lauantai 26. marraskuuta 2011

Adventinviettoa ensilumen ja elokuvan parissa

Kuva tammikuulta 2010, nyt uudelleen käsiteltynä

En yhtään muistanut, että tänään olisi voinut kuunnella Hoosiannan, koska siinä on jotakin ihan spesiaalia. Mies kaivoi kuitenkin eilen joululevyt esille, ja niinpä meillä on kuunneltu Loiria ja muitakin oikein antaumuksella. Ja kuin tilauksesta tänään illansuussa satoi ensilumi, ihan kunnolla monta senttiä valkoista lunta. Vilma hyppi ja pomppi innosta ja juoksutti emäntää yrittäessään metsästää lumihiutaleita suuhunsa!

Sunnuntailounaalla nautimme erinomaista pekonilla maustettua hapankaalilaatikkoa ja bratwursteja. Jälkiruoan ja kahvin jälkeen aloimme porukalla katsoa Terence Malickin elokuvaa The Tree of Life. Hyvistä arvosteluista päätellen odotettavissa oli suuri nautinto, kuten oli aikanaan Veteen piirretty viiva.

Hetken kuluttua olimme kaikki kuitenkin aika ulalla. Mistä oli kysymys? Mitä haluttiin sanoa? Oliko jotain muutakin kuin upeaa kuvausta ja Avara luonto ja Maailman seitsemän ihmettä -dokumenttia? Myöhemmin mentiin takaisin 60-luvulle, mutta kovin paljon selvemmäksi ei leffa muuttunut sittenkään. Kaksi tuntia ja vartti meni aika paljon ihmetellessä.




Jopa arvostelut menivät yli ymmärryksen. Pitihän niitä käydä lukemassa, että tietäisi edes jotakin, mistä tässä elokuvassa oli kysymys.


6 kommenttia:

  1. Käytiin katsomassa tuo leffa teatterissa. Mies ei tajunnut ollenkaan ja tuhisi vieressä, mutta minusta ainakin teatterissa se oli kyllä hieno kokemus. Harvoin on nähnyt luonnonvoimia niin suurena, kuin siellä screenillä. Hieno sanomakin siellä taustalla on, ja minusta myös luontodokkaripätkissä kerrotaan tarinaa, vaikka välillä saattaakin ajatus harhautua. Outohan se oli, mutta vaikuttava kuitenkin. Olin vielä kotonakin vähän pilvessä, että mitä ihmettä tapahtui!

    VastaaPoista
  2. Leffasta ei ole mitään sanottavaa, mutta joululauluista on, sillä eilen alkoi jouluradio soittaa joululauluja tauotta ja niitä sitten haluaisin kuunnella tauotta. Perhe on kuitenkin toista mieltä, sillä aina joku on käynyt vääntämässä joko radion kiinni tai rokkikanavan päälle.

    VastaaPoista
  3. Samoin kävi minulle. En muistanut että Olisi tullut Hoosianna. Adventti tuli kuin salaa..
    Hih, joululauluja en kuuntele ennenkuin aattona. Syy: yläkerrassa kuuluu JOKA KUUKAUSI tilipäivänaikaan "joulu ainainen" Oikeesti.Kypsyttää paatuneenkin, vai mitä :-)

    VastaaPoista
  4. Jenni, sulle se elokuva selvästikin aukeni ihan eri tavalla kuin mulle. Ja isolla screenillä näkymät ovat aivan erilailla vaikuttavia kuin kotona:)

    Aikku, nyt sain minäkin jouluradion päälle, kiitos muistutuksesta!

    Anna, ei ihme, jos on maku mennyt jouluun ainaiseen...

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis kuva!

    Ihanaista joulukuun alkua toivottelen :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Kati! Samaa sinulle.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...