sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Iltarusko lomaviikon alkajaisiksi


Kuva on otettu pikkupokkarilla liikkeellä olevasta autosta etuikkunan läpi. Sattui kerrankin komeat värit taivaalle, kun oltiin illansuussa palaamassa kaupungin toiselta laidalta kotiin. Olimme viettäneet iltapäivän nuoremman pojan luona Lutakossa tuossa järven rannalla. Miehet vaihtoivat autoon talvirenkaat ja sen jälkeen juniori päivitti uuden puhelimeni ja opasti minua sen käytössä. 

Olinkin jo ehtinyt törmätä moneen tenkkapoohon siihen mennessä. Eikä sen jälkeenkään homma mitenkään selvää ole ollut. Vietin koko illan vielä tietokoneella yrittäen ladata puhelimeen musiikkia ja valokuvia omalta koneelta. Musiikit lopulta sain sinne, mutta kuvista sain siirtymään vain entisessä puhelimessa olleet kuvat.Yhteystiedot sain siirrettyä kyllä vanhasta puhelimesta talteen yhdellä ohjelmalla, mutta en sitten iPhoneen millään.

Ja niin jäi pakkaamiset Oulun reissulle tähän aamuun. Onnistuin illan rasitusten jälkeen nukkumaan puoli kymmeneen asti, joten lähtöä piti siirtää pariinkin otteeseen, että ehtisin mukaan. Puolilta päivin päästiin kuitenkin matkaan. Takapenkillä Vilmalle piti seuraa nuorempi miniä, joka lähti käymään kotonaan Oulun lähellä.

Neljä ja puoli tuntia minä siirsin käsin joka ikisen numeron entisen luurin muistista uuteen. Hirveä homma! iPhonessa on vielä qwerty-näppäimistö, mikä yhdellä peukalolla operoituna on aluksi vaikeaa, kun sormi hakeutuu automaattisesti Nokian asemiin. Vasta jossakin Kempeleen kohdalla sain viimeiset sisään.

Kuva lainattu täältä

Nyt ollaan sitten Oulussa ainakin tämä alkuviikko. Onneksi ei ole sateita tiedossa, vaan ihan hyviä syysilmoja. 

Miellyttävää viikkoa kaikille!




12 kommenttia:

  1. Mukavaa lomaviikkoa. Ne kuvat kannattaa kokeilla siirtää iTunesin kautta. Eli ensin omalle koneelle ja siitä ositten eteenpäin. Jos se kannattaa, sinullahan on nyt parempi kamera kuin mitä nokialaisissa koskaan!

    VastaaPoista
  2. Hieno kuva. Minä nappailen kuvia myös aikani kuluksi autosta, kun matka on pitkä.
    Mukavaa viikkoa sinnekin.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa lomaa Oulussa!

    Vähän pilvistä säätä on luvassa, mutta eihän se varmaan haittaa. Kunhan ei sada.

    Vilmalle rapsutukset!

    VastaaPoista
  4. Ellei tuota näkyä olisi kamera tallentanut, en uskoisi, vaan luulisin toritaiteeksi. Haasteesi iPodin kanssa saa minut uskomaan tyttäreltäni kuulemani tuomion tuon laitteen suhteen, "äiti et ikinä osaisi", karu on osa murrosikäisen vanhempana...
    Minä kannustan sinua asiaa täysin tuntemattomana, sinä olet jo pitkällä:) Hyvää lomareissua!

    VastaaPoista
  5. Onpa hieno auringonlasku. Kuten Rva K. tuossa aiemmin totesi: kuin todeksi muuttunutta toritaidetta.
    Mä en jaksa noitten iPhonejen kanssa, hienosta työpuhelimestakin on valtaosa ominaisuuksista ihan käyttämättä. Tunnustan olevani vanhanaikainen tässä asiassa.
    Hyvää loman jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Mikä auringonlasku, wow!

    Sinähän olet jo ihan pro!

    VastaaPoista
  7. Lepis, kamera vaikuttaa tosi hyvältä, olen testaillut jo. Säätöjä ei kyllä löydy, mutta voi tietysti säädellä jälkeenpäin. iTunesilla juuri yritinkin siirtää niitä tiedostoja, ja ensin kuvat menivät, mutta poika päivitti puhelimen ohjelman heti uutena, jolloin kaikki siirtämäni katosivat. Enkä millään saanut uudestaan. Mutta tykkään näistä haasteista!

    Arleena, autossa kuvatessa saa joskus jännittävää jälkeä, se on oikeasti hauskaa:)

    Aikku, käytiin tänään ajelemassa vanhoissa maisemissa Puolivälinkankaalla. Täti ja setä asuvat vesitornin juurella uudessa palvelutalossa ja vanhemmatkin miettivät muuttoa samaan taloon.
    Kyllä Oulussa on ihanaa!

    Rouva Kameleontti, kyllä äitikin osaisi, kunhan saisi opetusta taitavalta tyttäreltä. Poika minuakin on neuvonut, kun olen ihan ulalla ollut. Puolestani olen täällä yrittänyt opettaa entisen puhelimeni käyttöä isälle, mutta äiti taitaa oppia paremmin. Kummallakin on vanha Nokia ja oikeasti hankalakäyttöinen.

    Päivi, auringonlasku on ihana nähdä, mutta seinälle sitä ei varmaan kukaan ottaisi. En minäkään halunnut edes nettiyhteyttä edelliseen puhelimeeni, mutta nyt on ihanaa, kun on nopea yhteys ja iso näyttö. Niin sitä kummasti vaan kääntää kelkkansa!

    Pikkujutut, kiitos, ennemminkin olen innostunut. Kun hankin ensimmäisen Samsungin ultra-slim -puhelimen neljä vuotta sitten, opettelin ohjekirjan kanssa sitä illasta toiseen ja nautin oppimisesta.

    VastaaPoista
  8. God damn right! Netin pitää olla mukana joka paikassa missä liikut. Muista myös navigointi!

    VastaaPoista
  9. Tota, oletan ettei ole kyse veneilystä...Otin tänään kuvia Ainolanpuistossa ja hämmästyin kuvien hyvää laatua. Kamera on tosi helppo käyttää ja kuvanlaatu yllättävän hyvä:)

    VastaaPoista
  10. Ihmeen hyvä kuva liikkuvasta autosta ja lasin läpi, upea auringonlasku.
    Mä ole jotenkin puhelinten kans niin vanhanaikainen ja on vanha, todella vanha nokia jossa ei ole edes kameraa:) Nettiin pitään päästä munkin mut päätin sijoittaa macin airbookkiin ennenko iphoneen jotta kuvankäsittely onnistuu matkanpäältä. Jos vanha uskollinen puhelimeni hajoaa pitää miettiä josko se olis iphone sit, sillä saa ihania panoraamakuvia joita mieheni ottelee aina välillä.
    Hyvää lomaa teille

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa Ouluun! Minäkin olin jopa kahteen kertaan eilen Ainolan puistossa, eipä satuttu törmäämään. Sepä oiski ollu hassua!

    Itte ärsyynnyn heti kosketusnäyttövehkeitten kanssa. iPad on siedettävä, mutta iPhone on aivan liian pieni (en ymmärrä, miten näin pienillä sormilla voi löydä joka kirjaimen huti!) Automatkat kyllä on tosiaankin parasta aikaa kännykän käytön opetteluun.

    VastaaPoista
  12. henrietta, kiitos! Mainioita kuvia tuolla uudella vehkeellä saa, jos vertaa entiseen Nokiaan. Samsungeissa on kyllä ollut aika hyvät kamerat.

    jenni, eipä törmätty! Kävin ihmettelemässä sitä poltettua rakennusta ja kiertelemässä joenrantoja.
    Mulla oli kerran yksi Samsung, jossa oli muutama hipaisunäppäin ja sain niistä silloin täysin tarpeekseni. Koko ajan tapahtui jotakin, mitä en ollut mielestäni tilannut. Tässä on onneksi sellainen kunnon kosketus.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...