maanantai 29. elokuuta 2011

Sienestystä koiraseurassa


Pannaan alkuun eksytykseksi herttainen krassikuva ja sanotaan sitten, että noitten hurttien kanssa oli viikonloppuna välillä mennä hermot. Sieniä oli päästävä katselemaan edes vähän, kun viikolla ei tullut mieleenkään lähteä töitten jälkeen mihinkään. Ennen muuten koluttiin metsiä sienikorin kanssa pimeäntuloon asti, mutta se oli silloin.


Mies askelsi edellä ja vei meidän metsän siimeksessä olevalle suolle. Jalka ei uponnut, mutta sen verran kosteaa oli, että löytyi mukavasti suppilovahveroita. Nyt jo!


Pidimme koiria kiinni, tuoreessa muistissa kun oli Vilman karkaaminen maastossa yllättäneen krossipyörän perään viikko-pari sitten. Taluttimet olivat sotkussa vähän väliä ja aina oli toinen kiertänyt jonkun puun väärältä puolelta. Siinä vaiheessa olin jo repiä tuulihousuni.



Seuraavalla kerralla älysin päästää Lunan kulkemaan vapaana, se kun pysyttelee aina ihan lähellä, ja myöhemmin Vilmakin sai olla irti. Se pysyy hyvin Lunan mukana eikä lähde seikkailemaan mihinkään yksin.


Onneksi koko viikonlopun tuuli, niin ulkona ei ollut liian kuuma, varsinkaan vanhan metsän korkeitten puitten siimeksessä. Tutuilta paikoilta löytyi mustia torvisieniä, mustavahakkaita ja vastanousseita punikkitatteja. Haperot ja harvat vastaantulleet herkkutatit olivat aivan mennyttä kalua. Niitä yökylmiä tarvittaisiin jo.


Kotiin kipitettiinkin sitten vauhdilla. Mikä siinä on alamäkeen mennessä ja nälkä oli myös jo koko porukalla. Sienikastike saatiin kalkkunalle ja kasviksille, ja muutama pussi sieniä tuli pakastettavaksikin.



8 kommenttia:

  1. Voi metsäsienet ovat niin loistavan hyviä. Kuulemma sieniä on runsaasti. Minä vaan en nilkkani takia nyt ryteiköihin voi lähteä seikkailemaan.

    VastaaPoista
  2. Metsässä mukana sekä sienikori että sienikoira(t)... kyllä se kaikkein helpointa on, jos pystyy pitämään koiraa irti. Tai sitten fleksin tilalle paksumpi liina, ei ole niin herkkä tarttumaan risuihin.

    t. Aikku

    VastaaPoista
  3. Mekin oltiin sienimettässä. Vähän kyllä jänskätti. Meidän porukat keräs sienet mun kakkapussiini. Tosin se oli käyttämätön...

    VastaaPoista
  4. Arleena, jalkavaiva estää yllättävän paljon arkielämää. Metsään pääsee kyllä myöhemminkin.

    Olli ja Aikku, liinaa me ei olla kokeiltukaan. Luoksetulo onnistuu muulloin hyvin, mutta tositilanteessa ei tietenkään:)

    Myrsky-mäyris, kakkapusseja on toisaalta aina mukana, mutta mielessä on käynyt, mistä nekin on tehty. No, sen kerran kun niitä tarvitaan:)

    VastaaPoista
  5. Oliko hirvikärpäsiä?

    Voin kuvitella koirat vauhdissa :D Niillä oli varmasti ainakin kivaa.

    Itse en ole sieniä keräillyt, josko pari tattia hakis, niin sais itselle pikku soosin. Muille ei maistu.

    eikka

    VastaaPoista
  6. Eikka, tuossa meidän metsässä ei ole hirvikärpäsiä, vaikka ollaan joskus nähty siellä jopa hirviä. On muuten aika hyvä asia:)

    Eikö tytökään syö sienisoosia? Harmi, tatteja kuulemma on, sanoi äiti. Olivat tänään juuri metsässä, kun soitin. Äiti osoitteli ja isä poimi.

    VastaaPoista
  7. Muutama tatti ja kanttarelleja on täältäkin löytynyt muttei suppiksia kuitenkaan. Hirvikärpäsiä oli aivan tarpeeksi, kun kävimme puolukkametsässä, yksi pääsi taas puraisemaan niskaan.
    Ihanat krassikuvat!

    VastaaPoista
  8. Manteli, mulla on ollut vain pari kertaa hirvikärpäsiä niskassa, mutta se riitti kammon syntymiseen;)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...