torstai 26. huhtikuuta 2012

Ideoita etsimässä

Kuva: A la Carte, vähän ikävä, vaikka kaapinovet mieleiset

Kun katselee netissä keittiökuvia, on saareke siellä ja saareke täällä. Meillä kotona on erillinen keittiö, johon on käynti eteisestä. Sinne ei saareketta saa mitenkään, siitä haaveilin nimittäin jo edellisessä remontissa 13 vuotta sitten. Silloin teimme myös kustannussyistä ratkaisun, että vesi- ja liesipisteitä ei siirretä ja siksipä ne ovat varsin ahtaasti tiskikoneen kanssa kaikki vierekkäin, ja se rajoittaa suunnittelua. Muuten tilaa on riittävästi ja kaappejakin kolmella seinällä.

Kuva täältä

Näissä kahdessa ylläolevassa keittiössä minua viehättää niiden tiiviys, ne ovat yksinkokkaajan unelma: kaikki on käden ulottuvilla. Kahdelle kokille saattaisi tulla jo ahdasta.

Kuva täältä

Haluan nyt tummanharmaan pöytätason ja korkeakiiltoiset kaapinovet ja tässä on aika pitkälle sen näköistä, kuin kuvittelen. Kun katselimme laattavalikoimaa ja keittiöitä, mies tykkäsi, että välitilan pitää olla myös tumma, jos pöytätasokin on, ja kallistuin kyllä itse samalle kannalle.

Kuva täältä

Kuitenkin meillä on puupöytä ja puisia leikkuulautoja, ne tuovat lämpöä harmaa-valkoiseen väritykseen. En missään nimessä halua valkoista lattiaa, vaan ajattelin korkkia, mutta en vielä osannut valita väriä.

Kuvien lähde: Mrs Jones, joka esitteli tätä blogissaan

Tämä keittiö on kotoisin Silkkiä ja samettia -blogista, ja on aivan unelmakeittiö. Tiiliseinä on niin upea! Se tuo elämänmakua muuten moderniin keittiöön. Sitä samaa minäkin haen. Mutta kun tarkaan katselin tänään erilaisia kivipinnoitteita, josta kyllä molemmat tykkäsimme, oli pakko todeta, ettei minusta ole niin epätasaisen pinnan puhtaanapitäjäksi. Mikrokuitu selvittää sileät pinnat, mutta tuohon pitäisi paneutua vähän enemmän.

Kuva: Sköna hem 3/2012

Tässä mennään ihanasti vähän bloheemimpaan tyyliin, jota näkee paljon  ruotsalaisissa lehdissä ja blogeissa. Musta näyttää valtavan hyvältä ja houkuttelevalta, mutta kuinka kauan?  Kerran ja aika pitkään sinikeltaisesta keittiöstä kärsineenä kammoan kovin vahvoja väriratkaisuja niissä paikoissa, joissa maalaaminen ei riitä muutoksen tekemiseen.

Mutta silti, nämä molemmat mustat kuvat ovat ihania!

Kuva: Sköna hem
Kuva täältä

Tässä yläkuvan vasemmalla seinällä on aika pitkälle sellainen keittiömalli, mitä minulla on mielessä. Saa nähdä, tuleeko se oikeasti olemaan mitään sinne päinkään. Ainakin nykyinen helmenharmaa kaakelivalinta on näyttänyt alusta asti liian pliisulta, valkoisten kaapinovien lisäksi saa olla jotain terästystä.

Kuva täältä

Tässä on taas on mielenkiintoinen ja juuri oikeanvärinen välitilan päällyste, lieneekö lasia. Kirkas valaistus kruunaa sen.

Meillä on siis joskus ollut tummansiniset kiiltävät laatat. Ne näyttivät kyllä hyviltä, mutta se oli aikaa ennen mikrokuituliinoja. Vannoin silloin, etten ikinä enää katso kiiltäviä laattoja päinkään, niin vaikea niitä oli saada tahrattoman puhtaiksi ja kaikki pyyhkimisen jäljet jäivät näkyviin. Nythän sitä ongelmaa ei enää ole.


6 kommenttia:

  1. Kivoja keittiöitä, erityisesti tuo yksi ;) Tiiliseinästä voisin sanoa, että sen puhtaanapito on tosi helppoa: suihkutimme kunnon kerroksen suoja-ainetta siihen, sen jälkeen ei ole tarvinnut tehdä mitään ! Tuo meidän valintamme on vielä epätasaisen värinen ja tehty rouhealla laastilla, joten vaikka siihen jotain tulisikin, se ei erotu :)

    Mukavaa alkavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sitä en tullut ajatelleeksikaan, että tiiliseinässä ei näy lika! Ajattelin tomaattikastikkeen tai kakkutaikinan roiskeita. Myyjäkin puhui kyllä suoja-aineesta ja sanoi, ettei tiiliseinä ole huokoinen.

      Teidän keittiö on todella kaunis kokonaisuus, huokailin kaikkien kuviesi äärellä!

      Poista
  2. Tuo on niin vaikeata ja pähkäilyä vaativaa... onnea vaan teidän hankkeelle. Mulla oli tosi lyhyt aika suunnitella keittiöni ja oli monenlaisia rajoituksia muutenkin, kun ostin asuntoni nopeasti ja talo oli jo rakenteilla. Monta asiaa tekisin nyt toisin, vaikka luulisi että kyllä mää nyt köökini osaan suunnitella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On keljua katua kalliita valintoja. Monet jutut näkee vasta käytännössä, miten ne toimivat. Olen esim. harmitellut kymmenen vuotta liian pientä allasta ja nyt mittaillaan millimetrimitan kanssa, että saataisiin mahtumaan sekä leveämpi liesi että isompi allas vierekkäin. Värien valinnassa olen myös ollut turhan varovainen, kun tiedän, että viimeistään viiden vuoden kuluttua olen lopen kyllästynyt, jos on kovin erikoista tullut otettua.

      Poista
  3. Meilläkin on ollut siniset laatat, mutta edellisessä pintaremontissa ne vaihtuivat harmaaseen laattaan ja paljon pienempään kokoon. Nyt laatassa on hieman matta pinta ja näin paljon edellistä käyttäjäystävällisempi. En ole siis mikään himokiilloittaja.

    VastaaPoista
  4. Mattapintaiset laatat meilläkin on nyt keittiössä ja kylppäreissä. Ne on todellakin helppo pitää puhtaina. Nyt on kuitenkin alkanut himottaa kaikki lasimosaiikit ja muut kiiltävät, vaikka niissä näkyy kaikki. Haluan jopa kiiltävän pöytäpinnankin. Ja kiiltävät kaapinovet. Saakohan sen kaiken hohdon keskellä migreenin kesäauringossa?

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...