sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Valokuvien tekoa


Vietin kivaa sunnuntai-iltapäivää kamerakurssilaisten kanssa Luovan valokuvauksen keskuksessa eli Galleria Harmonialla. Opettajamme tulosti meille kuvia. Jokainen oli valinnut omistaan kolme, joista haluaa ison kopion. Samalla liityimme keskuksen jäseniksi, mikä aiheutti hieman hämmentynyttä hymyilyä. Itse kullakin kun on vielä taidot ja usko niihin vasta kehittymässä. Mutta kiva siellä oli hengailla ja katsella valokuvakirjoja ja lukea alan lehtiä. Puhumattakaan keskuksen näyttelyistä, jotka tuli samalla kierrettyä.


Valinta oli vaikea: ensin ei kotona valitessa tuntunut olevan mitään kelvollista printattavaa ja sitten niitä kuitenkin oli vaikka kuinka monta. Parikymmentä ainakin olisin halunnut nähdä oikeana printtinä. Jostakin syystä ei ole tullut tehtyä paperikuvia juuri ollenkaan. Voisihan niitä kokeeksi välillä teettää. Hintakaan ei ole kallis, joten täytyy olla kyse vain saamattomuudesta.


Nämä kaksi sitten tulostettiin isona. Kummastakin tuli hyvä ja värit toistuivat hienosti mattapaperilla. Kolmas oli iltamaisema satamasta, mutta sen sävyt hävisivät jonnekin matkan varrelle ja siitä tuli liian tumma.

Hyvä päivä, tää on tosi tyytyväinen!


P.S. Jos tässä blogissa vaaditaan sanavahvistuksia, se ei ole  minun tahdostani! Joka kerta, kun menen asetuksiin, näkyy sanavahvistus olevan päällä. Yhtä monta kertaa minä sen poistan. Mikä ihme tässä nyt mättää? 


8 kommenttia:

  1. Superkauniita! Ylimmäinen on erityisen herkkä. Varmasti oli kivaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kiva jutella valokuvauksesta toisten kanssa, kun minulla ei ole ketään omassa tuttavapiirissä.

      Poista
  2. Sinulla oli otollinen päivä. Kauniita valokuvia tosiaan kannattaa printata tauluiksi asti. Oma teos on aina sen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli ihana, mutta en ole varma, haluanko niin isoja kuvia omalle seinälleni.

      Poista
  3. Kauniita kuvia.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ps. Ei ollut sanavahvistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku, ilmeisesti aina asetuksiin mennessä se sanavalintajuttu muuttuu.

      Poista
  5. Nämä ovat vain niin kauniita! :) Täytyy itsekin tutustua noihin loittorengasjuttuihin, josko sellaista uskaltautuisi käyttämään joku kerta. (ja juu, yritän selailla blogia pidemmälle paremmalla ajalla vielä. :))

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...