sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Henkilökunta, rapsutuksia!


Mo! Kukaan ei taas oo mun kaa, vaikka mää oon odotellu täällä ainakin minuutin...Kohta mää alan mouruta, että joku tänne rapsuttaan ja vähän äkkiä.


MooUuu...nyt se tajus!


Raps-raps, 


raps-raps.


Täh, miten niin koko peite on täynnä pieniä mustia karvoja?! Ei muuten oo, ainakaan mun.


Vilma näyttää kuvissa mukavasti hoikistuneelta. Samaa ei voi kyllä sanoa emännästä. Kahden viimeisen lomaviikon aikana olen monena päivänä syönyt aika normaalisti, kun on  oltu muitten ihmisten kanssa tekemisissä. Tänä viikonloppuna nautin jopa croissantin yhtenä aamuna ja puoli sämpylää toisena. Pari pientä palaa puolukkakakkua on mennyt myös, vähän jäätelöä ja viiniä. Ei siis ihme, ettei paino ole laskenut. Onneksi ensi viikko menee töissä, ja siellä on ainakin helppo jatkaa pussikuuria.


4 kommenttia:

  1. Voi kun tuo Vilma-koirasi on ihana! Onneksi minäkin saan taas kohta pojan koiran pitemmäsi ajaksi tänne kun taas lähtevät joulun jälkeen reissaamaan. Koira tulee jo kyllä ennen joulua!
    Nuo mustat karvat ovat tuttuja. Amalia-koira kaivautuu päivisin kun olemme poissa meidän sänkyyn peittojen ja sänkypeittojen alle, vain pieni kohouma kielii sijainnista. Emme aluksi tajunneet sitä vaan ihmettelimme karvoja sängyssä! Luulin ettei noilla sileäkarvaisilla koirilla ole karvanlähtöongelmaan lainkaan mutta niltähän sitä sitkasta jäykkää karvaa vasta lähteekin! Amalaian tulo on myös hyvä Zorro-lapinkoirallemme, joka on vähän liankin riippuvainen meidän seurastamme nyt kun hänellä ei enää ole muita lapinkoiria taloudessamme.

    VastaaPoista
  2. Rapsutuksia ei saa koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  3. Maaretta, ei meilläkään alkuun karvoja näkynyt missään, mutta nyt on joku karvanlähtöaika ollut pitempään ja mustia pikkukarvoja on reilusti kaikkialla, missä neiti majailee. Välillä löytyy karva lautaseltakin.

    Olli, rapsuttajia onneksi löytyy useampia. Välillä pitää sitten kyhnyttää ihan itsekin:)

    VastaaPoista
  4. Hän on kyllä niin symppis.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...