maanantai 26. joulukuuta 2011

Tyytyväistä joulunviettoa


Tapaninpäivänä laskeutuminen kohti normaalielämään tuntuu jo kivalta. Sääkin muuttui arkiseksi, joulun miinus yksi tuuleksi ja vesisateeksi. Kolme päivää joulunviettoa on ihan riittävästi enkä haluaisikaan venyttää sitä enempää. Mies lähti viemään anoppia takaisin pohjoiseen ja melkein samalla ovenavauksella tuli nuorempi miniä takaisin joulureissultaan, pohjoisesta hänkin.


Joulunvietto on mennyt meillä aika perinteisin menoin, kuten varmaan muillakin. Ennen saunoimme aattona jo aamusta, mutta nyt lähdimme jo kolmantena vuonna peräkkäin heti riisipuuron jälkeen kylpylään tuohon lähelle. Jopa anoppi lähti mukaan, vaikka ei poreista niin perustanutkaan. Nautti kuitenkin lämpimistä vesistä, kuten minäkin: oli ihanaa lillua 32-asteisessa altaassa vesisuihkujen lorinaa kuunnellen, ja vielä ihanampi olla 38-asteisessa vedessä. Taas kerran saimme nauttia ylellisestä ympäristöstä puolilta päivin aivan omassa seurassamme! 

Kylpyjen jälkeen ei ollut enää mitään kiireitä. Ehdin jopa nukkua kotona päiväunet ennen ruokavalmistelujen aloitusta.

Koska meillä ei ole takkaa, poika järjesti takkatulen tietokoneensa avulla rätisemään televisioon.


Tulppaanit ja männynoksat olivat pöytäkoristeena kynttilöitten kanssa

Siniset hyasintit ehtivät hiukan aueta, ja tuoksu on ihana. Tuoksu pysyy vaasissa!

Glögitorttu maistui kaikille jälkiruokana tänäkin jouluna


Luna isäntänsä kuvaamana. Voiko olla lempeämpää katsetta!


8 kommenttia:

  1. Onnistunut Joulu teilläkin.

    Iän myötä sitä on oppinut toimimaan ja järjestämään asiat, että voi nauttia ajan kanssa kaikesta kivasta.
    Tuo kylpylä-"perinne" on kyllä hieno juttu.

    VastaaPoista
  2. Kylpylässä "saunominen" on mukava lisä joulun viettoonne ja samanlaista minäkin mietin itsekseni ennen joulua. En kuitenkaan rohjennut esittää asiaa kotona, koska tyttärille (21 ja kohta 18 v) joulupukin kuuma linja kuuluu edelleen jouluaaton perinteisiin. Ja sitten vielä poika ja miniäkin kiirehti joulupuurolle, jonka jälkeen nuoriso liimautui television ääreen katsomaan lumiukkoa.

    Meillä ei ole myrskynnyt, mutta moni muu muistaa tämän joulun vuosikymmenen joulumyrskystä. Tunnemyrsky on ilmassa, koska tytär lähtee huomenna takaisin Australiaan. Kuopus lohdutti äitiä Nuuskamuikkusen sanoin: On pakko lähteä, jotta voi tulla takaisin.

    VastaaPoista
  3. Melkein saman kaavan mukaan meilläkin mentiin :-) Kylpylä=uimahalli, oli kyllä kiinni, mutta saunassa oli ihanaa pakastevastan kera ja iholle levitin paksun kerroksen saunahunajaa..
    Ai tuo "takkaidea" se ihan unohtui, se taitaa olla tyttärellä tuo dvd..pitääpä muistuttaa että jospa aloittaisin uudenvuoden "takkatulen" ääressä

    VastaaPoista
  4. Viime vuonna tehtiin samoin, mutta oltiin samassa paikassa jo 23.12 kera venäläisten turistien :).

    Joulunne kuulosti juuri siltä mitä kaipasimme tänä vuonna. Oikeastaan joulumieli tuli vasta tänään kun arki kolahtaa päälle huomenna...parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    VastaaPoista
  5. Mukavat tunnelmat joulussanne! Kylpylä ois loisto juttu aattoon, mutta meillä syödään niin aikaisin, ettei taitaisi ehtiä.

    Joulu tulee tekemällä, mutta sen jälkeen on ihana rauhoittua ja viettää pari pyjamapäivää.. Tosin aloitin iltalenkkeilyn, kevättä kohti taas kunnon kohotusta..

    Ja Luna :D kinkkuako saamassa kuvan otto hetkellä..?

    eikka

    VastaaPoista
  6. Rita, kesti kauan huomata, että jouluaattona voi syödä vasta illan tullen eikä kokinkaan tarvitse pinnistellä liikaa. Opin tämän vasta ensimmäisen kylpyläkerran jälkeen:)

    Aikku, kylpylä sopii hyvin minulle, joka en voi nauttia saunasta urtikarian takia. Otin kyllä antihistamiinin varalta nytkin.
    Äidille on vaikea paikka saattaa lapsi taas matkaan, ja juuri joulun jälkeen vaikeaa tyttärellekin. Australia on niin kaukana! Kaksi työkaveriani lähtee muuten tammikuuksi juuri sinne lapsiaan ja pieniä lapsenlapsiaan tapaamaan.

    Anna, ennen tunnelmallinen joulusauna oli kynttilänvaloineen minullekin rentouttava kiireenkatkaisija. Takkaidea oli ihan hauska, tuoksu vain puuttui:)

    Pikkujutut, hyvä että joulumieli saavutti kuitenkin sinutkin:)

    Eikka, keittiöhenkilökunta joutuu aattona vielä hommiin, mutta sitten on onneksi ne pyjämapäivät valojen, kynttilöitten ja suklaan äärellä:)

    VastaaPoista
  7. Uskomattoman kauniin jouluista on teillä ollut kuviesi perusteella! Ihastuttavaa :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos Ruska! Olen varsinainen joulunrakentaja ja otan sitä varten joulunalusviikon aina lomaksi. Huomasin tänä vuonna kuitenkin, että se on aika työlästä, ja viikon päästä kaikki kerätään pois. Mutta kannaattaa se silti, siitä se tunnelma syntyy kaikille:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...