maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kolmen minuutin suklaaherkku


Sen karppaamisen piti alkaa uudestaan tänään, kuten piti alkaa eilenkin, mutta ei se nyt millään onnistu. Aamulla näin niin houkuttelevia ruispaahtoleipäviipaleita pöydällä, että aloitin siitä. Lounaaksi tein oikeaoppista vihannesmunakasta, mutta sitten iltapäivällä miestä kotiin odotellessa jo tuntui, että kahville voisi hommata jotain hyvää. Päiväni kuluvat muuten tällä viikolla kahden mäyräkoiran emäntänä, kun nuorempi poika lähti avovaimonsa kanssa tutustumaan Berliiniin. Joten ihan kuin olisin ansainnutkin jotakin hyvää päiväkahville...eikö? Ja niin muistin yhden pikkuherkun, jota takavuosina tuli useinkin tehtyä.

Muistatteko vielä, kun mikroaaltouunit tulivat? Minä en sitä hankkinut suinkaan ensimmäisten joukossa, vaan sain omani yllätyksenä joululahjaksi siskolta joskus parikymmentä vuotta sitten. Ja on toki tullut jo uusittuakin. Lehdissä oli silloin paljon ruokaohjeita mikrossa valmistettavaksi, mitä nykyään ei kai kukaan enää tee. Tuli kuitenkin kerättyä niitäkin ohjeita talteen puoli kierrekansivihkollista.


Ja siellä vihkossa oli tällainen pieni suklaaherkku, jota tuli nopeaan kahvikakun tarpeeseen tehtyä kerran jos toisenkin, tämä kakku nimittäin valmistuu kolmessa minuutissa! Minuutti sekoittamiseen ja kaksi uunissa. Pyöreäpohjainen pieni Teema-kulho on paistamiseen mitä sopivin.


PIENI SUKLAAHERKKU 2-4 annosta

50g sulatettua voita tai pullomargariinia
1 muna
3-4 rkl sokeria
2 rkl sihdattua kaakaojauhetta
1 rkl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa korostamaan suklaan makua
tummaa suklaata rouheena, jos sattuu olemaan (pähkinärouhekin käy)

Mittaa kaikki aineet pieneen kulhoon ja sekoita vatkaamatta sen kummemmin. Kaada seos voideltuun kulhoon tai vuokaan, jonka vetoisuus on 4-5 dl.
Paista mikrossa 650 w teholla kaksi minuuttia tai vähän vähemmän. Kuvan kakku oli 2 minuuttia ja minusta ihan sopiva.
Kumoa, anna jäähtyä hetki ja koristele. Paistopinnasta ei tule kummoisen näköistä, joten joku tomusokeri- tai kaakaokerros on paikallaan. Vaikka vakuutan, että kakku häviää alta aikayksikön, vaikka et koristelisikaan, jo taikina on niin hyvää!

Valmista on, kahvit tippumaan!


35 kommenttia:

  1. No huh! En kyllä usko testaamatta! Täydellinen pikaherkku, ja aina löytyy ainekset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sattui olemaan jämät Fazerin premium-suklaalevystä ja pilkoin siitä kaksi riviä kakkutaikinaan. Siihen sopi tosi hyvin. Raastoin vähän sitten päälle ja söin loput.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen resepti - menee kokeiluun : )

    VastaaPoista
  3. Onpas todella nopea kakku. Näin nopeaa en ole ennen tiennyt olevankaan. Pitäisi testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mitä mainioin kahdelle, mutta siitä riittää hyvin pieni pala neljällekin -eikä liikaa kaloreita:)

      Poista
  4. Kopsasin reseptin ja kokeilen. Pieni koko on eduksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni koko ja nopeus: minkä muun ehtisi leipoa ajatuksen nopeudella!

      Poista
  5. Tuohan on melkein karppikakku, vehnäjauhojakin vain ripaus. Luuletko, että koostumus vaatisi välttämättä sokerin, vai voisiko sen korvata stevialla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin kerran steviaa johonkin piirakkapohjaan ja se ei onnistunut kovin hyvin. Jotenkin sokeri vaikuttaa rakenteeseen niin paljon, ja paistopinnan rapeuteen erityisesti. Mutta tähän kakkuseenhan ei mikrossa tule paistopintaa muutenkaan. Käytän muuten makeutusaineita, mutta leivonnassa olen päätynyt käyttämään sokeria.

      Nyt se stevian maku on ruvennut vähän tökkimään. Siinä on sellainen outo jälkijäynä suussa, onko sinusta?

      Poista
    2. Olen niin stevianoviisi, etten ole kokeillut kuin kerran teehen. Stevia kiinnostaa lähinnä siksi, että en mielelläni käytä makeutusaineita, ja kuvittelen steviaa jotenkin luonnollisemmaksi.

      Poista
  6. Hyvää nopeasti. Tuollainen äkkimakea olisi taas paikallaan. Yritän sinnitellä...

    VastaaPoista
  7. Heipä hei,
    Terveisiä Lahdesta! Synnytyssalissa ollaan, mutta sun kammariin on ikävä. :) Ihania herkkuja oot leiponut. Oon jäänyt sun sivuihin koukkuun, näitä pitää käydä tsekkaamassa lähes päivittäin.

    Aurinkoista kevättä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanna!
      En ollut huomannutkaan tätä kommenttia. Sun kuulumisia olen kyllä seurannut naamakirjan puolella:)

      Poista
  8. Tämähän oli mainio resepti, ihanan kuohkeaa tuli. Vanilijakastiketta vain kaveriksi.

    Saakohan isomman tehtyä tuplaamalla aineet, vai riittääkö mikron paistoteho enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, jääkä keskeltä liian raa'aksi, mutta aina kannattaa kokeilla. Syömäkelpoista se kuitenkin on:D

      Poista
  9. Olen huono leipuri, on pakko kysyä että onnistuukohan tämä ilman munia? Harvoin tulee niitä käytettyä joten niitä ei kaapissa oikein ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään keittiökemiasta mitään tiedä, mutta luulisin, että muna toimii sidosaineena. Ilman sitä kakku olisi murenevainen. Mutta eihän se haittaa, jos itse heti syö...Kokeilisin munan korvaamista ehkä puolella desillä turkkilaista jogurttia.

      Poista
  10. VOIKO PAISTAA UUNISSA JA PALJONKO LÄMPÖÖ? NOPEA VASTAUS KIITOS!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa...voi tietenkin paistaa uunissa vaikka 200 asteessa, mutta pitää kyllä kokeilla hammastikulla jo viiden-kymmenen minuutin päästä, onko valmista. Keskeltä saa olla hiukan kostea.

      Poista
  11. voi kiitos! ☺ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -siis viiden-viiva-kymmenen minuutin kuluttua!

      Poista
  12. Vaarallinen resepti. Testasin ja totesin täyden kympin ohjeeksi. Tämä menee samaan sarjaan pannulla tehtävien pikaleipien kanssa.

    VastaaPoista
  13. Olipas herkullinen ja mehevä kakku... Ulkonäkö oli kylläkin kuin jättiläismäinen verilätty :'D

    VastaaPoista
  14. Kokeilin, enkä ole varma mistä johtui mutta ei oikein onnistunut. Mikrossa oli kaksi minuuttia ja räiskyi pitkin seiniä, oli vielä raakaa. Laitoin sitten sen uudelleen mikroon toiseksi kahdeksi minuutiksi ja vieläkin sellaista todella märkää pesusientä, joka ei pysy kasassa. Mutta maussa ei ole valittamista, koostumus ei vaan tainnut nyt oikein onnistua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee mieleen, että olitkohan sekoittanut tarpeeksi? Kananmunahan roiskuu mikrossa. Tehojakin luulisi olevan laitteessa tarpeeksi, jos roiskui. Ehkä seuraavalla kerralla tulee parempi koostumus, joskushan leivonnainen vaan menee pieleen:)

      Poista
  15. Kerrankin mikrokakku joka toimii! Tein makeutusaineella (erytritoli). Mikrotin muumikulhossa ja lusikoin menemään kerman kera :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, maistui varmasti verrattoman hyvältä kermavaahdon kanssa!

      Poista
  16. Tuli kokeiltua, mutta jostain syystä jäi sitten syömättä. En maistanut mömmössä oikein muuta kuin voin ja koostumus oli kuin olisi syönyt märkää pesusientä :( Maku oli niin kamala, etten saanut alas (ihme!)... Harmillista, mutta onneksi ei mennyt sen enempää aineksia. En tiedä mikä meni vikaan... Epäilisin, että 50g sulatettua voita tähän on liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi! Ehkä tällainen ei vaan ole makuusi sopiva.

      Poista
  17. Tulipa tehtyä, leivinjauhe unohtui laittaa niin koko jäi noin puoleen väliin 5 desin astiasta. Maku oli kuitenkin erinoimainen kylmän jäätelön kanssa ja koostumuskin sellainen ettei välttämättä edes leivinjauhetta tarvii. Höystönä kakun seassa oli pätkis ja pure dark palasia. Hyvä ohje��

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...