keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Vuorilammella










Kävimme Vilman kanssa kävelemässä metsässä ja lähilammella. Linnut lauloivat ympärillä, aurinko lämmitti, kaikkialla oli uudenvihreää ja oli kesä.  Lammella ei ollut ketään muita.

Oli myös kesäloma, ja sen kunniaksi mies lähti Ylä-Savoon jelppimään äitiään pihatöissä ja me jäimme kotiin. 
Ai miksikö en mennyt mukaan? No, anoppi on tehnyt selväksi, etten saa tehdä pihalla mitään. Minulla olisi kova hinku siistiä pensaita, jotka...huh, peittävät kohta koko talon. Etupihalla pensasaita hipoo varmaan jo viittä metriä ja takapihan harittava pusikko tulee kohta keittiönikkunasta sisään. Mutta sitä ei saa leikata. Yksinasuvana hän suojautuu kasvillisuuden ja verhojen taakse, vaikka on viimeinen talo päättyvän tien varressa. Jotenkin en vaan ole koskaan ymmärtänyt häntä, vaikka hän on muuten mitä ystävällisin ihminen eikä minulla ole mitään muuta valittamista.
Näimme vain kaksi frisbeegolfaajaa yksin liikuskelemassa, ja uutena tapana tervehdimme iloisesti. Ennen täällä ei ventovieraat tervehtineet toisiaan edes metsässä, paitsi turistit. Onneksi ajat ovat muuttuneet! Näin elämä on paljon hauskempaa.

*

Kuvat tulevat iPuhelimesta Camera+:lla otettuna ja käsiteltynä. Yhtä kallistusta muokkasin Snapseedillä. Kyllä sillä on kiva leikkiä!


10 kommenttia:

  1. Kaunista teillä Vuorilammilla!
    Minulla anoppi on Kainuusta kotoisin, kovan elämän kokenut nuorena. Me ollemme erittäin hyvissä väleissä olleet välillä enemmän ja välillä vähemmän. Nyt kun hänellä ikää, käyn harvemmin häntä katsomassa annan ukkelin käydä jotta äiti saa puhua omalle pohalle kaiken mitä tarvitsee. Kun tuossa muutama vuosi kävin enemmän häntä tapaamassa, anopin verenpaine nousi aina kyläillessäni liian korkealle, joten parempi pitää se verenpaine aisoissa ja miniä vierailee hiukan harvemmin. Mukava anoppi minulle mutta hänestä ei ole mukavaa näyttää vanhenemistaa ja avuttomuuttaan miniälle. Näin meillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä vanha anoppisi on tyytyväinen saadessaan keskittyä poikaansa. Minäkin luulen anoppini olevan ihan tyytyväinen, kun saa vanhimman lapsensa itselleen muutamaksi päiväksi. Heissä on paljon samaa, mutta ei mieskään siellä maalla jaksa montaa päivää olla.

      Minä muistutan paljon anoppini vasta kuollutta isosiskoa, joka oli pitkälle kasvattanut hänet. Hänen kanssaan tulimme tosi hyvin toimeen, siksipä emme saaneet tavat kovin usein;) Heillä oli kireät äiti-tytär -tyyppiset välit loppuun asti. Minä luiskahdan siellä helposti kaikkitietävän isosiskon rooliin ja hän altavastaajaksi pikkusiskona. Hän on hyvin varovainen ja käsistään kömpelö ja elänyt varsin kapea-alaista elämää.

      Hohhoijaa, toivottavasti omat miniäni eivät tunne samoin!

      Poista
  2. Anoppikokemukset saattavat olla kunnolla kompostoituina hyvää kasvualustaa omalle anoppina olemiselle.

    Mutta mitä on frisbeegolf, ja onneksi olkoon jos aurinko lämmittää edes siellä, minä olen palellut koko päivän Helsingissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frisbeetä heitetään kaukana oleviin koreihin ja kuljetaan samalla tavalla korilta toiselle kuin golfradalla. Tämä rata vaan on metsässä. Ei ole aavistustakaan, miten lasketaan pisteitä. Minä en ole tippaakaan peliorientoitunut ihminen, en ole eläissäni pelannut edes korttia, joten en ymmärrä, mitä mielenkiintoista tuossa on;]

      Koen että anoppini ja minä olemme kotoisin ihan eri maailmoista, sen sijaan miniöitten kanssa puhumme samaa kieltä.

      Poista
  3. Onpa raikkaan vihreää. Voikukat näyttävät kauniilta kukkiessaa tuolla luonnon helmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kaikki niin ihanan uudenvihreää. Juhannuksen jälkeen väri on jo muuttunut tummemmaksi.

      Poista
  4. Onpa kaunista maisemaa, Vilma vain korostaa kaiken suloisuutta!!! Laitoin sinulle blogissani haasteen jos kiinnostaa ja aikaa riittaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta:) Otan sen muistiin ja palaa siihen ajan kanssa. Mielenkiintoisia kysymyksiä ja mielenkiintoisia olivat sinunkin vastauksesi. Ne vaativat ajattelua.

      Poista
  5. Edes menneen anoppini kanssa olimme kyllä niin eri maailmoista mekin! ;) Näin jälkikäteen onnittelen itseäni selviytymisestä ja hyvästä kouliutumisesta, nyt kyllä kestää mitä vaan. Nuoremmat siskonsa ovat aivan ihania ja erästä heistä olen kutsunutkin vara-anopikseni. Minialleni en soisi samanlaista.

    Ihanan kesäisiä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on ollut monimutkainen suhde anoppiinsa. Olen tuntenut tästä huonoa omaatuntoa, nuorempi siskoni kun tulee loistavasti toimeen oman anoppinsa kanssa. Vaikka kyllä minäkin hänestä olen aian pitänyt;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...