perjantai 6. heinäkuuta 2012

Hempeilyä


Nämä söpöt jäätelöväreissä kylvetetyt espressokupit ovat maanneet kuppikaapissa jo monen vuoden ajan. Olen ostanut nämä KoKot varmaan jostakin poistomyynnistä edullisesti, ja ajatellut toiveikkaana, että joskus vielä minä sen koneen hankin. Nälkä vaan on kasvanut syödessä ja laadukkaitten espressokoneitten hinta paljastunut liian suolaiseksi.


Ei tällaisia sormustimia voi oikein kahvikuppeina pitää, näyttävät enemmän leikkimökin astiastolta. Siihen tarkoitukseen ne ihan mielellään joskus antaisinkin. 

Sitä ennen kokeillaan, miltä niistä maistuu kapselikahvi.


4 kommenttia:

  1. No on niin söpöjä kuppeja, että eihän niitä kaupan hyllylle voi tietenkään jättää ;-) Olen katsellut itsekin pieniä koko-kuppeja himoiten monta monituista kertaa.
    Mun tuore vävyni tekee ihanan vahvaa, mutta ei kitkerää espressoa kahvikoneellaan. Jo kaksi kertaa olen käynyt Stockalla maistelemassa Nespressoja, en taida kuitenkaan hankkia tähän enimmäksen yhden immeisen huusholliin nappikonetta. Käyn siis tyttären luona useammin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin nappikoneen juuri siksi, että teen kahvia enimmäkseen itselleni. Tykkään lisäksi tummapaahtoisista ja espressosta. Mies taas tykkää keittää normikahvia Moccamasterilla ja keittää aamukahvit jo pari tuntia ennen minua. Nyt on juotu molemmat cappuchinoja, kun olen kiehauttanut vielä täysmaitoa mikrossa:)

      Poista
  2. Espressokoneiden hinnat tosiaan ihmetyttävät. Ostin omani markka-aikana ja se maksoi noin 900 markkaa. Nyt ne maksanevat noin 900 euroa! Käsittämätöntä. No, nykyään niissä on kai mukana kahvimylly, mitä omassa koneessani ei ole, mutta muuten paineet ja vaahdotusominaisuudet lienevät samaa luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksalaisilla ystävillämme on Jura-merkkinen kone ja he sanoivat, ettei kannata ostaa mitään halpaa. En tosiaankaan aio maksaa tuhatta euroa kahvikoneesta kotikäyttöön, joten luovuin ajatuksesta. Koneen puhdistaminen arvelutti myös; annoin mutteripannunkin pois, kun ärsytti sen hankala putsaaminen.

      Sain kahvimyllyn pari vuotta sitten lahjaksi ja sen jälkeen on ollut kiva ostaa erityistilanteisiin herkkukahveja ja keittää kahvit juurijauhetuista pavuista.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...