perjantai 7. lokakuuta 2011

Vauhtia ja valveunia


Vähän on pitänyt vauhtia koko viikon. Touhua on ollut töissä niin paljon, että sitä on muka pitänyt miettiä yölläkin.  Joskus se vaan menee niin. Alkuviikon väsymys on sitten näkynyt nuokahteluna loppuviikon koulutuksissa ja kokouksissa. Jos mielenkiinto on hetkeksi herpaantunut,  olen jo nähnyt unia ja herännyt hetken kuluttua (niin ainakin toivon) pään nykäisyyn takaisin pystyyn. Voi että hävettää!

On siis aivan sopiva aika jäädä vapaalle. Syyslomaviikon anoin lomaksi, ja sen ympärillä on vapaaviikot. Saan olla kotona ruhtinaalliset kolme viikkoa ja tuntuu, että se on tarpeen.

Nyt on sopiva sauma lähteä käymään Helsingissä vanhemman pojan luona. Emme ole käyneet heillä tänä vuonna vielä kertaakaan. Vilma saa mennä aamulla pariksi päiväksi hoitoon Lunan luokse, että voimme rauhassa kulkea kaupungilla nauttimassa pääkaupungin ilmapiiristä:)


Eloisaa viikonloppua kaikille!



8 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta väriterapiasta ja ihanaa matkaa pääkaupunkiin! Huokaan vielä: miten upeita kuvia.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa reissua pääkaupunkiin! Minäkin olen siellä ensi viikolla pari päivää ennenkuin lennetään Ranskaan! Eli lomaa tiedossa täälläkin, tosin ei noin ruhtinaallista määrää. Minä olen tänä syksynä porrastellut loman niin että joka kuukausi on joko viikon tai pidennetyn viikonlopun pituinen vapaa! Ja se on tuntunut hyvältä; kun on aina tiedossa että vapaata on tulossa, niin jaksaa hyvin työarjenkin menot ja kiireet!

    VastaaPoista
  3. Hyvää viikonloppua, onpa mukava että pääsette kahdestaan lomaselle. Ja ihanan pitkä vapaa, se tekee syksyllä hyvää.
    Meri

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit,kiitos!! täällä uusi lukijasi..

    VastaaPoista
  5. Ihan kadehdittavan pitkä vapaa, oikein mukavia aikoja teille pääkaupunkiin ja kohta kai nähdään täällä!

    eikka

    VastaaPoista
  6. Oi, mikä mahtava lomajakso!
    Ja vielä Helsinkiin. On se tämä työtahti ja määrä tätä nykyä sellaista, että oman jaksamisen ja selviytymisen kannalta on viisasta pitää aika ajoin vapaata sekä saada riittävän pitkät yöunet. Voin onneksi itse vaikuttaa jonkun verran työaikaani. Kerran viikossa saatan aloittaa aamun tuntia myöhemmin. Siitäkin on jo huomattava apu.
    Minullakin huomenna vapaata. Meillä mies yllätti ehdottamalla lokakuun viimeiselle perjantaille Helsinginreissua. Yhtään en empinyt, suostuin ;)

    VastaaPoista
  7. Heljä, kuvasin noita Ikean palloja yhtenä iltana ja käytin lisävalona polkupyörän lamppua:)

    Maaretta, tuollainen loman porrastaminen joka kuukaudelle on viisasta, kun lomaviikkoja on käytettävissä tarpeeksi. Ihanaa matkaa Ranskaan!

    Meri, oli kiva käydä pitkästä aikaa kiertelemässä Helsinkiäkin, kun kesällä ehdittiin vain yöpyä ennen matkaa. Ja tulihan käytyä taas tulomatkalla Ikeassakin.

    Päivi, teki oikein hyvää käydä välillä hetki pois kotoa. Tämän viikon vietän sitten rauhassa kotona, ihanaa:)

    Riitta Sinikka, tervetuloa! Kävin heti ihailemassa mm. hurmaavaa keittiötäsi:) Lapset ovat varmasti onnessaan, kun mummi osaa värkätä kaikenlaista mukavaa heillekin, minä ainakin olisin ollut. Olisipa joku tehnyt joskus minulle avuksi Barbille vaatteita...

    Eikka, kiva on tulla Ouluun näkemään teitä kaikkia! Toivottavasti saat sinäkin jossakin välissä syyslomaa kaikesta touhusta, ennen talventuloa.

    Rita, sekin auttaa, jos voi joskus poiketa aamurutiinista ja mennä hiukan myöhemmin töihin. Mutta lomaa ei korvaa mikään, välillä tarvitaan hengähdystaukoja.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...