keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Iltakuvia ja syväterävää asiaa


Pilvet alkoivat väistyä eilen iltapäivällä ja taivas näytti pitkästä aikaa sinistä väriä. Kellon käydessä viittä näin kuun nousseen. Alarinteen puolella yhden talon kattoremontti näytti jatkuvan vielä ja näitä valaistuja kehikkojahan piti päästä kuvaamaan! Jalusta siis esille ja makuuhuoneen ikkunasta zuumaamaan!

Suojapressuja tässä näköjään vasta viriteltiin, koska seuraavana aamuna koko kehikko oli jo peitossa.


Muuten tämä päivä käynnistyi silmälääkärillä. Tarvitsen syväterävät silmälasit nähdäkseni kunnolla töissä tietokoneen näytölle. Olen jo pitempään kärsinyt niskakivuista, kun keikutan päätä ja yritän etsiä parasta näköaluetta rilleistä. Kotona kannettavan voi nostaa syliin ja katsella rauhassa linssin alaosan läpi.

Fysioterapeutti kävi työterveydestä kohentamassa ensin työasentoani pöydän ääressä, mistä muuten olikin heti hyötyä, ja mittasi  etäisyyksiä ruudulle ja pöydälle. Näyttöä joutuu aika paljon tuijottamaan, vaikka en varsinaisesti toimistotyötä teekään. Joka tunti kuitenkin osa ajasta siinä menee ja varsinkin sähköpostiliikenne nykyään on aika runsasta kaikkine liitteineen. Niitä lukiessa silmäni sumentuvat välillä kokonaan.

Kehykset on sitten kokonaan toinen juttu. Ehkä katselen niitä lisää loppuviikosta, tänään ei ainakaan vielä onnistanut. Kehysten valinta on melkein yhtä vaikeaa kuin pikkujouluvaatteitten.



9 kommenttia:

  1. On ollut niin monta päivää ja yötä taivas pilvessä, että eilen ihan hämmästyi kirkkaalla taivaalla möllöttävää kuuta. Edellisen täydenkuun aikaan käytiin tyttären kanssa kaupassa ja ihmeteltiin suurta kuuta. Tänään ihmettelin, että mihin taas yksi kuukausi on mennyt?

    Hienoja kuvia. Minusta tuntuu, etten osaa ottaa enää lainkaan kuvia, kun on tullut pimeä.

    VastaaPoista
  2. Ai teillä saa fysioterapeutti tulla käymään työterveydestä? Meillä se kuulemma maksaa mansikoita, mikä oli muuten totta, kun hinnan kuulin. Meillä saa itse säädellä miten lystää niin tuolit, pöydät, koneet, vaikka vaivoja on usealla.

    Mutta hyvä kun saat lasit, ei tartte silmät sumeina tuijotella ruutua. Ja paranee ehkä niskatkin.

    Nyt on tosi hieno täysi kuu, pakkasta ja tähtitaivas :)

    eikka

    VastaaPoista
  3. Joo, kyllä vaan silmiä alkaa iän myöstä arvostaa. Ja sopivia silmalaseja. Ja kivan näköisiä, nuorekkaita silmälaseja. Sellaisia, joita ei joka kadunkulmassa kävele vastaa. Ei oo ihan helppoo...

    VastaaPoista
  4. Aikku, pimeällä on paljon iloa jalustasta ja kaukolaukaisimesta, ja sitten vaan kokeilemaan manuaaliasetuksilla! Pitkä valotusaika antaa valtavasti mahdollisuuksia, ja olen siis itsekin alkanut harjoitella vasta nyt.

    Eikka, eikö teillä kannattaisi pyytää jumppari vaikka kerralla katsomaan kaikkien työpisteet ja työasennot kerralla? Sehän on ennaltaehkäisyä ja säästää työnantajan roposia roimasti. Iso työnantaja ei sitä paitsi kaadu yhden työterveysfysioterapeutin hintoihin! Päätelasit ja silmälääkärinkin korvaa työnantaja lain mukaan. Pokista joutuu maksamaan ylimenevän osan itse.

    Päivi, silmälasit on niin oleellinen osa päätä, että niitten täytyy olla täydelliset niin luustolle kuin imagollekin. Onneksi sellaisiakin löytyy, kun jaksaa hakea. Mutta aikaa siihen tarvitaan ja hyvää tuuriakin.

    VastaaPoista
  5. Upeita sinikuvia. Niissä Nukkumatti viihtyy. Haamuillakin omat majansa.

    iisi

    VastaaPoista
  6. Iisi, haamut näyttävät aamupimeässä hauskalta, kun ne heräävät teltassaan ja aloittavat päivän työt;)

    VastaaPoista
  7. Ihanan läpikuultavaa valoa, tykkään!

    VastaaPoista
  8. Katriina, ei saatu edes yhtä käyntiä, kun se maksoi jotain 800 euroa!

    eikka

    VastaaPoista
  9. Rita, kello ei vielä ollut viittäkään, kun otin nuo kuvat, siitä se läpikuultava valo varmaan tulee, ja pakkasesta:)

    Eikka, harmillinen juttu, että teillä suhtaudutaan asiaan tuolla tavalla. Meillä kuka tahansa voi ottaa itse yhteyttä työterveyteen ja fysioterapeuttiin ongelmissaan ja saa työpaikkakäynnin halutessaan.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...