keskiviikko 24. elokuuta 2011

Silmään jäänyttä A:ssa

Noihin kadunvarsipylväisiin törmäsi helposti, jos ei pitänyt varaansa.

Tiedekeskus Nemo

Mukavaa mosaiikkia seinässä





Vinksallaan, paalut vajoavat

Erilaisia katonmuotoja. Joskus maailmassa verotus määräytyi katon pinta-alan mukaan ja sitähän alettiin heti vähentää.

He Hua -temppeli



Waag on alunperin rakennettu v.1488 kaupunginportiksi. Kun se kävi 1600-luvulla tarpeettomaksi, siitä tehtiin kauppiaitten käyttämä virallinen punnituspaikka eli vaakatalo. Nyt siellä on hyvä ravintola, jonka terassilla kävimme lounalla.

Pyöriä, pyöriä, joka paikassa pyöriä. Enimmäkseen mustia, ja kaikki perusmallia.


Aika tyylikästä. 





10 kommenttia:

  1. Kaunista ja persoonallista kuin vain Adamissa voi olla.
    Olisi tosi mukava päästä joskus sinnekin.

    VastaaPoista
  2. monta postausta ja paljon ihania kuvia taas on tullut viime käynnin jälkeen. olen niin harvoin nykyään tietokoneen ääressä, että saan kerralla aina viikon kirjoitukset luettavaksi.
    sain myös päivän parhaan -ja ainoan- naurun siitä että italialaisen ruoan äärellä ei tule rössypottua ikävä. ei tule, ei.
    meri

    VastaaPoista
  3. nättiä! seuraavaks madrid tai lissabon?

    VastaaPoista
  4. Meriä on ikävä, niin syvä kuin pitkäkin.

    iisi

    VastaaPoista
  5. En ole lukenut aiemista teksteistäsi, mikä kaupunki on kyseessä, mutta arvaan että Amsterdam. Meidän äiti lähti juuri sinne. Näyttää lupaavalta, ovat varmasti tyytyväisiä matkaan!

    VastaaPoista
  6. Arleena, meistä monet talot näyttivät amerikkalaisilta, ja kesti jonkin aikaa tajuta, kummin päin asia on.

    Meri, tuntuu erikoiselta, että et ole yhtään riippuvainen tietokoneesta:) Vaikka eihän moni muukaan ole.

    Milljoona, mulla on aukko sivistyksessä Espanjan kohdalla ja se pitäisi pikapuoliin korjata.

    Iisi, aalloilla on ollut kovasti hiljaista.

    Ilona, A. oli niin ystävällinen kaupunki, että äitisi viihtyy varmasti:)

    VastaaPoista
  7. Amsterdam on kiva kaupunki; paljon tunnelmallisia pikku katuja ja kanavia, mielenkiintoisia rakennuksia, kauppoja ja ravintoloita.

    VastaaPoista
  8. Lumo, matkakaan ei ole liian pitkä, A:ssa voi piipahtaa lyhyemmänkin reissun.

    VastaaPoista
  9. Houkuttelevan ihanalta näyttää kaupungin eläväinen ilme. Tuolla kulkiessaan tulee varmasti hyvälle mielelle.

    VastaaPoista
  10. Rita, hollantilaisissa ja tanskalaisissa on jotakin samaa, paitsi tietysti omituinen kieli. Sellaista rentoa välittömyyttä.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...