lauantai 28. huhtikuuta 2012

Ylellistä ja edullista eli meikkihullun laatikolla


Säilytän meikkivoiteita ja hajuvesiä kylpyhuoneen lasihyllyillä. Viikkosiivousta tehdessä (teen sen siis vain omassa kylpyhuoneessani) ja lasihyllyjä pyyhkiessäni tuli mieleen, että monista meikeistä on tullut hankittua sekä kalliimpaa että halvempaa laatua. Ei siis välttämättä parempaa ja huonompaa, eri hintaista vain.

Clarinsin Skin Illusion on minun naamalleni maailman ihanin meikkivoide: ohut ja huomaamaton, mutta tekee ihon jotenkin säteileväksi. Kaksi putelia olen nyt käyttänyt peräkkäin, mutta kun huomasin pullon olevan pian loppumassa, kävin hankkimassa Sokoksen tarjouksesta kympillä Maybellinen Fit -voiteen. Miniä suositteli sitä, eikä syyttä. Se todella on ohutta ja ja jättää kauniin ja raikkaan pinnan, peittää vain kevyesti. Aivan täydellinen kesää kohti mentäessä!

Olen muuten kokeillut kahta BB-voidettakin eli niitä Blemish Balmeja. Garnierin hankin ensin ja hylkäsin samantien. Estée Lauderin BB-voiteesta pyysin pienen näytepurkin enkä pitänyt siitä yhtään sen enempää. Ei vaan sovi mulle. Onneksi ei tullut tuhlattua enempää rahaa siihen, vaikka hilkulla oli.



Jos haluan meikin kestävän siistinä iltaan asti tai muuten vaan itseluottamuksen kohotusta, käytän primeria. Ostin kerran lentokoneesta Clarinsin Beauty Flash Balmia ja se on ollut hyvä ja toimiva pohjustus varsinkin talvisaikaan. Käytän sitä silmäluomille ja huulillekin.

Mutta jos haluan todella hyvän meikin, taputtelen naamalleni Lumenen Kiinteyttävää pikakaunistajaa. Siitäkin on menossa jo toinen pullo, eli aivan ehdoton tuote siis. Lumene tekee ihon terveen väriseksi, meikki pysyy raikkaana ja minusta näyttää aina kuin se saisi ilmeenkin hymyileväksi.

Tuon Lumenen Matifyin primerin ostin, kun sitä kehuttiin. Lankean kaikkiin kohtuuhintaisiin testivoittajiini! Toistaiseksi olen sivellyt sitä nenään siinä toivossa, että se ehkäisisi kiiltoa myöhemmin päivällä. En osaa sanoa, onko siitä ollut apua vai ei. Lumenen silmämeikin pohjustajaakin laatikossa on, mutta ei tule oikeastaan käytettyä. Taputtelen mieluummin pikakaunistajaa luomille ja se auttaa kyllä sielläkin.


Peiteaineissakin luotan Lumeneen. Taputeltava herkän ihon Red Neutralizer puuttuu tästä, mutta valokynä on päivittäisessä käytössä. Tosin Cliniquen valokynä päihittää kaikki muut kokeilemani, mutta vein sen työpaikan meikkipussiin, kun tämä Lumene oli Cittarin tarjouksessa vain 6e.

Sinisessä putkilossa oleva silmänalusten peiteaine on kyllä hyvää, mutta en jaksa värkätä noin pienen tuubin ja korkin kanssa, siinä menee hermot! Tuokin aine saisi olla vaikka valokynän muodossa, niin tulisi käytettyä. Vaihdan aina putsarit ja vartalovoiteetkin pumppupulloon. Riittää kun kasvorasvojen kannet lentelevät lattialle.


Lancômen Hypnôse on ollut jo kauan harvalle ripsikalustolleni paras mahdollinen ripsiväri. Sitä ennen se oli Definicils. Vaihtelunhaluisena kokeilen silti jatkuvasti muitakin, jos vaikka löytyisi joku vielä parempi. Yksi ylistetty Sensai 38° lojuu nytkin käyttämättömänä, kun en suuremmin tykkää siitä. Mutta tuo Yves Rocherin punainen Lash Plumping Mascara on ollut kiva yllätys. Siinä on ihan erilainen harja, mutta se toimii.

Olen käyttänyt vuosien varrella aina silloin tällöin Yves Rocherín voiteita, mutta en koskaan värikosmetiikkaa. Nyt kävin tutustumassa liikkeeseen, kun se oli muuttanut uusiin tiloihin ja innostuin joistakin tuotteista.

Shiseidon ripsentaivuttajista olen postannut kerran täällä. Ihanat! Nyt niitä saa Sokokseltakin.


Huulterajaussuoskkini on vuosia ollut tuo takana oleva Max Factor Ruby-värisenä. Huulten rajat ovat vuosien myötä muuttuneet epämääräisiksi, joten kynää kyllä tarvitaan. Max Factor on sopivan pehmeä ja väri on hyvä, vähän harmahtava roosa, joka näyttää luonnolliselta. En pidä punaisista rajauskynistä. Dioria ja Guerlainiakin löytyy, mutta missään muussa ei ole juuri oikeaa sävyä.

Kynissä varsinkin minusta kannattaa panostaa halvempiin, jos tahtoo säästää pennosiaan.


Sensain nestemäinen rajaustussi on ihana, sivellin sopiva ja liukuu hyvin luomella. Sen kanssa vaan on käytettävä myös luomiväriä. Jos on kiire tai haluan vain vähän meikkiä, piirrän silmät näkyviin rillien takaa IsaDoran violetilla kynällä. Se on hyvin pehmeää ja sillä saa helposti myös paksun rajauksen, joka käy luomiväristäkin. Olen tykännyt IsaDoran harmaastakin kynästä.


Lumenen kulmakarvavahalla ei ole kilpailijoita. Sillä on oiottu kulmat kuriin vuodesta toiseen. Kulmakyniä ja muita värejä en tarvitse, kun värjään kerran kuussa itse karvat näkyviin ihan niillä maitokaupan tuotteilla.


Huulipunaosasto on hulluuteni ytimessä, niitä ei voi koskaan olla liikaa! Diorin Addict -huulipuniin ihastuin viime kesänä, ja niitä onkin tullut hankittua jo neljä. Värit ovat uskomattoman herkullisia ja laatu juuri sitä, mitä punalta odotan: pehmeää, rasvaista, sopivan kevyttä ja vähän  läpikuultavaa. Värit Rock'n Roll ja Show sopivat parhaiten kesään. (Tässä ne värisävyt eivät kyllä näy oikein, kaikki ovat oikeasti viileitä punaisia, pinkkiin vivahtavia.)

Löysin kuitenkin yllätyksen sieltä Yves Rocherin liikkeestä. Sheer and shine -sarjan punat ovat yhtä ihania kuin Addictit. Löysin raikkaan viileänpunaisen, joka raikastaa ilmeen hetkessä, ja pysyy.


YSL:n irtopuuteri on tähän asti parasta, mitä olen käyttänyt. Siksi hankin talvella uuden samanlaisen, kun se muutaman vuoden käytön jälkeen loppui. Hinta kyllä kirpaisi, mutta kun täydellisen puuterin saa täydellisen pehmeän harjan kanssa ja täydellisen kauniissa rasiassa, on asia selvä. Ja ihan parasta siinä on se ruuvaussysteemi, jolla puuteria saa esille sopivan määrän.

Hyvä vaihtoehto on puristepuuteri. Sleekin Suede Effect on ohuenohut ja silkinpehmeä puuteri pienessä rasiassa. Sitä pidän aina laukussa mukana. Tilasin tuotteen joskus verkkokaupasta eikä maksanut maltaita.

Töissä on peilikaapissa Lumenen mineraalipuuteri, jolla voi hoidella nenää päivällä. En tykkää siitä yhtään. Makuasia, olen varma, että jonkun mielestä se on hyvää.


Sen sijaan Lumenen aurinkopuuteri on vuosikausia ollut lempituotteeni leuan alle ja nenän kavennukseen, sekä tietysti tuomaan hiukan väriä tarvittaessa. Väri ja laatu ovat sopivia, mutta saisivat pakata sen kyllä vähän nätimmin. Monia muitakin olen kokeillut ja aina pettynyt, kuten tuohon oikealla olevaan Ben Nyen varjostusväriinkin.

Diorin poskipuna sai pikakyydin töihin sen jälkeen, kun hankin Make Up Storen pinkin poskipunan. Luonnollinen, täydellinen tuote. Ja yksinkertainen kuin mikä.


Diorin viiden luomivärin rasiat ovat kauniita kuin koru ja monien suosiossa. Pariin olen haksahtanut ihanien sävyjen takia, mutta oikeastaan ne varistavat aika lailla. 

Violetti Lancôme taas on ollut käytössä vuodesta 2008 ja se riittää epäilemättä vuosisadan loppuun asti. Se on aivan täydellinen silmilleni sekä värin että laadun puolesta. Clarinsin harmaanruskea on erinomainen talvikäytössä.

Luomivärejä ei tarvitse hankkia usein, joten siinä kannattaa panostaa laatuun. Se laatu voi löytyä ihan mistä hintaluokasta tahansa, ei välttämättä kalleimmasta. Minulla vaan sattuu nyt olemaan näitä, eikä tarvetta uusiin ostoksiin tule ihan heti. Näillä väreillä saa kyllä loihdittua meikin joka lähtöön, kun on vaan hyvät siveltimet, joilla taikoa lurppaluomet vähän huomaamattomammaksi.


Tämän kevään suuri tuoksurakkauteni on Chloén L'eau de Chloé. Se on kesäisen raikas tuulahdus sitrusta, ruusuvettä ja patsulia. Tuoksu ei avaudu aivan heti, ja se on jotenkin pehmeänpyöreä, ei mitenkään kirpakka. Ruusukaan ei tulvahda sieltä mitenkään esille, vaan sitä pitää hakea. Hienostunut ja pehmeä jälki tulee patsulista. Kun jossakin on sitrusta, patsulia tai bergamottia, olen yleensä myyty. Tällainen chypre-kukkainen tuoksumaailma on ihan parasta. Uskalsin ostaa aluksi vain tämän pienen pullon, mutta voisin jatkossa hankkia tätä lisääkin.

Yves Rocherin So Elixir yllätti ihan täysin. Edullinen tarjoustuoksu on tosi ihana, nuuhkin sitä aina puseroista ja huiveista jälkeenpäin. Kesäisen raikas on tämäkin. Siitä löytyy monia suosikkiainesosiani eli bergamottia, punapippuria, jasmiinia, ruusua, patsulia ja tonkapapua. Tämä on kuitenkin kevyempi ja arkisempi kuin Chloé.


Essien kynsilakoille ei kokemuspiirissäni ole kilpailijaa halvoissa lakoissa, vaikkei näitäkään ole hinnalla pilattu. Nämä todella pysyvät ja peittävät ja kynnet kestävät paremmin lohkeilematta lakan alla. Samaan syssyyn voisin kehua Sally Hansenin lakanpoistoaineenkin, mutta ei nyt tullut kuvaa siitä. Pullo on tarpeeksi iso ja aine oikeasti hyvää.

Hankin viimeksi kuvassa keskellä olevan Essien pohjalakan ja sen oikealla puolella olevan kynnen väriä raikastavan lakan. Niillä saa tehtyä ihanan  raikkaat ja vaaleat arkikynnet, varsinkin jos värjää valkoisella tussilla vielä kynnenkärjet.


Ehkä jatkan nyt sitä siivousta.




16 kommenttia:

  1. Herranjestas mikä hauska päivitys. Sulla on kyllä repertuaaria millä kohentaa ulkonäköä. Tänne palaan, kun tulee uusi kohennustarve tai tekee mieli lepyttää omaa mieltä ostamalla jotakin, mikä on helppo piilottaa entisten joukkoon. Tänään lepopäivänä aion pärjätä pelkällä Cliniquen Moisture Surgella ja All about eyesillä sekä Lumenen Lipliner Wild Rosella ja Elisabeth Ardenin Green Tea tuoksulla.
    Mukavaa pilvistä peilikaapin siivouspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikeillä saa tosiaan itselleen hyvää mieltä. Aamulla sitä rakentaa jonnekin lähtiessään itselle uuden ulkonäön ja sillä mennään koko päivä. Jos joutuisi lähtemään suoraan sängystä, olisi ihan erilainen olo.

      All about eyes on luottotuote täälläkin, ja tuota Elisabeth Ardenia olen käynyt usein nuuhkimassa. Vihreän teen tuoksu on vastustamaton!

      Hauskaa lauantaipäivää sinnekin!

      Poista
  2. Nainen ja ihanat meikit. Mikä yhdistelmä! Tällä postauksella jaksaa vaikka sataisi mitä. Nuo kuvausrekvisiitatkin vihjaa että kameran takana asuu Nainen..ihana sellainen.
    Minä olen riippuvainen Lumenen Time Freeseen, kiinteyttävään pikakaunistajaan. Se asettaa naamani päiväkuntoon. Olen täysriippuvainen myös Lumenen valokynään..rypyt piiloon! Tuoksuna tällähetkellä ainoastaan Zaran Passion Chocolate.
    Kyllä keväällä huomaa että on aika uudistaa meikkejä. Uusia kynsilakkoja, huulipunaa..niitä on ostettava heti ensiviikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleen saa hyvää mieltä oikeastaan halvalla, jos selviää keväänvärisen huulipunan ja kynsilakan ostolla. Joka sesonki tuo meille uutta värihaastetta valon muuttumisen myötä ja se on ihanaa!

      Poista
  3. Innostavan esimerkillistä asiantuntemusta ja kokemusta meikkituotteista! Tästä sai paljon opiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olen aloittanut tämän noin kaksivuotiaana, joten asiantuntemusta on tälle amatöörille kertynyt!

      Poista
  4. Nyt tuli kyllä täydellinen kosmetologinen tietopläjäys. Kiitos. Apua, enhän ole edes kaikista tuollaisista voiteista kuullutkaan. Täytyy kirjoittaa muutama ylös muistikirjaan ja kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä nuorena tarvinnut edes meikkivoidetta, mutta nyt se on ihan ykköstuote. Minä olen kesä värityypiltäni eli olen ihan maantienvärinen luomuna. On pakko hankkia raitoja päähän ja meikata, että näyttää elävältä. Ja hyvällä meikillä näyttää tosi elävältä!

      Poista
  5. Onpa sulla purtiloita - niin on mullakin, mutta vähemmän silmämeikkejä yliherkkien silmien vuoksi. Olen miettinyt joskus vähän samanalista postausta kylppärin hyllyistä ja taidan sen joku päivä vielä toteuttaakin. Mikä sävy on tuo oranssiin vivahtava Essie? Olen hiljan ostanut yhden punaisen, pinkin ja vaalean Essie-sävyn sekä sinisen pohjalakan ja kiiltoa lisäävän päällyslakan. Yksi lakoista poikkeaa muista, se on kummallisen kokkareinen ja aineet erottuvat pullossa ollessaan kerroksittain. Epäilen, että lakka on myyty vanhentuneena? Taidan mennä käymään Sokoksella pulloni kanssa...
    Ripsientaivuttajani on kadonnut jonnekin, joten taidan ottaa vinkistäsi vaarin. Erityisen kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teepä samanaiheinen postaus! Jokaisella on vähän erilaiset suosikit, tykkään lukea lehdistäkin niitä toimittajien suosikkilistoja.

      Oikeasti tuo oranssiin tässä vivahtava Essien lakka on nimeltään Watermelon ja se vivahtaa luonnossa enemmän pinkkiin. Se on ihanan kesäinen väri, hankin senkin nyt keväällä. Päällyslakkaa nämä oikeastaan kaipaavat, sillä kiiltoa näissä ei liiemmälti ole. Ehkä se on seuraavana listalla.

      Jotain vikaa siinä sun lakkapullossa täytyy olla, varmasti vaihtavat sen. Syy miksi rupesin ostamaan Essietä, on se, että kaikki entiset lakkani alkoivat kuplimaan kynsillä kummasti. Pieniä ilmakuplia alkoi ilmaantua entisillä lakoilla, melko uusillakin. Sitä ilmiötä en ole osannut selittää, mutta näköjään vika ei ole ainakaan kynsissä.

      Poista
  6. Vajoan täällä pöydän alle, minulta ei taida löytyä kuin pari meikkituotetta, ripsiväri ja huulikiilto :). Tosin nämä elinolosuhteet ovat hieman lämpimät pitämään mitään meikkiä ja paikalliset käyttävät sitä kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Suostutko personal shopperiksi kun Suomeen asetumme? Voi olla että kaapit tulevat täyttymään kun ei ole aurinkoa ruskettamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäinen ruskenus ei paljon meikkejä kaipaakaan, korkeintaan huulikiiltoa aurinkolasien kanssa. Siellä naiset varmaankin laittautuvat täkäläisiä enemmän:)

      Personal shopperi on muuten hyvä ajatus. Jonkun yhtä hullun ystävän kanssa on ihanaa katsella meikkejä ja jutella niistä rauhassa. Ruotsinlaivan kosmetiikkamyymälät ovat siihen parhaita paikkoja, tai olivat silloin ennen kun vielä tuli käytyä risteilyllä. Toisaalta jonkun toisen suosikki ei välttämättä miellytä itseä lainkaan. Sen olen huomannut kokeillessani kaikenlaisia testivoittajia.

      Poista
  7. Tämä laittoi miettimään omaa suhdettani kosmetiikkaan. Mielestäni en meikkaa juuri ollenkaan, mutta kummasti vaan purkkeja ja putkiloita on kertynyt. Omat suosikkini vuodesta toiseen tulevat Cliniciltä ja Kiehl´siltä, jotain myös Dermalocicalta. Voin ihailla taidokkaita meikkejä muilla, mutta itse olen itseltäni eksyksissä jos naamassani on muuta kuin sävyttävää kosteusvoidetta, ripsiväriä ja joskus huulipunaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä käytät näköjään vain laatumerkkejä:) Jokaisella on varmaan aika tarkka käsitys siitä, mikä on itselle oikein ja luontevaa. Samoin monella näyttää olevan hyvä näkemys siitä, mikä sopii itselle.

      Yllättävän usein tulee jotenkin huono omatunto, ikään kuin tekisin jotain väärin huolehtiessani ulkonäöstä ja hoitaessani itseäni. Jossakin syvällä asuu suuri perusvaatimattomuus kansanluonteessamme. Johtuneeko siitä, että meillä on ennen ollut vain ohut yläluokka ja suurin osa meistä on kotoisin sieltä alempaa.

      Poista
  8. Aivan ihana postaus! Tästä sain monta ideaa ja vinkkiä, jotka laitoin ihan paperille ylös. Kun seuraavan kerran lähden kosmetiikkaosastolle (nykyään taidan asioida enimmäkseen rautakaupassa ja lidlissä...) niin kaivan siellä listan esiin ja alan ostoksille. Itse olen miettinyt tuota BB:tä ja hyvä, että sain sinulta kommenttia siitä. Entä kasvojenhoito noin muuten? Mitä puhdistusainetta tms. käytät? Itselläni on vähän taas hakusessa aineet, mutta muutamaa tuotetta en vaihda: clarinsin silmänympärystuotteita ja lumenen yövoidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan olla, että sun iholle BB-voide sopisikin, mutta Maybellinen Fit-voide päihittää ne kyllä mennen tullen.
      Minä olen käyttänyt halpoja putsareita ja kasvovesiä, niitä kuluu niin paljon. Ihan maitokaupasta siis. Silmänympärysvoiteisiin satsaan, enimmäkseen Clarinsia tai Cliniqueta. Päivä- ja yövoiteetkin ovat enimmäkseen Lumenea, joissa on hyvä hinta-laatusuhde. Tarjouksista saatan ostaa kalliimpia, esim. Sensain Silk Emulsion, joka on ihana ja suorastaan edullinen 100 ml. Olen siis pihi näissä paljon kuluvissa ja törsään mielellään meikkeihin, jotka kestävät kauan.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...