maanantai 27. elokuuta 2012

Haikeutta ilmassa


Tämän päivän ohjelmaksi sai riittää kaupungille laittautuminen neljäksi. Vilkkaan viikonlopun jälkeen aamupäivä meni nukkuessa ja iltapäivä hohhaillessa hitaasti kaikenlaista. Olin sopinut lähteväni tapaamaan ystävää, jonka kanssa olemme nykyisin vuoroviikoin töissä, koska meillä on yhteinen sijainen. Kun tämä vuorottelu alkoi, heitimme hyvästit!


On ollut hiukan vaikeaa sopeutua tilanteeseen. Olen tottunut puhumaan asiani hänen kanssaan viidentoista vuoden ajan. Luulen ja toivon, että se on ollut molemminpuolista. Nyt tapaamme vain, kun erikseen järjestämme sen, ja toinen on aina silloin työviikolla. Tosi mukava oli käydä nyt yhdessä syömässä ja päivittää kuulumisia. 


Minulla on aika vähän hyviä ystäviä, ja tapaan kaikkia harvakseltaan. Ei tarkoituksella, mutta se vaan menee niin. Olen hidas ystävystymään. Viikonloppuna oli kylässä vanhat ystävät, joitten kanssa meni vuosia naapureina ennen kuin ystävystyimme todella, vaikka meillä oli samanikäiset lapset.


Siskojen kanssa olemme läheisiä, ja silti tapaamme aika harvoin. Kaikki asumme eri paikkakunnilla. Kouluaikainen paras ystäväni asuu Ylivieskassa. 

Joskus tulee mieleen, että jotkut asiat olivat ennen paremmin. Ihmiset eivät olleet niin liikkuvaisia, vaan jäivät kotikonnuilleen sukulaistensa ja ystäviensä kanssa. Äitini esimerkiksi tapailee edelleen oppikouluaikaisia ystäviään, kun kaikki ovat palanneet maailmalta takaisin Ouluun. Onneksi sisko on nyt järjestänyt meille syyskuulle yhden lukioaikaisten ystävien re-unionin.


Kuulostaako jotenkin haikealta? Ehkä se on tämä syksyntulo. Uusi vuodenaika tuntuu kuitenkin tervetulleelta, taas uudelta ja odotetulta. Katselin syysvärejä kaupoissa, ne olivat yhtä houkuttelevia kuin joka vuosi tähän aikaan. Löysin vadelmanpunaisen kashmir-sekoitteisen villatakin, turhan kalliin tämänhetkisiin varoihini, mutta ihan selvästi must-have. Katuisin kuitenkin. Viininpunainen tai uusi viikunanpunainen olisi aivan huippuväri juuri nyt. Varpaankynnet saivat tänään sen värin ja huulipunankin valitsin jo tummemmista. 


Nyt jännittää, saako osa-aikahakemukseni jatkoa vai ei. Päätöstä saa taas odottaa, ei ehdi luultavasti edes viime tippaan, joka on kuun lopussa. Viimeksikin sain päätöksen kuukautta edellisen loppumisen jälkeen. Myönteisen onneksi. 

Kuvat ovat vanhoja blogikuvia, vaikka ihan samannäköistä on nytkin.

10 kommenttia:

  1. Vastahan minä kävin teidän ovella haisemassa! Suoraan metsästä, naturel. -Minun mielestä me kyllä asutaan samalla paikkakunnalla vaikka kuntaraja onkin välissä, olisiko 16-17 km tuo väli. Siihen nähden tapaamme kyllä melko harvoin. Vaan asiahan on järjestettävissä, tavataan useammin!
    Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olikin, että kävit peräti kaksi kertaa mennä viikolla. Vaihdoin juuri gladioluksiin vedet ja ihastelin niitten komeutta. Marjat olivat mahtavan makuisia ja loput niistä meni pakkaseen. Niin että suuret kiitokset!

      Pääasiassahan olen itse vetämätön ja otan vähän yhteyttä ihmisiin. Sanotaan sitten, että asutte toisella puolella kaupunkia. (Korpilahti ja Maalaiskunta kaatuivat kaupungin syliin vasta kun talous meni kuralle, Muuramella ei ole sitä vaaraa;)

      Poista
  2. Ai te olettekin sieltä läheltä mistä minäkin olen lähtöisin eli olen siitä Jämsän seudulta.... Juuri katselin myös syksyn värejä vaatteissa ja mietin muutenkin syksyn asioita - kyllä on ihana asia, että meillä on nämä vuodenajat:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Vuodenaikojen vaihtelu tuo tervetullutta iloa nyt, kun tahti on muuten hitaampaa kuin lasten asuessa vielä kotona. Nyt ehtii paremmin havainnoida luontoa ja iloita vaihtelusta.

      Poista
  3. Kuulostaa aika tutulta. Mulla on aika paljon tuttuja, mutta ystäviä vähän. Siskot ovat myös minulle perheineen läheisiä. Muutamia aika hyviä työkavereitakin minulla on. Olen ajetellut, että en jaksa ilmeisesti hoitaa ystävyyssuhteita, useat ovat kaikonneet heikon yhteydenpitoni vuoksi. Toisaalat satsasin vuosi liiaksi työhön, sekin verotti aikaa ystäville. Olen myös vaihtanut paikkakuntaa ja silloin noin usein käy. Kaikki nuoruuden kaveritkin jäivät Poriin enkä ole heitä tavannut enää vuosikausiin, kun opiskelimmekin eri paikkakunnilla. Toisaalta, tututkin ovat ihan hyviä olemassa. Hei, ja myös blogitutut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työorientuneisuus varmaan on syy, miksi meidänkin sosiaalinen elämä vähitellen kutistui. Kun aloin väsyä, yritin ensisijaisesti hoitaa työn hyvin ja muuhunhan ei energiaa sitten enää ollutkaan. Vasta nyt on alkanut olla halua tavata enemmän ihmisiä.

      Telkkarissa ihmiset ystävystyvät niin nopeasti, mutta kuulemma se on amerikkalaisessa elämässä muutenkin tavallista, kun muutetaan usein. Me täällä pidetään etäisyyttä pitempään. Mutta onneksi on blogit!

      Poista
  4. No ihan on tuttua. Minut sitoi perhe-elämä ja miehen vuorotyö
    ja oma lähtemättömyys ja jämähdys.
    Parasta ovat ystävät, joiden kanssa yhteyden saavuttaa välittömästi,
    vaikka välillä olisi pitkäkin aika.

    Blogituttavat ovat kivoja, kun keneltäkään ei tarvitse varata aikaa,
    enkä oikein edes tiedä keille kaikille sopii tavata minua milloinkin.
    Se on hyvä se, muuten saattaisinkin ottaa nokkiini tai
    tussahtaa;-S (Olenpa tehnyt sitäkin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin erikoista, että vanhan ystävän kanssa välimatka ja tauko ei näy. Jatketaan suoraan kuin eilen olisi nähty ja kumpikin on vain oma itsensä.

      En uskalla koskaan mennä sopimatta kylään. Ja jos joku tulee meille yllättäen, se on kuin lahjan olisi saanut, ilo on niin suuri!

      Poista
  5. Tututulta kuulostavat nuo ystävyys- ja sisarussuhteet. Tätä nykyä työ vie ajan ja voimat sen verran, että ne jäävät ikävä kyllä vähemmälle. Mutta olen laittanut itselleni mielessä jo rajan milloin löysään ja jätän työstä enempi tilaa muulle elämälle.
    Syksy on ihanaa aikaa, jotenkin haikeaakin, mutta toisaalta syvällisempää.

    Hieno ominaisuus suhtautua yllätysvieraisiin suurella ilolla, mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua helpottaa kovasti kuulla muittenkin sanovan samaa, etten ole ainoa toope, joka ei vaan jaksa ylläpitää sosiaalista elämää;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...