tiistai 10. heinäkuuta 2012

Painavaa sanaa


On kesä tämänkin värinen eikä vain hempeä. Kurkkuni on samaa sävyä ja seitsemättä päivää kipeä. Sain nyt kunnon dropit siihen ja samalla selvisi, että juhannusporukastamme olen jo neljäs, joka on tarvinnut antibiootit. Mikä hemmetin neekerisankkeri siellä levisi, ja vielä perhepiirissä!


Tällä viikolla olen saanut viihdyttää itseäni olemalla päivät töissä ja mukavaa se on vaihteeksi ollutkin. Mies saa olla välillä omassa rauhassaan kotona. Olen saanut muutamalta asiakkaalta hyvää palautetta luottamusta herättävästä ja rauhoittavasta olemuksesta. Se onkin yksi iso plussa iän karttumisessa: luotettavuus ja uskottavuus lisääntyvät ja turha hössötys vähenee. Ihmettelen vaan kun se luotettavuus ja uskottavuus on niin saamarin painavaa.


Löysin kuitenkin kivan uuden vaatteen luotettavan varteni peitoksi eilen Sokokselta, kun kulutin kymmenen minuuttia illalla kyytiä odotellen. Olin  käynyt työpäivän jälkeen kahden ystävän kanssa syömässä espanjalaisessa ravintolassa, joten olin hyvällä tuulella.

Katselin DAY Birger et Mickelsenin osastoa, josta en olekaan aikaisemmin vielä mitään ostanut. Nyt oli rekillinen vaatteita puoleen hintaan ja niin löysin kauniin tummansinisen viskoosijerseytunikan koossa L. Juuri minun näköiseni.


Se uskottavuus ja luotettavuus muuten painaa noin puoli kiloa per vuosi.

8 kommenttia:

  1. Olen siis kerännyt uskottavuutta opintovapaani aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Toivottavasti siitä maksetaankin:)

      Poista
  2. Minulla ei sitä uskottavuutta ole sitten ollenkaan, hitsit. Mutta tuota paitaa juoksen huomenna katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten Viisautta ja Itsekuria siitäkin edestä. Juoksemisellakin on tekemistä asian kanssa. Meitsihän viihtyy nykyisin töitten jälkeen sohvalla.

      Poista
  3. Neekerisankkeri :D :D
    Löysin blogiisi taannoin, ihanaa elämänmakuista meininkiä täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nipsu:) Toivottavasti säästyt tältä virukselta, niin monella on ollut jälkitauteja.

      Poista
  4. Joka vuosi pukkaa lisää uskottavuutta. Valitettavasti se taitaa notkahtaa jossain vaiheessa ellei pidä varaansa. Nimittäin ajan hermolla on oltava koko ajan tai putoaa kärryiltä.
    Olipa tässä kommentissani nyt noita sanonnan sanontoja. Lipsahdinkohan jo kärryiltä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut kovin vertauskuvallisesti, mutta asiaa. Vaihdevuosien jälkeen saa olla koko ajan varuillaan ja sittenkin sitä tulee.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...