maanantai 9. heinäkuuta 2012

Suopursu kukkii


Lapsena kesä tuntui loputtoman pitkältä. Aika tuntui olevan rajatonta ja lorvin paljon mökin lähimetsässä. Mökki sijaitsi niemessä Viitajärvellä ja metsä oli korpea ja kuivaa kangasta. Oli siinä heti mökin takana pieni suokin, mutta sitä en ollut näkevinäni, oli liian pelottava. 


Etsin jatkuvasti kukkia ja kokosin niitä pieniksi kimpuiksi, mutta mäntyä kasvavassa metsässä niitä oli vähän. Karussa luonnossa kasvoi kuitenkin suopursua ja vanamoa ja niistä tykkäsimme siskon kanssa paljon. Metsätähti ja hiirenvirna eivät jaksaneet niin innostaa, mutta harvinainen maariankämmekkä ja valkolehdokki jäivät kyllä mieleen.  Mielenkiintoinen lihansyöjäkasvi vessapolulla jäi myös mieleen. Se söi kärpäsiä ja käänsi itsensä mukavasti sormenpäänkin suuntaan. Vanamon tuoksu on edelleen hyvin nostalginen, ja suopursun kukinto  taas jotenkin surullisen karu.



Nää kyllä kovin karulta tässä näytä...


Se oli varmaan se korpimetsä, joka loi karun tunnelman. Mökille mentiin Kiimingistä vasemmalle ja sen jälkeen tuntui jatkuvasti olevan pelkkää suota. Luurankometsää ja suota. Hoilotimme siskon kanssa sitten koko loppumatkan: luurankomettää, luurankomettää, suooota.



Nyt kävimme samaisen siskon kanssa noin sata vuotta myöhemmin  uudemmalla Muhoksen mökillä poimimassa suopursuja. Siellä ei ollut suota eikä luurankometsää, vaan ihan aukealla paikalla metsän reunassa kasvoi valtavan muhkeita suopursuja. Eikä ne näyttäneet yhtään karuilta.

10 kommenttia:

  1. Suopursut ovat ihania! Minulla on yksi tuttava, kenellä oli hääkimpussaan suopursun kukkia. Siinä oli muistaakseni jotain symboliikkaa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin minäkin pikkutyttönä, että haluan sitten suopursuja hääkimppuuni´:)

      Poista
  2. Lapsena lapissa asuessamme oltiin koko perhe hillasuolla. Mäkäräisiä ja hyttysiä oli valtavasti ja meidät lapset vietiin autiomökkiin odottamaan. Olenkohan ikinä pelännyt niin paljon? Mieluummin olisin ollut hillasuolla. Nyt en tiedä, kumpi olisi parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen oli kai tavallista sulkea lapset jonnekin turvaan. Ei ajateltu niin, miltä se mahtaa lapsista tuntua. Siskon mies kertoi, että heidät saatettiin sulkea joskus sisälle, kun äiti lähti töihin...

      Poista
  3. Lapsuuteni Yyterin metsissä oli myös paljon suopursuja. Niiden tuoksu tuo minunkin mieleeni lapsuuden metsäkokemuksen. Muistoissa puut ovat ylikorkeita ja valo tulee jostain hyvin ylhäältä - niinhän asia on lapsen silmin ja matalalta katsoessa.
    Suopursujen tuoksu on mielestäni edelleen raikas ja puhdas, vaikka en niitä enää kotiin ole metsästä mukaan taitellutkaan. Hienoja kuvia, valoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista joskus muistaa häivähdyksenä jotain ihan pikkulapsiperspektiivistä. Minäkin muistan, miltä nojatuolit näyttivät alapuolelta ja kuinka kaikki oli sisälläkin niin valtavan suurta:)

      Poista
  4. Kauniita kukkia ovat suopursut. Muistuttiv at vähän angervon kukkia.
    Suopursusta nousee mieleeni heti tuoksu, rämeen ja metsän tuoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mesiangervon tuoksu on sitten vielä ihan omaa luokkaansa, se on tosi ihana ja kesäinen. Kuiva kangasmetsä tuoksuu kuumana kesäpäivänä minusta edelleen ihanalta, lapsuuden kesiltä.

      Poista
  5. Kyllä kerran kesässä ainakin pitää noita maljakkoon saada. Lapsuus ja nuoruus minullekin noista jotenkin rinnastuu. Ja juuri noiden voimakas tuoksu on vaikuttava1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hassua, ettei suopursuja niin enää näe. Ehkä lapsena oli aikaa vain olla ja lorvia vaikka nyt sitten metsässä.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...