maanantai 23. tammikuuta 2012

Rieskaa ja raastetta


Yksi tosi kiva ja edullinen salaatti sunnuntailounaalle on vietnamilainen kaalisalaatti. Olen sen leikannut talteen joskus Annasta, luultavasti. Nyt meillä oli salaatin seurana teriyaki-kastikkeella siveltyjä lohipaloja, jotka kypsennettiin uunissa. Sopivat kyllä hyvin yhteen. Seuralaiseksi valmistamani lantturieskaset olivat myös hyvänmakuisia, joskaan eivät ehkä kovin tyylikäs valinta juuri tälle aterialle.

Näin se syntyy, ja kädenkäänteessä:
VIETNAMILAINEN KAALISALAATTI

5 annosta

2 porkkanaa tulitikkumaisina suikaleina tai raasteena
300 g retikkaa samoin pilkottuna
300 g valkokaalia juustohöylällä raastettuna
2 rkl tuoretta minttua tai korianteria
3 rkl suolapähkinöitä

Kastike:
1 limetin mehu
1 rkl kalakastiketta
2 rkl makeaa chilikastiketta
1 tl raastettua inkivääriä

Leikkaa tai raasta kasvikset ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kasvisten sekaan hienoksi leikatut yrtit ja karkeasti rouhitut suolapähkinät.
Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja valuta salaatin joukkoon. Kääntele maut sekaisin ja anna maustua hetken aikaa ennen tarjoamista. Sopii lihan ja kalan seuraksi.


Laitetaanpa samalla mukaan lantturieskankin ohje, jota blogeissa on leivottu viime aikoina. Kun en moneen kuukauteen syönyt leipää, tuli kerättyä useampiakin leipäohjeita jostakin kumman syystä. Rieskaohjeen löysin Ruokahommia-blogista, ja siellä kehotettiin heti tekemään taikina kaksinkertaisena. Se kannatti.

LANTTURIESKAT  noin 6 kpl

300 g lanttua
1 dl maitoa
1 muna
1½ dl jauhoja, laitoin täysjyvävehnää ja ruissihtiä, kun kaapissa oli
1 tl merisuolaa
ripaus sokeria
1 rkl (oliivi)öljyä tai voisulaa

Pilko lanttu kuutioiksi ja keitä kypsäksi. Lisää maito ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Taikina on löysähköä.
Lusikoi taikinasta sopivia kokkareita leivinpaperille. Huiskauta niille jauhoja ja taputtele jauhoisin käsin littanaksi. Kaksinkertaisesta taikinasta tulee kaksi pellillistä rieskoja.
Paista rieskoja 250-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, niin että ne saavat väriä pintaansa.


Kuvausassistentti tarkastaa lopputuloksen ja tavaran koostumuksen, varmuuden vuoksi, eihän sitä epäonnistunutta rieskaa voi lounasvieraille tarjota.


"Okei, menettelee", sanoo assistentti. Sitä ennen piti haukata parinkin rieskan reunasta koemaistiaiset. "Hyvää", sanoo nuoriso.


13 kommenttia:

  1. Onneksi mies tekee juuri nyt iltapalaa, muuten purskahtaisin itkuun. Vatsa kurnii ja tämä ei yhtään helpottanut tuskaa :) Tykkäisin noista kummastakin.

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä. Rieska sopii salaattiaterialle, pitää kokeilla jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  3. No varmasti on hyvää! Vaikka pikkusen lanttu rieskassa epäilyttääkin.. Josta musitinkin, että pitää joskus taas paistaa lanttukuutioita pannulla, ne on hyviä, äiti joskus teki :)

    eikka

    VastaaPoista
  4. Hyvät ja terveelliser einekset sinulla!

    Just viikonlopulla mies valitti, että kaupasta ei saa enää kunnon rieskaa. Lupasin hänelle kokeilla lähiaikoina itse leipoa rieskaa. Meillä on hellan uuni ja talvella se on hyvä lämmittää oikein kuumaksi ja uunia hyödyntää

    VastaaPoista
  5. Maukkaan näköinen salaatti. Tuosta lantturieskasta tuli mieleen että kun lapset olivat pieniä, näin talvella tein perjantaisin perunarieskaa joka kypsyi silläaikaa kun olimme pulkkamäessä. Kotiin tullessa vastassa nälkäisiä oli mahtavat tuoksut. Arvaa kauanko kesti kun neljä ipanaa tuhosi rieskat?

    VastaaPoista
  6. Onneksi meilläkin tuoksuu rieska, ettei tule paha mieli kuvia katsellessa. Mies lämmitti leivinuunin ja teki ohrarieskaa itse kehittämällään reseptillä. Rieskat paistetaan kiviarinan päällä ja sanonpa vaan, että kyllä on hyvää. Voita päälle, tietysti.

    VastaaPoista
  7. Kirjailijatar, melkein purskahdan itkuun, kun jossakin mies tekee iltapalaa -siis kateudesta;)

    Arleena, harvoin teen leipää itse, tosi harvoin, mutta se näköjään kannattaa.

    Eikka, lanttuhan on hyvää kaikissa muodoissa! Rieskataikinassa se oli samanlaista kuin perunamuusi, hieman erimakuista vaan. Varmaan muuten lanttulaatikon jämät voisi upottaa vaikka rieskaan.

    Rita, itse tehdyt perunarieskasethan on myös ihania kuumina tai haaleina. Rieskoissa on se hyvä puoli, että taikina vaan sekoitetaan eikä tarvitse nostattaa.

    Anna, ihana äiti, joka leipoi lapsille lämpimäisiä! Tuo raastesalaatti on kerrassaan mainio, ja kastikkeenhan voi muotoilla mieleisekseen.

    Aikku, jessus, teidänkin mies tekee iltapalaa! Kiviarinan päällä tulee varmasti upea pinta. Ja voi on aina voita, ei pääse mihinkään. Ja riittää usein sellaisenaan:)

    VastaaPoista
  8. Katriina, ei tuo mies mikään leipuri silti ole. Osaa tehdä rieskaa ja sämpylöitä. Siinä se.

    VastaaPoista
  9. Minusta olisi superihanaa saada joskus tulla miehen yllättämäksi (-no ylipäätään...) kun tulen kotiin ja olisi pientä syötävää pöydässä.

    VastaaPoista
  10. Ja assistentti on ahkerana!
    Meri

    VastaaPoista
  11. Meri, sen ahkerampaa saa hakea! Ehti tosiaan haukata muutaman reunasta, vaikka pidin koko elukkaa toisella jalalla kauempana.

    VastaaPoista
  12. Tämä salaatti koristaa pöytää viikonloppuna, mutta ilman kalakastiketta, täytyy keksiä jotain muuta tilalle. Lattujakaan ei löydy, joten sovelletaan..

    VastaaPoista
  13. Pikkujutut, ihan tavallinen vinegrette noilla muilla ainesosilla kohenneltuna maistuu hyvältä. Ajattelin viimeksi tehdä itsekin niin.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...