torstai 24. marraskuuta 2011

Torkkupeitto


Tämä on se tilkkupeitto, jota olen siskolle kutonut jo pari vuotta. Toisin sanoen tilkkuja on kertynyt välillä muutama ja sitten ei pitkään aikaan mitään. Halusin tehdä tämän aitoon jäännöspalatapaan erikokoisista ja -näköisistä paloista, välillä erisuuntaan neulotuistakin. Nyt oli sitten aika koota palat peitoksi ja virkata kaikki yhteen,

Näöstä voidaan olla montaa mieltä. Puuttuvia paloja korvasin virkatuilla neliöillä, jotka minusta passaavat hyvin. Lopputuloksesta näkee kyllä, että en ole mikään guru tällä alalla, mutta veikkaan, että peiton alla tarkenee kyllä vaikka koulun jälkeen torkut ottaa.


Vilma ainakin tekisi mielellään pesän tuohon sohvannurkkaan. Pari tyynyä vielä ympärille, että saa oikein turvallisen kolon.


5 kommenttia:

  1. Komea on torkkupeitto! Minulla myös työn alla, tiedän ettei se heti valmsitu menee muutama vuosi.

    VastaaPoista
  2. No varmasti tuon alla uni maistuu! Meillä aina kilpaillaan torkkupeitosta, kun kaikki tykkäävät kääriytyä peittoon sohvalle tai sänkyyn päiväunille.

    Tuosta tulee mieleen New York, en tiedä miksi, enkä kyllä ole siellä koskaan käynytkään, mutta kuitenkin..

    eikka

    VastaaPoista
  3. Hienohan se on,villi ja vapaa, kyllä lämmittäisi. En muuten osaisi tehdä tälläistä vapaata työtä, tarvitsien säännöllisen kuvion :). Jatkoin omaani parilla pyörylällä-josko senkin saisi sitten pikkuhiljaa isommaksi.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuollaisen peiton suojelukseen on ihana käpertyä, niin siskon kuin Vilmankin. Hienoa antaa noin suuritöinen peitto siskolle. Tuntuu varmasti molemmista hyvältä!

    VastaaPoista
  5. Maiju, palasia on helppo kutoa tai virkata television ääressä tai ihmisten kanssa seurustellessa. Kokoaminen on peitossa pahin vaihe;O

    Eikka, New York, miksei! Nukuin eilenaamulla parin tunnin unet sohvalla ilman peittoa ja palelen vieläkin. Kyllä villa lämmittää:) -siis kunhan saan lähetettyä sen teille.

    Pikkujutut, minun taas olisi vaikea motivoida itseni tekemään sata samanlaista kuviota, siksi käytän usein Puro-lankoja, joissa väri vaihtuu itsestään ja kaikista tulee erilaisia. Ei tosin tässä peitossa.

    Päivi, yhden kudotun peiton Vilma on jo käsitellyt esittelykelvottomaksi, joten muita sille ei anneta. Se saa tyytyä fleecepeittoihin:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...