perjantai 11. marraskuuta 2011

Iltakuvia satamasta

Kuvat suurenevat klikkaamalla

Talven alku tässä oli ja meni äkkiä, ja nämä kuvat on otettu tämän viikon ainoana pakkasiltana. Luntahan ei ole nähty vielä ollenkaan, mutta se miinus yksi astetta oli tosi kylmä, kun otti hanskat kädestä ja metallisesta kamerajalustasta kiinni.


Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain itseni illalla liikkeelle kameran ja sen jalustan kanssa. Nytkin vain siksi, että piti ottaa kurssille maisemakuvia enkä ehtinyt tehdä sitä päivänvalolla. Tosin olen vuosia suunnitellut tätä keikkaa, joten oli kiva saada syy lähteä tositoimiin. Pakko uusia vielä monta kertaa ja suunnitella otoksia vähän enemmän etukäteen.

Hilja-Line

Sattui olemaan tyyni ilta, joten kaupungin valot heijastuivat kivasti veteen.


Sataman valkoiset valot ja moottoritien keltaiset toistuvat aika mukavasti.


Tässä kohti katulamput ovat oikeastikin keltaiset väriltään. Tosin noita vastarannan valoja ihmettelen vähän, talot ovat kyllä päivällä valkoisia. Vesitorni taas on aina ollut avaruusaluksen näköinen.


Kuokkalan sillalle päin katsellessa valoja näkyi vedessä vielä enemmän.




Tässä kuvassa seisoi alkuperäisen suunnitelmani mukaan vasemmassa reunassa yksi mies ja mäyräkoira. Jotenkin kummasti heistä ei näkynyt jälkeäkään enää siinä vaiheessa, kun Suuri Valokuvaaja oli saanut säädettyä aparaattinsa. Mutta silti kuva on raikkaan tuntuinen.





22 kommenttia:

  1. Voi mahoton miten kaunista! Näitä kun katsoo, tuntee jopa vannoutunut merifani, että myös järvi voi olla lumoava.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia, ja pimeässä otettuja. Jos minäkin joskus... Ja olet hieman muuttanut blogin ulkonäköä. Mustan värin fanina ei voi muuta kuin ihastella.

    VastaaPoista
  3. Todellakin , alat olla jo Suuri Valokuvaaja!Tykkään kovin näistä iltaisista satamatunnelmakuvistasi!Hienosti sommiteltu ja niin kauniit värit! Ei voi muuta kuin ihastella!

    VastaaPoista
  4. Hieno laji tuo iltakuvaus. Kiva oli katsella kuviasi. Viimeinen kuva on hieno, ja parani vielä, kun kuvittelin miehen ja mäyräkoiran sinne :)

    VastaaPoista
  5. Pirkko, vesi ku vesi, niin ilta ja valo tekevät ihmeitä maisemille. Olisi hienoa joskus kuvata kuutamoa veden äärellä.

    Aikku, pikkuhiljaa sitä oppii jotakin uutta. Eniten tietysti kurssien myötä, asia kerrallaan. Nyt taas tuntui tämä tumma harmaa ainoalta oikealta väritykseltä.

    Maaretta, on kiva, kun edes jossakin asiassa pystyy kehittymään;) Jalusta antaa paljon mahdollisuuksia, sen kanssa minulla riittää opettelemista. Sommittelu on myös haastavaa.

    Ruska, viimeisesssä kuvassa näkyvä punainen utu saattaa olla peräisin miehen ruskeasta nahkatakista. Pitkän valotusajan aikana hän liukeni paikalta.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on hienoja kuvia ja tyynen kaunis ilta teillä siellä Järvi-Suomessa. Varsinkin kuutoskuvan sommitelma on jännittävä. Valot kajastuvat vedenpintaan ja katuvalot näyttävät jotenkin epätodellisilta. Kuvista huomaa, ettet ole ensimmäistä kertaa "pimeällä kuvauskeikalla".

    VastaaPoista
  7. Aivan uskomattoman upeat kuvat!

    Pimeälläkin saa siis näin raikasta jälkeä aikaan, kun puikoissa on taitava kamerankäyttäjä <3

    VastaaPoista
  8. Jyväskylä on niin kaunis. Aina ohi ajaessani katson pää kenossa sitä upeaa näkymää, minkä vesi, sillat ja kaupunki rakentavat. Nämä kuvat kruunaavat koko mielikuvan. Hienoja.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Päivi! Oikeasti olin kyllä ensimmäistä kertaa liikkellä ilta-aikaan jalustan kanssa. Sitä edellisenä iltana kuvasin vain makuuhuoneen ikkunasta. Muut hämäräkuvat olen napsinut taskukameralla käsivaralla.
    Otin nämä 50mm:n linssillä, ISO 100-200, automaattinen valkotasapaino ja aukkoa vaihtelin kohteen mukaan 4-11. Valotusajan säädin etsimen kautta nollille +/- -säätimellä.

    Kati, olin itsekin yllättynyt, kun taivaalta heijastui sinistä valoa veteenkin eikä kaikki mennyt vain mustaksi. Se tulee ilmeisesti pitemmällä valotusajalla.

    Mayo, minäkin pidän tuosta valomaisemasta veden äärellä. Toisaalta ohikulkutien ja rautatien kulkeminen lähes kaupungin keskustan läpi on hiukan ongelmallista, kun ne leikkaavat tehokkaasti kaupunkilaisten pääsyn rantaan.

    VastaaPoista
  10. Tulin vielä uudestaan katsomaan todella hienoja kuviasi. Kiitos noista teknisistä vinkeistä. Otan kaukoputken jalustan mukaan ja menen itsekin jonain iltana inspiroitumaan merenrantaan löhelle tai Töölönlahdelle. Siellä on enemmän valoja. Eri väriset valot ja sommitelmien jännitteet tekevät kuvasi juuri mielenkiintoisiksi.

    VastaaPoista
  11. Mahtavan upeita kuvia! Sinulla on kyllä silmää ja taitoa.

    VastaaPoista
  12. Päivi, tässä oli juuri sommitelmaharjoitusta ja samalla huomion kiinnittämistä maiseman etu- tai taka-alalle. Juuri se ei kyllä onnistunut, meni melkein päinvastoin.
    Onnea harjoitteluusi, tekemällä sitä vasta oppii kameran kanssa yhteistyöhön.

    Rita, kiitos sanoistasi!

    VastaaPoista
  13. Tyylikäs uusi ylöspano blogissa.
    Kuvat ovat tosi tarkkoja, siinä varmaan huomaa jalustan vaikutuksen.

    Laivaa kun joskus ajatellaan ihmisen symbolina elämän merellä, niin ei kai tuo elämää nähnyt hinaaja, Hilja, ole sinua kuvastamassa? Ihanan rauhallinen kuva kyllä, kuvastaisko se tätä nykyistä levollisuutta?
    Meri

    VastaaPoista
  14. Upeita kuvia. Oispa hyvä kamera ja jalusta ja taitoa.
    Olet saanut todella hyvin iltavalaistuksen kuviin hyvin ja tarkan kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  15. Komea setti!

    Jyväskylä on todella kaunis iltavalaistuksessa. Siellä kun on niin mukavasti panostettu siihen valopuoleen. Aivan kuin jostain muualta, kaukaa maailmalta. Nautinnollista katseltavaa.

    Mikä kurssi?

    VastaaPoista
  16. Minua puhutteli hienot valot, mutta eniten kontrastit; uusi ja vanha, kirkas- haalea, värikäs- harmaa, liikkuva-paikallaan jne. Tuo pyöräkuva on mainio :) Rhea-kuva inspiroi, en tiedä mikä siinä sen tekee. Ja ylipäätään, olen aina rakastanut kaupungin valoja, niin paljon ollut auton takapenkillä, kun on reissattu lapsena. Moottoritien oranssit valot tiesivät aina perille saapumista.

    Ja hieno blogin ulkoasu!

    Kannatti nähdä vaivaa lähteä liikkeelle jalustan kanssa ja kiva kun ilahdutat meitä kuvillasi! *reps* Nyt vasta tajusin tuon jujun; Hilja-Line :DDD

    eikka

    VastaaPoista
  17. Meri, jalustan kanssa voi saada pitkän valotusajan ja pienen ISO-herkkyyden. Silloin tulee tarkkoja kuvia ja pienetkin yksityiskohdat näkyvät, samoin värit säilyvät.
    Kyllä tuo Hilja-Line kummasti vetoaa minuun, joten jotenkin se kuvastaa omaa menoani, tai ennemminkin sitä avaraa rauhaa, jota tunnen. Olo on ihanan avoin ja vapaa, ja annan elämän virrata. Tunnet varmaan samoin, tai sellaisena sinut näen.

    Arleena, kiitos! Näin sitä vähitellen tulee sinuiksi kameransa kanssa ja oppii ottamaan sillä parempia kuvia. Mutta en minä ilman näitä kursseja olisi oppinut, tai ainankin hitaammin. Mulla kun ei ole yhtään kameraa harrastavaa kaveria.

    Lepis, minusta on aivan superhieno juttu tämä valoihin panostaminen ja värivaloilla leikkiminen Jyväskylässä. Illalla ajellessa näkee kaikenlaisia yllätyksiä:)
    Käyn nyt koko lukuvuoden kestävää digikuvauksen peruskurssia. Tätä ei ollut tarjolla vielä silloin, kun aloittelin. Kaikilla on kuitenkin järkkärit, vaikka moni vasta opettelee ensi kertaa sen käyttöä. Kuitenkin olen joka viikko oppinut jotakin uutta ja kaksijapuolituntinen kuluu aina kuin siivillä.

    VastaaPoista
  18. Eikka, sinä sait paljon irti! Kaupungin valot on minustakin ihania. Muistan kun lapsena saatettiin lähteä sunnuntai-iltana vain ajelulle, ajaa pimeässä vesisateessa kaupungilla ja katsella, miten valo heijastuu kosteaan tiehen. Usein ajeltiin Oulun satamaan katsomaan laivoja, tai jonnekin muualle merenrannalle. Ja kotiin tullessa kaupungin valot näyttivät aina parhaimmilta. -Tai vielä paremmilta näyttivät Kuusamoon talvella ajaessa mäen takana kajastavat Taivalkosken tai Kuusamon valot:)

    VastaaPoista
  19. Kaunista, vanha kotikaupunkini, tosin vain parin vuoden ajan. Pimeälläkin saa kauniita kuvia, kun vain malttaa mielensä ja käyttää jalustaa.

    VastaaPoista
  20. Tuollaiselle kurssille olisi mukava päästä. Minulta on jäänyt se ison Nikonin käyttö niin vähälle, kun en viitsi rämpätä sitä. Täytyypä kaivella paikallista tarjontaa joskus.

    VastaaPoista
  21. Kauniita yökuvia, varsinkin alimmainen on tunnelmallinen ja tasapainoinen: tumma taivas ja vesi, jossa vain vähän värivalojen heijastuksia plus laiturin pinta ja sen kanssa samansuuntaisesti pistemäisten valojen linja - hieno sommitelma.

    Fotokurssi on varmasti kiva, kun siellä oppii uutta ja tehtävien takia täytyy vähän tsempata ja tehdä jotain mitä ei ennestään ehkä osaa. Käyn itse netin kautta fotokoulua (Photography institute, Lontoossa, jonka materiaaliin ja palautteeseen olen tyytyväinen), mutta varmaan olisi kivempi saada opetusta ja tavata kurssitovereita ihan in real life.
    Sinun kuvasi ovat ylipäätään aivan upeita!

    VastaaPoista
  22. Kirjailijatar, tuossa on tuttu paikka siis sinullekin!

    Lepis, ei minullakaan olisi riittänyt oma tarmo kameraan tutustumiseen, jos ei olisi joku ollut opettamassa. Pikkuhiljaa olen päässyt sinuiksi sen kanssa, mutta ei siltikään tule kuljetettua kameralaukkua juuri koskaan mukanan:/

    Ina, sulla on itsekuria, kun saat käytyä nettikurssia, onnittelut siitä! Mun on helpompi lähteä illaksi istumaan jonnekin, mistä ei pääse karkuun;)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...