torstai 2. elokuuta 2012

Korko ja Louhi, kaksi erilaista taloa


Eikö ole ihana sisääntulo? Valtavan hyvä ajatus tehdä muuri, jonka kautta tullaan ensin puutarhaan ja sitten ovelle. Tämä talo kiinnitti huomiota jo muiden parvekkeilta katsellessa. Talo Korko eli numero 28 oli ehdottomasti kiinnostavimpia koko messuilla. 


Yksikerroksisia taloja ei liiemmälti ollut, ja tämä oli linjakkaimpia kaikista niin väreiltään kuin muodoiltaan. Ja jotenkin ystävällisen ja kutsuvan näköinen talo.


Sadevesikouru oli persoonallinen viritys! Miksei näinkin. 

Tuolla takana näkyy Aeroc-kivitalo Louhi, numero 27, josta tämän kirjoituksen loppupuolella tulee lisää kuvia.


Tämä talo oli siis yksikerroksinen, mutta pieni parvi siellä silti oli. Takana vasemmalla pilkottaa se naapuritalo.


Tässä Korko-talossa oli kokeiltu uudentyyppisiä tapetteja. Eteisen aaltopeltiseinää olin kauhistellut etukäteen lehdissä. Se näytti luonnossa rohkean rouhealta, ja ällistyttävän aidolta. Ihan piti sormella kokeilla juuri samalla tavalla kuin peilissä takana tuleva mieskin teki. Se todellakin oli tapettia eikä aaltopeltiä. Ja todella juuri niin kauhea kuin oikea aaltopelti.


Rypistetyn paperin näköinen makuuhuoneen seinä sen sijaan oli kiva, hyvä idea. Mutta muuten tästä mustavalkoisesta sisustuksesta sanoisin, että se on jo niin nähty. Joka toisessa blogissa.


Työhuone oli iloisempi, ja hylly varsin hurmaava. Tuota tikkitakkitapettia en kuitenkaan sietänyt katsella, opin jotenkin inhoamaan nuoruudessani syvästi tuollaista tikkikangasta. Ihan siis henkilökohtaista. 


Tässä tykkäsin kovasti mm. lampuista. Kotona jouduimme ripustamaan vanhan lampun vielä keittiöön, kun mieleistä ja kukkarolle sopivaa uutta ei ole löytynyt. 


Tässä ihmettelin kovasti värinkäyttöä. Keittiöstä sai valjun ja vaisun kuvan, kun se oli vielä niin avoin ja huikean korkea. Olisin itse valinnut taustaseinään hiukan valkoisesta erottuvan sävyn tai jotain kontrastia jonnekin, kun lattiakin oli valkoinen. Mutta nämä ovat juuri niitä makuasioita, joita asuntomessuille mennään pällistelemään.

Yläkaappeihin päästäkseen tarvitsee silti rakennustelineet.


Kylpytilojen tumma sävytys ja sisustus oli hyvin kaunis, samoin musta sauna. 


Terassin raskaat kalusteet istuivat hyvin talon tyyliin, minusta todella onnistunut valinta.



Viehättävä ulkotakka.

Tämä talon takana pilkottava funkis-tyylinen talo taas oli ihan erilainen. Funkis ei kuulu lainkaan mieleisiini tyyleihin, se on minusta aina ollut puistattavan kolkkoa. Onneksi talo ei sisältä kuitenkaan ollut kolkko, paitsi vähän.


Tietämättä etukäteen mitään, osasimme päätellä, että Louhi-talo oli rakennettu työtiloiksi. Kaikkialla tuli mieleen, että tämä on ylellinen toimisto. Kaunis, moderni, kallis -ja hieman persoonaton. Siellä oli ulkopuolinen olo.

 
Miten upea allas-hana -systeemi!


En tiedä, johtuiko se stailauksesta vai näistä neutraaleista väreistä, vai rumista tuoleista, vai betoniseinistä, mutta tämä tila oli epäviihtyisä. Luulen, että se oli ruokailutila. Vai oliko sittenkin arkkitehtitoimiston neuvotteluhuone?


Terassin neuvotteluhuone oli paljon viihtyisämpi ja tuolit tosi ihanat! No, taidankin olla vain kateellinen...


...varsinkin uima-altaasta.


Funkistyylinen portaikko oli elävöitetty kauniilla seinällä.


Miniä huokaili näitten tuolien ja maton perään. Minä en, maton kuosista tuli mieleen yksi äitini kesähame kuusikymmentäluvun alusta.



Makuuhuone oli tämän taloa leimaavan kaarevan ikkunan äärellä. Onnistunut paikka, tosin näköalassa voisi olla toivomisen varaa. Lukupaikan luona oli muuten kaunein valaisin, mihin näillä messuilla törmäsin.




8 kommenttia:

  1. Selkeitä ratkaisuja. Joskin kuvista näkee, että taloissa ei vielä asuta, elämisen pienet ja suuret rönttöset ja jäljet eivät näy.

    Tuo sadevesien talteenotto oli kivasti ratkaistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta näytti kivalta ne joissakin taloissa nähdyt sekaiset sängyt vaihteeksi. Pieniä elämisen jälkiä voi harkitusti tuoda messusisustuksiinkin, vaikka tarkoitus on tietysti olla vähän viittellinen.

      Poista
  2. Hienoja kuvia, joista saa hyvän käsityksen ja nauttii!

    VastaaPoista
  3. Kiva kun kerrot näin taloittain! Minulla on päässä sumeana sotkuna kaikki messutalot, tosin ei ihan kaikkia taidettu keritä kiertää... Korko oli myös meidän suosikki. Tosin minä tietysti ihastuin eniten loftiin, tai tai ainakin voisin kuvitella asuvani siellä. Eniten näitä messuista jäi mieleen värit ja/tai niiden puute. Toisaalta räväkkää, toisaalta harmaata. Sisustukset olivat mielestäni useassa kohteessa kovin keskeneräisen oloisia. Ja pihat... no joo, niistä ehkä kuulemme lähiaikoina lisää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään kaikkia taloja jaksettu kiertää. Ihan samoin jäi minullekin mieleen värit ja toisaalta niiden puute jossakin:) Pikkuisen ihmettelin ruman rusketia ja tummia möhkäletaloja. Ne näyttivät ulkopuolelta tosi rumilta.

      Poista
  4. Korko-talo on ihana.. Sisustukseen lisäisin itse ehkä vähän enemmän pieniä väripirskeitä.

    Tuo muurisysteemi on kätevä. Se varmasti toisi uusia näkökulmia pihasuunnitteluun..

    Toivotan mukavaa alkanutta elokuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauniita kuin tummanharmaa ja musta-valkoinen ovatkin, kaipaisin minäkin väriä: ne näyttävät liian täydellisiltä ja neutraaleilta sisustuksilta. Vähän eloa ja iloa tarvittaisiin. Ikea-sisustuksissa niitä oli sitten yllin kyllin!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...