tiistai 9. elokuuta 2011

Tuulahdus syksyä


Viime syksynä istuttamani jaloangervot kukkivat ensimmäistä kertaa

On paljon energisempi olo, kun ei tarvitse aamulla miettiä, mitenkähän tästäkin harvinaisesta kesäloma-hellepäivästä ottaisi kaiken irti. Siis ei mitenkään, jos minusta on kyse. Nytkin on vain juuri ja juuri lämmintä, mutta syksyiseen tapaan ja pilvistä.


Voi siis kulkea mattokaupoissa ja kuljettaa erilaisia värejä sovitettavaksi. Lopulta löytyy juuri oikea väri olohuoneeseen, mutta matto on  jotenkin pienen näköinen isohkoon tilaan. Onneksi kauppias soittaa jo parin tunnin päästä löytäneensä oikean koon varastosta. Saamme siis sopivan hyvin vaalean karvalankamaton ja olemme tyytyväisiä.




Heti kun elämässä tapahtuu ylipäätään jotakin, alkaa aamuöinen heräily. Tapahtumiseksi riittää tämä pienimuotoinen  remontti, jota on jatkunut pian parisen viikkoa. Suunnitelmia pyörii mielessä ja punnitsen erilaisia vaihtoehtoja. Miehestä ei ole siihen avuksi eikä oikein kuuntelijaksikaan. Siksi kävin tänään juttelemassa K-raudan ilmaisen sisustussuunnittelijan kanssa. Sain peruutusajan, vaikka vasta eilen kävin kyselemässä asiasta huomattuani kassalla esitteen.

Sain ehkä lähinnä vahvistusta omille ajatuksilleni, ja sitä kai olin hakemassakin. On niin vaikea päättää, mitä haluaa.  Kovin paljon ei vajaassa tunnissa ehdi, mutta yhden hyvän vinkin sain. Suunnittelija ehdotti, että teen värikkään pehmusteen eteisen vanhan penkin päälle enkä turhaan uusi sitä. Se onkin ehtaa kierrätyskamaa: mies pelasti sen työkaverinsa kaatopaikalle menevästä lastista vuosina, jolloin emme raskineet ostaa mitään uutta.


Jossakin välissä on sentään ehditty kävelyttämään koiria satamassa.




4 kommenttia:

  1. K-rautahan hyvän palvelun on kehittänyt! Mukava tietää. Muistahan nukkua!

    VastaaPoista
  2. Kauniit angervot sinulla, melkein purppuran väriset. Voi kun joku tulisi meillekin suunnittelemaan pientä ehostusta...viimeisestä uudistuksesta on varmaankin 20 vuotta!
    Leppoisaa elokuuta sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Kaunis punainen väri angervossa ja valkoiset ovat aina kauniita.
    Onko siellä jo noi syksyiset lehdet puussa tai pensaassa. Kaunis väri sekin.

    Vanhan kalusteen ehostus on usein parempi vaihtoehto kuin uusi.

    VastaaPoista
  4. Lepis, tunnin saa ilmaista suunnitteluapua ja sitten voi siirtyä jatkamaan omaan laskuun.

    Manteli, meillä mietitään kaikkea isompaa muutosta tosi kauan, ainakin jos se maksaa. Tuleepahan varmasti tehtyä harkittuja ratkaisuja, ehkä sitten teilläkin;)

    Arleena, kyllä täällä punertaa jo hennosti muutamat puut ja pensaat. Aina se yllättää, jo ennen kuin on ollut kunnolla yökylmiäkään.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...