudelta kuvissa, mutta tiedä sitten, miten kiva se käytössä on. Varsinkin paljain jaloin.


 Taulu sopii minusta erityisen hyvin tuohon, sen on Carina Bergin tekemä.


Selkät linjat toteutuivat kaikkialla tässä talossa ulkotiloja myöten.


En aio käydä taloja mitenkään systemaattisesti läpi, vaan jatkan siten, mitä kameran muistikortille on tallentunut. Emme edes jaksaneet jokaista taloa koluta, kun välillä oli niin paljon jonoa, ja kuumakin.



Talo 32 Käpylä oli omituisen näköinen ulkopuolelta, mutta raikas ja valoisa sisältä. Punavalkoinen alakerta oli virkistävä näky, vaikka se olohuoneen punainen takaseinä vaikuttavine maalauksineen ei nyt näykään tässä. Keittiö oli ihan perusvärinen ja yksinkertaisen linjakas, mutta stailaus oli tässä kyllä jäänyt puolitiehen, tai näytti lähinnä jonkun rakennusmiehen tekemältä.



Makuuhuone näytti pumpulisen pehmoiselta. Ei yhtään omaa tyyliäni, mutta ihana.


Pidän kovasti tämäntyyppisistä taloratkaisuista ja muuttaisin tähänkin pää kolmantena jalkana, jos olisi mahdollista. Jämerän Loft-taloista oli kaksi sisustettu näytille. Kuvat ovat ykkösestä.


Aaltoileva laatoitus näytti kivalta suurena pintana. Katselin tätä keittiöönkin, mutta ei se sinne sopinut. Tuo Porin puuvillan laatikko rikkoo herkullisesti muuten niin sliipattua näkymää.


Koska meille ei saa saareketta, olen kuolettavan ihastunut niihin. Tässäkin oli kiva kokonaisuus. Itse nieleskelin tuota betoniseinää, mutta miniän silmää se viehätti.


Tässä olohuoneessa Finlaysonin väki oli antanyt mennä iloisesti överiksi -ja onnistui. Yllättävän kivoja kankaita siellä näkyikin, joita voisi jopa harkita.


Loft-talojen väleissä oli toisessa kerroksessa terassit katseilta suojassa. Ihana toteutus! 



Tätä työhuonetta oli saanut lehdissä jo katsella ja täytyy sanoa, että se riemastutti elämänläheisyydellään. 


Makuuhuoneessa jatkettiin iloisella linjalla. Kuva seinällä olisi ehkä voinut olla erilainen valokuva.

Asuntomessuilla kiertely on yksi lempipuuhistani, ja tälläkin kertaa nautin suunnattomasti. Seura oli myös mitä mainiointa, samoin sää. Tungosta oli monessa  kohteessa aika paljon ihan vaan siksi, että olimme liikkeellä viikonloppuna. Mutta hyvin siellä kaikki mahtuivat kulkemaan, kuvia vaan oli välillä vaikea saada. Ja portaat nyt kertakaikkiaan oli rakennettu joka talossa vain yhden perheen käyttöön:)




8 kommenttia:

  1. Menen ensi viikolla tonne, täytyypä katsella mm. vihreitä keitaista ja värejä. Tykkään juuri tuollaisesta tekstiilein toteutetusta väri-ilottelusta, kun värit voi vaihtaa näppärästi ja edullisesti kulloisenkin mielen mukaan. Harrastan just sitä tyynynpäällisin, pöytäliinoin ja ruokapöydän viereistä verhokaitaletta vaihtelemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin aika rohkeitakin verhoja, mm. turkoosinkirjavia jossakin talossa. Niitä kyllä vähän vieroksuin, mutta rohkeita valintoja messusisustuksissa pitää ollakin. Saapa nähdä, mitä sinä poimit mieleisiksi taloiksi!

      Poista
  2. Kiitos messukuvista, niitä oli mukava katsella ja etsiä vinkkejä. Finlaysonin työhuoneen kaapistoa olen ihaillut ja nyt kuvastasi sain taas tutkailla sitä tarkemmin. Niin kovasti haluaisin meille johonkin toteuttaa tuohon tyyliin säilytyskaapin, ehkä halliin. Kengät yms sopisi tosi hyvin. Pitäisikö lähteä kaappijahtiin kirpputoreille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi- ja hyllyidea oli tuore ja yllättävästi toteutettu. Kiva värikkäänä, mutta toimisi myös yksiväriseksi maalattuna. Musta tai valkoinen tulee tietysti ensimmäisenä mieleen.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen katselmus messutaloihin.. Kiitokset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, olin varsin innostunut aiheesta!

      Poista
  4. Joo, Casa Fortekin oli kiva ja tykkäsin niistä pinnoista. Ja tässähän se on suosikkini, loft! Jeee! Siinä toisessa ei keritty käymään. Joutuukohan sinne vielä lähtemään toisenkin kerran...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo loftit näyttivät hirveän houkuttelevilta! Muillakin messuilla olen ihastellut vastaavia, varsinkin Oulussa.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...