keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Heikko houkutusten äärellä


Tänään illansuussa piti kysyä, mikä päivä tänään on. Ei ollut mitään mielikuvaa, korkeintaan vähän maananataiolo. Nukuin pienet päikkärit ja olin näköjään niitten jälkeen kuin uusi ihminen, vastasyntynyt joka ei tiedä mitään. Olen kyllä ollut tämän viikon töissä, että luulisi jotain muistikuvia syntyneen. Ihan mukavaakin on ollut, täyttä mutta ei kiirettä.

Lähdin töistä tuntia aikaisemmin katselemaan Sokoksen kauneusviikon houkutuksia, kolme alennuskuponkia plakkarissa. Tarvitsemani Lumenen kulmakarvageeli oli loppunut. Ostin siis taas yhden Diorin Addict-huulipunan työkäyttöön, väri Icône. Sopivanvärinen rajauskynäkin oli tarjouksessa.
Iconic red


Icône

















Keväällä joskus tuntui, että voisi kokeilla kirkasta punaistakin. Hankin silloin tämän Diorin peruspunaisen, mutta se jäi vähälle käytölle. Peittävä väri on niin juhlava ja kuivan oloinen, että olo ei ole luonteva. Tekee tämmöisen tädin jotenkin vanhan  näköiseksi.

Koko kesän olen käyttänyt alempana oikealla olevaa Addict Rock'n roll -sävyä, joka on aika punainen, hiukan oranssiinkin vivahtava, mutta erittäin kaunis ja ihanan läpikuultava väri. Huulilla Addict-puna näyttää aina kevyeltä. Insoumise vasemmalla oli myös hyvä kesäväri, mutta nyt kylmemmässä syysvalossa turhan sinertävä.

Insoumise



Tämä koko rivi kai olisi huulipunahullun unelmien täyttymys!


Cliniquen kuoriva kasvovesi sisältää kuulemma hedelmähappoa, ja ainakin Sensaistin mukaan se on myös tehokasta. Ajattelin tuputtaa tätä miehen käyttöön, hänelle ihon kirkastus olisi paikallaan. Saas nyt sitten nähdä, kumpi meistä kirkastuu.

Nestemäinen rajauskin oli lopussa, ja kun Sensait olivat tänään esittelyssä ja tarjouksessa,  ostin senkin. Edellinen rajaustussi oli Lumenen Code, johon olin myös tyytyväinen, sillä sai tosi ohutta jälkeä. Musta ja näyttävä rajaus taas on juhlallisen näköinen. Arkisin käytän töissä kynää, tällä hetkellä Isadoran ihanan pehmeää violettia. Ostan muuten useimmiten halpoja kyniä, ne ovat minusta yhtä hyviä kuin kalliitkin.

Rahat siis meni, mutta hyvään tarkoitukseen. Näillä loihdin taas itselleni mielihyvää töihin ja ihmisten ilmoille lähtiessä. Sain vielä ison mustan sateenvarjon kylkiäisenä ja kolme tuoksunäytettä.  Vielä on yksi kuponki jäljellä, jos tykkään jostakin niistä.

Mutta joo, kauneus ja hyvä olo tulee sisältäpäin. Se mitä ajattelee, näkyy naamasta, samoin se, mitä syö. Kun syö paljon, ei tule ryppyjä, vai miten se meni?


9 kommenttia:

  1. Viikon nettipimennon jälkeen aloin lukea suosikkiblogejani aikajärjestyksessä takaperin, mutta nyt meni vaikeaksi heti alussa: tuli nälkä tuosta alimmasta kuvasta.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni paras nestemäinen eyeliner on L'oreal Paris ja jostain syystä en ole löytänyt tätä enää Anttilasta, josta sen olen ostanut vuosikausia. Ostin kesällä tilalle Lumenen eyelinerin, mutta en tykkää siitä yhtä paljon. Viime viikolla törsäsin Lancomen tussimaiseen eyelineriin ja siinä meni raha hukkaan. Eli takaisin taas Anttilan kemppariosastolle tarkistamaan, joko olisi tullut L'orealia.

    VastaaPoista
  3. Mullonki just tuo rypynestokuuri menossa ;D

    eikka

    VastaaPoista
  4. Kiitti hyvistä vinkeistä!
    Erityisesti hyvä silmien rajausväri hakusessa.

    VastaaPoista
  5. Kävin Sokoksella minäkin alennuskuponki plakkarissa vaan en onneksi löytänyt mitään pakollista ostettavaa. Näin Raili Hulkkosen ja pakenin.
    Meri

    VastaaPoista
  6. Pirkko, kuvassa on suosikkilounaani kotipäivinä. Pidän yli kaiken parsakaalista.

    Aikku, sitä tulee niin rantuksi. Joku tietty sopii ja joku muu ei, mutta Lancomen rajaukseen en luota minäkään. Sitä paitsi monet on liian kalliita, nyt innostuin ostamaan tarjouksesta.

    Eikka, perjantait on rypyneston juhlaa!

    Sooloilija, kosmetiikka ja varsinkin meikit on olleet mun heikkous aina. Ainakin tänään Sensai pysyi koko päivän, ohut viiva ripsien rajassa.

    Meri, hauska mielikuva, kun pakenet ja Raili H juoksee suti heiluen perässä tuputtamassa poskipunaa:)

    VastaaPoista
  7. Oi, että ne on sitten nautinnollisia tuollaiset päivät kun jaksaa, on aikaa ja rahaakin sopivasti ihaniin pikku hankintoihin! Meikä on vähän avuton näissä meikkiasioissa. Ruskeaa luomiväriä ja rajausväriä käytän ruskeisiin silmiini sopien. Rajauksen opin tekemään vasta liki viiskymppisenä. Joka aamu töihin lähtiessä tuntuu mukavalta laittaa kevyt meikki.
    Ensi viikolla matka edessä ja siellä sitten kulutan aikaa ja rahaa itseeni, olen päättänyt.

    VastaaPoista
  8. Olen laittanut itseni meikinostokieltoon, kaapeista löytyy joka lajia aivan tarpeeksi eri väreissä... No, pari Arcancilin ripsaria voisin Pariisista ostaa, olen niihin tykästynyt ja ovat edullisiakin. Joskus sai merkkiä Suomestakin, muttei enää vuosiin.

    Hyvällä luomenpohjustusaineella olen kynärajauksetkin saanut pysymään hyvin (kynät ova tläheinnä edullisine merkkien). Luomenpohjustusaineena on L'Orealin pohjustus, jota en kuitenkaan Suomessa ole nähnyt. Omani ostin New Yorkissa.

    Isadorallakin näytti olevan pohjustusväri, joka ainakin kämmneselälle levitettynä näytti olevan hyvä, tasaa luomen väriä ja pitää meikin paikoillaan.

    VastaaPoista
  9. Rita, kevytkin meikki korostaa kivasti katsetta ja saa oman olon tuntumaan itsevarmalta ja mukavalta. Matkoilta on ihana tehdä pieniä löytöjä, varsinkin jos matkaseura on suopeaa shoppailulle. Mulla ei ihan aina ole;)

    Lumo, sinä onnekas, joka pääset maailmalla kiertelemään! Arcancil oli varmaan ensimmäinen ripsivärini toisella kymmenellä, kun aloittelin. Luomenpohjustuksella saa ihmeitä aikaan, sillä pysyy huulipuna ja senkin rajaus paremmin. Mulla on käytössä Lumenen meikinpohjustustuubi silmiin ja huuliin, ja sekin toimii. Kasvoilla käytän Lumenen pikakaunistajaa tai Clarinsin Beauty Flashiä, silloin kun meikin pitää kestää siistinä pitkään tai haluan muuten näyttää hyvältä:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...