perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kotipäivä


Vielä tässä ennen kesää sain valmiiksi taas yhden torkkupeiton. Tätä edellisen vein vanhemmilleni Ouluun lukutuolissa torkkujalle. Tässä on voimakkaita murrettuja sävyjä, joita on ihana tehdä, koska en voi käyttää niitä koskaan vaatteissa: näyttäisin ihan kuolleelta. Mutta tuohon sohvalle oranssi sopii nyt ihan hyvin.

Sohva on jokaisen lempipaikka, koirasta lähtien. Siinä on hyvä lukea ja katsella televisiota, kun kääntää vaan sen sopivasti. Ja ennen kaikkea siinä on hyvä vetää päiväunia, silloin kun on tarvetta. Vapaaviikolla minulle riittää yöunet, mutta mies nukkuu puoli tuntia joka päivä töistä tultuaan.



Eilinen meni kaupungilla luuhatessa ja kuvia teettäessä, ja vielä iltakin kamerakurssin päättäjäisten merkeissä. Viikon ainoa harrastusmenoni loppuu siis nyt. Onneksi näyttää siltä, että ensi syksyksi on luvassa jatkokurssi. Toivottavasti samaa porukkaa tulee/pääsee sinnekin, nyt kun olemme vähän päässeet tutustumaan toisiimme.

Tässä vielä lähiörouvan ruokalistalta: lounas!

Sardiinipurkki ja Vilma on kuvattu iPhonella, ja tarvitseeko kertoakaan, että leikin melko paljon senkin kameralla. Puhelimeen kun saa ladattua vaikka mitä herkkuja, niin sen kanssa menee aikaa mukavasti ihan loputtomasti. Se on todella helppokäyttöinen ja varma, vaikka siinä on hipaisunäyttö. Sitäkään en vaihtaisi enää pois, Tähänastisista iPhone on ehdottomasti paras puhelimeni, vaikka voisi kai sanoa niinkin, että se on paras vempaimeni, ja sillä voi vielä soittaakin!

Lähiörouvan seuralainen ottaa aurinkoa.


18 kommenttia:

  1. Minunkin lounas töissä on usein joko tomaattisardiinia tai tomaattimakrillia ruisleivän päällä. Säilykekalan Omegat ja tomaattikastike ovat terveydelle mitä mainiot ja ennenkaikkea hyvää. Ihana torkkupeitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti noista sardiineista, varsinkin wokkivihannesten kanssa. Tänään vihanneksetkin tulivat pakastimesta eli tosi nopeaa (no siis paistoin ne kyllä).

      Poista
  2. Hienot kuvat jälleen kerran. Kyllä tässä pitäisi minunkin joku kamerakurssi keksiä, että jotakin alkaisi ymmärtää... Olen ihan justiinsa samaa mieltä iPhonesta :) Paras applikaatiolöytö oli Sky View, mutta kamera on niiiiin kiva ja aina mukana. Ainoa, mikä puuttuu enää puhelimesta on kuumemittari- kerro jos löysit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisessä samsungissani oli hipaisunäyttö, ja siinä tapahtui ihmeellisiä asioita ihan itsekseen. Siksi olin varuillani tämän puhelimen hankkiessani, mutta ihan turhaan. Tämä on tosi käyttövarma ja helppo käyttöjärjestelmä. En yhtään ihmettele valtavaa suosiota. Ja appsien selailussa saa menemään aikaa ihan mukavasti;)

      Poista
  3. ...ja kun oikein aloinkin etsiä, niin KYLLÄ siis kuumemittaritkin löytyy =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -Pitääkin vilkaista, miten se toimii!

      Poista
    2. Ei toimi oikeesti =/ Ihan oli höpöhöpömittareita, mutta voin kai kuitenkin yhä elää ilman....:)

      Poista
  4. Molemmat tyttäret ovat iPhonen käyttäjiä, mutta itse käytän sata vuotta vanhaa sony ericssonia niin kauan kuin se kestää. Alkaa olla jo aika antiikkinen, mutta ehkä jo hyvällä tavalla :)

    Onko teillä sohvan päällä joku eri peitto, kun Vilma makoilee sohvalla? Meillä on takkahuoneen tuolien päällä torkku- tms. peitto, koska poikakoira osaa sotkea tipoillaan kaikki paikat. Tippa silloin ja tällöin ja hups, kohta on tuolin päällinen räävittömän näköinen. Tai sitten Olli hieroo itseään tuoliin...

    Olli lähettää lähiörouvan seuralaiselle terveisiä. Hienoa, että Vilmallakin on tyyny, johon nojata. Niin mäyräkoiramaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mamma ei nyt tiedä, mitä on vailla;) Minä olin varma, että en tarvitse nettiyhteyttä enää puhelimeen, muutenkin tulee roikuttua tarpeeksi tietokoneella. Mutta enää en luopuisi nopeasta yhteydestäni ja mm. ilmaisesta Whatsapp-yhteydestä perheen kanssa. Mies on ainoa, joka puuttuu ringistä, ja hän haikailee uuden puhelimen perään päivittäin.

      On meillä tuossa divaaniosan päällä joku fleeceviltti koiraa varten. Siinä Vilma syö usein valkoista keinoluuta, ja siitähän jää inhottavaa töhnää alustaan. Viltti on helppo pestä viikottain, mutta jostakin syystä sohvakin on aika laikullinen sen alla. Sitä tulee vaahtopestyä vain kerran vuodessa. Mutta tyttökoira ei tiputtele muulloin kuin juoksujen aikana ja onneksi vain kaksi kertaa vuodessa.

      Poista
    2. Jospa ostan iPhonen loppukesästä itselleni lahjaksi, kun tulee puolivuosisataa täyteen. Olen sen varmaan ansainnut!

      Poista
  5. Piristävä väripläjäys torkkupeitolla! Kyllä sohva on keskeinen ja tärkeä huonekalu. Ja siinä pitää saada löhöä jokaisen vuorollaan. Uuden puhelimen hankinta alkaa olla kohta ajankohtaista itselleni. iPhone voisi olla meikäläisenkin tulevaisuuden peli, vaikken olekaan taitava näissä asioissa. Tytär hankki pari vuotta sitten ja on siitä kyllä iloa saanut eikä mitään ongelmia ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sohva on aika iso, 250 leveä, vaikkei kuvassa siltä näytäkään. Ostettiin aikanaan sitä varten, kun nuoriso tykkää istua kaikki neljä yhtä aikaa. Nyt mahdutaan miehen kanssa molemmat omiin päätyihin makoilemaan. Tai ei oikeastaan, kun koira änkeää väliin:)

      Poista
  6. Hyvä väriläiskä ja vielä lämminkin kun käpristyy sen sisään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puro-täysvillaa on niin ihana virkata! Se on talvi-illan kivaa käsillätekemistä television ääressä tällaiselle yksinkertaiselle virkkaajalle. Mutta nyt kesäntullen täytynee vaihtaa värejä sohvallakin raikkaampiin.

      Poista
  7. Kaunis iloisen värinen torkkupeitto. Hyviä kuvia olet puhelimellasi nappaillut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puhelin on kyllä ihmeen valovoimainen:)

      Poista
  8. Iloiset värit torkkupeitossa. iPhonella tulee laadukasta jälkeä. Voi kun jaksaisinkin opetella, joka päivä tulee niitä ahaa elämyksiä. Siis siitä, että tuossahan olin säätänytkin aika pieleen, ei noin. Ja kuva on mitä on. En ole jaksanut perehtyä riittävästi.

    Olohuoneen sohvat ovat meilläkin ne lempipaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älypuhelimesta löytää onneksi koko ajan uutta, ja pääsee uusiin paikkoihin selaillessa:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...