maanantai 15. elokuuta 2011

Iltapalaa vieraalle


Nuorempi poika kehuskeli tässä taannoin tehneensä jumalaisen hyviä sinisimpukoita ystäviensä rapujuhlissa. Paljon voita, valkosipulia ja valkoviiniä ja niin edelleen. Olen joskus itsekin tehnyt sellaista. Olisi pitänyt pitäytyä nytkin klassikko-ohjeessa, mutta piti kokeilla taas jotain muuta.

Mistälie lehdestä olin repäissyt irti ohjeen Höyrytetyt currysimpukat. Ostin kaksi kiloa (kilo olisi riittänyt kolmelle!) tuoreita sinisimpukoita, fenkolia ja puskan korianteria. Näitten lisäksi tarvittiin punaista thai-currytahnaa, sipulia, kahvikermaa ja limettiä. Eikö kuulosta hyvältä? Kyllä se hyvää olikin, mutta ei ehkä simpukoille; jollekin yksinkertaisemmalle sopisi paremmin. Luultavasti kypsensinkin hetken liian kauan.

Siinä me kuitenkin arkarreltiin simpukat parempiin suihin ja kastettiin kovakuorista ciabatta-leipää liemeen. Tämä oli kodikasta käsin syömistä. Kyytipoikana oli raikasta rieslingiä ja vettä.


Koska vieraana oli perjantai-iltana syntymäpäiväsankari, tekaisin kivannäköisen marenkikakun Sisustus ja sepustus -blogista. Kakku olikin hurjan hyvää. Pohja vaan litsahti jo vispausvaiheessa, joten sain tehdä siitä monikerroksisen, vaikka tarkoitus oli saada vaahto pysymään lautasenkokoisena pellillä. Nyt tuli siis ohutta lättyä, vaikkakin rapeaa ja maukasta.

Kyllä sitä näköjään sattuu kiireessä kokeneellekin tekijälle, ja tietysti silloin, kun on vieraita tulossa. Tätä kakkua kelpaa silti suositella!


Marenki-marjakakku

1. Vatkaa 5 munanvalkuaista kovaksi vaahdoksi. Valkuaiset vatkautuvat muuten parhaiten huoneenlämpöisenä ja kuivilla välineillä.

2. Lisää 2.5 dl sokeria ja 8 murskattua Digestive-keksiä varovaisesti joukkoon.
(Tässä vaiheessa oma vaahtoni lätsähti ja muuttui juoksevaksi. Lisää siis ensin sokeri hitaasti koko ajan vatkaten. Kääntele sitten keksimurut joukkoon muutamassa erässä. Vähempikin kuin 8 keksiä voi riittää, vaikka se juuri tuo pohjaan erittäin hyvän maun.)

3. Kumoa valkuaisvaahto kevyesti öljytylle leivinpaperille ympyrän muotoon (n. 25 cm halkaisijaltaan).

4. Paista uunin alaosassa 125 asteessa noin tunti ja anna sitten jäähtyä kunnolla.
5. Vatkaa 1-2 dl (kevyt-)vispikermaa ja lisää joukkoon purkki vanilja- tai sitruunarahkaa.
 6. Levitä täyte pohjan päälle. Koristele reilulla määrällä kauden marjoja ja parilla murskatulla Digestivellä. (Oman kakkuni päällä oli murskattua marenkipohjaa, joka oli tosi hyvää!)

Parasta syödä kakku nopeasti pois, koska marenki vettyy pitkässä säilytyksessä. Noudatin tätä aivan kirjaimellisesti ja söin puolet ylijääneestä kakusta myöhään illalla ja loput aamulla.
Pöljä olen.




8 kommenttia:

  1. Herkut olivat erinomaiset taas kerran! Kiitos niistä. Lahjankin löysin, kiitos siitäkin.

    VastaaPoista
  2. No fiksuhan sinä olit, ei kai sitä vettynyttä pohjaa olisi enää kannattanut syödä :D

    Ja kakku on taas ellaisen näköinen, että voi itku, kun tekee mieli maistaa! Voiskohan kokeilla omenoiden kanssa, kun kypsyvät?

    eikka

    VastaaPoista
  3. Simpukoita pitäisi laittaa joskus. Korianterin jätän suosiolla pois, siitä ei meillä pidä kukaan.

    VastaaPoista
  4. Oi mitkä herkut. Voi vain huokailla täällä kuvien äärellä.
    Simpukoita olen syönyt noin 20 vuotta sitten R-ystävämme luona, ja se jäi mieleen.
    Meri

    VastaaPoista
  5. E, kiva oli sua nähä taas ja viettää aikaa yhdessä!

    Eikka, omenat sopis hyvin, kun kiehauttaisi vain ensin sokerin kanssa hetken pehmeämmäksi. Teille kuulemma tulee paljon omenoita.

    Arleena, en ole itsekään osannut päättää, pidänkö tuoreesta korianterista vai en. Se on oikeastaan vähän outo maku. Mutta korianterinsiemeniä pidän aika kotona yhdessä pippurimyllyssä, niitä tykkään kovasti.

    Meri, muistan hyvin se käynnin R:n luona H:ssä kauan sitten. Siitä on varmaan 17 vuotta! Muistan myös simpukat, joita söin silloin ensimmäisen kerran. Samalla tavalla olen tehnyt myöhemminkin.

    VastaaPoista
  6. Simpukat näyttävät todella houkuttelevilta! Marenkikakku ei kyllä minulta taitaisi onnistua...

    VastaaPoista
  7. Mulla kävi samalla tavalla kun tein tuon kakun eli pohjasta tuli tosi litteä. Ilmeisesti se ei sen keksimurun vuoksi taida paljon jaksaa kohotakaan. Mutta hyvää se on!

    VastaaPoista
  8. Ilona, ei onnistunut marenkikakku ihan suunnitelmien mukaan, mutta mitä sillä väliä, kun maku jäi;)

    Soile, aion joskus kokeilla vielä pienemmällä keksimäärällä ja käännellä sen lopussa joukkoon. Kerroskakkunakin toimi silti erinomaisesti, joten kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...