lauantai 13. elokuuta 2011

Papua poskeen




Rakastan yli kaiken pensaspapuja. Tänä syksynä olen saanut kotimaisia papuja kaupasta jo parikin kertaa, kun tavallisesti on saanut olla onnekas, jos kerran on löytänyt niitä. Niitä on kuulemma ollut vaikea saada kauppoihin. Kenialaisiin papuihin en sentään koske, eihän ole mitään järkeä rahdata niitä sieltä asti.


Näitä pitkiä ja paksuja saa keitellä kymmenekin minuuttia, eikä niistä sittenkään tule liian pehmeitä. Outo ilmiö muuten on, että nuo mustat pensaspavut, tai punaisiksi ne oli muistaakseni pakkauksessa mainittu, muuttuvat vihreiksi heti, kun ne tipautetaan kiehuvaan veteen. Olisiko tähän ehkä jokin konsti, jolla värin voi säilyttää, tietääkö joku? Olisi paljon komeampaa tarjoilla mustia papuja:)

Valutettujen papujen päälle heitän oliiviöljyä tai voita, ja sen verran puristettua valkosipulia kuin sielu sietää, ripaus suolaa ja ehkä sitruunamehua. Jumalainen herkku on valmis!


Talvella meillä syödään pitkiä pakastepapuja sunnuntaina paistin ja sienikastikkeen kanssa. Keittoajaksi riittää silloin viisi minuuttia. Maustan pavut aina oliiviöljyllä ja valkosipulilla, muuten tulee sanomista. Syöjät eivät yrttipapuja sulata, vain valkosipuli kelpaa. Ja niinhän se on: klassikkoa on turha muutella.




9 kommenttia:

  1. Heititpä kiinnostavan haasteen ent. kemistille: miksi mustat pavut muuttuvat vihreiksi! Vastausta en tiedä, mutta väriaineet muuttuvat toiseen muotoon usein joko pH:n eli happamuuden muuttuessa tai sitten hapetus-pelkistysreaktion tuloksena. Jälkimmäistä veikkaisin. Kokeile lisäämällä jotain antioksidanttia, esim. askorbiinihappoa (saat apteekista) veteen ennen papujen lisäämistä. Happamuuden säätämistä voit kokeilla etikalla tai ruokasoodalla. Ruoka-aineiden kemiasta on kirjakin: Molekyyligastronomiaa. Se on hauska ja helppolukuinen ei-kemisteillekin. Tekijä on muistaakseni Anu Hopia.

    VastaaPoista
  2. En ole koskaan oppinut syömään papuja. Kotona niitä ei ollut, koska vanhemmat eivät niitä syöneet, ja omat vajavaiset kokemukset pavuista rajoittuvat vihannessekoituksiin. Asiaan on siis saatava parannus!

    VastaaPoista
  3. Ina, kiitos vastauksesta! Käväisi itselläkin mielessä etikan lisääminen kokeeksi. Sitruunamehua voisi myös kokeilla keitinvedessä. Olenkin muuten miettinyt, mitä molekyyligastronomia mahtaa tarkoittaa, mutta se taitaakin olla jotain mielenkiintoista. Ehkä kaikki kemia ei sittenkään ole pelottavaa...sanoo joku, joka sai koulussa uusia epäorgaanisen kemian ennen kuin pääsi läpi.

    Aikku, eipä papuja juuri suomalaisessa ruokavaliossa ole ollut. Minä innostuin kasvissyönnistä opiskeluaikana ja liotin ja keittelin papuja ja kasvatin ituja. Ei tullut ikuista ituhippiä sitten tämän makkaranrakastajan vaimosta:)

    VastaaPoista
  4. Samaa värin vaihtumista minäkin ihmettelin. Olisi ollut komea väripari, mutta lopputuloksena on vain vihreää.

    VastaaPoista
  5. Täytyypä pistää mieleen ja katsella Hakaniemen torin ja hallin eriomaista valikoimaa vähän tarkemmin. Olin joskus nuorena jollain papupainotteisella laiharilla ja niinhän siinä kävi, että syntyi kyllästyminen. Nyt voisin koettaa karistaa sen. Varmaankin pidän pavuista, koska pidän muistakin palkokasveista.

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kuvasit papuset, varmasti ovat herkullisia. En ole syönyt kuin pakastepapuja enkä ole nähnyt täällä myynnistä tuoreita, voisin vaikka kokeilla muuten sinun ohjeellasi.

    VastaaPoista
  7. Arleena, olisi tosiaan kiva tarjota pavut mustina tai edes punertavina, toisi kivasti kontrastia lautaselle.

    Päivi, itse pidin ennen papuja vain proteiininlähteenä, mutta noissa suuren maailman ruokaohjeissa huomasin niitä käytettävän ihan normaalisti kasvislisäkkeenä. Kolmena kesänä olen vasta saanut kaupast tuoreita pensaspapuja, niin että aika uusia ne on.

    Manteli, en saanut ollenkaan sellaisia kuvia kuin halusin. Paljon on vielä valaisussa opettelemista, kun tuota aurinkoakaan ei saa paikalle tilauksesta. Eikä se sitpaitsi auta ollenkaan, auringossa sitä vasta onkin vaikea kuvata;)

    VastaaPoista
  8. Sama juttu - pensaspavut ovat meidän keittiön yksi suosikkiraaka-aine, ja on harmi että niitä tosiaan saa kotimaisina vain vähän aikaa. Valkosipuli on meillekin juuri se oikea mauste papujen kanssa. Nyt niistä täytyy nauttia!

    VastaaPoista
  9. Tiina, juuri keitetyissä pavuissa on ihana maku.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...